Strategiaa kirkastamassa

Vuoden kääntyessä lopuilleen on luontainen aika tehdä vähän henkinenkin tilinpäätös menneestä vuodesta. Pakko tunnustaa, että usein silloin tulee myös tarve vaipua hetkeksi synkkyyteen.
    Harvoin asiat ovat sujuneet ihan niin loistokkaasti, kuin keväällä intoa puhkuen on suunnitellut. Hyvästä suunnittelusta ja valmistautumisesta huolimatta tuli pari muuttujaa sinne sun tänne.
    Valon vähetessä sitä on yllättäen ainakin vuoden vaihteeseen asti myös armollinen, jopa itselleen. Poissa on se orjapiiskuri, joka vielä loppukesän ja syksyn aikaan takaraivossa muistutteli keskeneräisistä projekteista. Lumen sataessa maahan voi laskea hyvällä syyllä irti viimeisistäkin pakkomielteistä.

Se, ettei voi tehdä sankaritekoja tuolla ulkona, ei tarkoita että yrittäjä lepäisi laakereillaan. Hetkittäin voi kyllä näyttää siltä, koska strategisia pohdintoja voi, ja on jopa suositeltavaa, tehdä kissa mahan päällä lattialla pötkötellen. Ulkomaailmasta tulleesta se voi vaikuttaa laiskottelulta, koska olemus on flegmaattinen.
    Maatilalla kun harvemmin on kyse mistään kymmenien tai satojen ihmisten työpaikasta, ei strategiassakaan ole kyse paksulle moniväriselle paperille painetusta ja viikkokausia konsultin kera punnerretusta tuotoksesta.
    Ainakin itselle se tarkoittaa pikemminkin mielentilaa, joka on läsnä aina kun on hereillä. Vai pitäisikö sanoa tajuissaan, koska unessakin tuota pohdintaa tapahtuu. Se on se sama voima, jolla syntyy tarvittaessa hyvin nopeita päätöksiä, kun oman yrityksen arvot ja tavoitteet ovat alati kirkkaasti mielessä. 
    Täysin uusia suuntaviivoja ei voi miettiä silloin kun on tarve suoriutua menestyksellä kiireisestä sesongista. Kenellä mitenkin, mutta itsellä niiden aika on, kun talvi kiristää niskalenkkiään syksystä. Hieman erilaisia strategioita syntyy riippuen siitä, pohtiiko niitä taimikossa raivaussahan kera vai saunan lauteilla loikoillessa. Pääasia on, että antaa aivoilleen mahdollisuuden uusiin ajatuksiin.

Mitä omiin strategisiin mietteisiin tulee, olen aina pitänyt käsitteistä ”heikot signaalit” ja ”erilaistuminen”. Sopulina joukon mukana kulkeminen ei ole minun tapani toimia. Elämme kuitenkin maassa, johon mahtuu yksi totuus kerrallaan ja sitä rummutetaan joka tuutista. Tämän hetken trendi on se, ettei ole tärkeää miten asiat oikeasti ovat, vaan miltä ne näyttävät.
    Meillä on nyt mm. ennen näkemätön lähiruokabuumi, ainakin jos uskoo sitä miten media asiat esittää. On hämmentävää yrittää muodostaa käsitystä, mikä kulloinkin on lähiruokaa ja mikä ei, koska sitä määritetään mielellään täysin tunnepohjalta. Pieni on nyt automaattisesti kaunista, siitäkin huolimatta, että lähtökohtaisesti resurssit vastuulliseen toimintaan ovat isommassa yrityksessä usein paremmat.

Kaikesta kannustuksesta huolimatta, en aio edelleenkään siirtyä suoramyyntiin ratkaisuna keskittyneen kaupan yliotteeseen. Jätän sen osa-alueen niille sosiaalisesti aktiivisille yrittäjille, jotka sitä menestyksekkäästi tekevät, tuottaen myös alalle erinomaista peeärrää. Tosiasia on, että tuo suhteellisen rajallinen markkina olisi aika pian tukossa, jos tilat enemmälti alkaisivat myydä tuotteitaan suoraan kuluttajalle.
    Uskon edelleen, että meidän tuottajien omistamalla ja varsin tehokkaasti toimivalla, joskaan ei niin mediaseksikkäällä elintarviketeollisuudella on jatkossakin mahdollisuudet kehittää uusia innovaatioita, markkinoida maatalouden suuret tuotevolyymit järkevästi ja pärjätä yhä keskittyneemmän kaupan puristuksessa. Tämä edellyttää meiltä kuitenkin kasvavaa kiinnostusta ja ajankäyttöä vastuulliseen omistusten hallintaan ja ohjaukseen.

Vivili Ylönen