100- ja 150-tonnarit ayrshire

Utrillo 100-293791 B3

Kurikassa Kuusiston Timon ja Soilin tuorein satatonnari Utrillo on tullut sukuunsa: emä Ramona oli myös satatonnari, ja Ramonan emä Nukke vasta kestävä olikin, sen tuotos ylsi 150 000 kilon. Karjasta löytyy myös näiden lehmien jälkeläisiä. ”Nukke meinasi lähteä autoon muutamaa sataa kiloa vaille 150 000 lypsäneenä, mutta jäi onneksi sattuman kautta karjaan”, Kuusistot kertovat.

Rauhallisen Utrillon paras tuotos on 15 123 kg. Sen isä on Hietaharj.Ministeri ja emänisä Haralan Optio ET.

Kestävien lehmien aikaansaaminen monessa sukupolvessa vaatii, että peruslähtökohdat ovat kunnossa. Kaikki lähtee vasikoiden hyvästä kohtelusta ja hoidosta, Kuusistot painottavat. ”Eläimet pitää saada tiineeksi, ettei poikimaväli veny. Ruokintapuolella peltojen täytyy olla kasvukunnossa, se takaa hyvät sadot”, toteaa Timo Kuusisto, joka tekee säilörehun itse.

Kun lehmästä pidetään huolta ja annetaan sille hyvä elämä, tuottaja saa vastineeksi hyvän tuotoksen ja kestävän lehmän. Timon sanoin: ”Ei voi viettää satavuotispäivää, jos ei täytä 100 vuotta ”. PS

Pirpana 100-1361272 A

Uusitalon tilalle Pihtiputaalle Mielityisen Jorman ja Maunon karjaan saatiin 13- vuotias 100-tonnari Pirpana. Pirpanan isä on Suontaan Jehta ET ja emänisä Vanhapaikan Emppu. Pirpanalla on kaksi tytärtä karjassa. Pirpanan paras tuotos on 10370-4,6-3,5 ja keskimäärin 8937-4,7-3,5. IT

Rouvva Ryö 100-1300563 A

Reisjärvellä Hautalan Pasin tilalla riemuittiin ensimmäisestä 100-tonnarista. Rouvva Ryö on luonteeltaan kiltti, mutta etenkin laitumella oman arvonsa tunteva lehmärouva. Rouvvaa ovat terveysongelmat välillä koetelleet, mutta se on niistä sisukkuudellaan selvinnyt. Rouvva Ryön isä on Nikkilän Okku ja emänisä Arkkilan Einiö ET. Rouvva Ryön paras 305 pv tuotos on 11463-4,0-3,1 ja keskituotos 10010-4,3-3,1. IT

Uuvana 100-1279021 A

Viitasaarella Argillanderin tilalla kaikkien ystäväksi luonnehdittu Uuvana saavutti 100- tonnarin tittelin. Uuvanan isä on Hannulan Seitti ja emänisä Hirvivainion Julli. Uuvanan paras tuotos on 13602-4,2-3,5 ja keskimäärin 13081-4,2-3,2. IT

Tuhkimo 100-1325897 A

Seinäjoen Ylistarossa Lemposen tilalla, Maija-Liisa ja Kari Hautamaalla, saadaan juhlia ensimmäistä 100-tonnaria. Peterslundin tytär Tuhkimo (ei. Saukon Joachim) on emänsä ainut lehmäjälkeläinen, mutta on itse jo isoisoisoisoäiti. Tuhkimolla on tällä hetkellä lypsyssä kolme tytärtä ja kolme vielä tulossa. Viimeksi se poiki lehmäkaksoset Hoöen-sonnista, mutta nyt se on tiineenä limousinsonni V.Davidista. Tuhkimon paras tulos tähän mennessä tuli seitsemännen poikimisen jälkeen: 13 372 -498-3,7-418-3,1, keskituotoksen ollessa seitsemältä kaudelta 11 670-443-3,8-371-3,2. Tästä lypsykaudesta näyttäisi kuitenkin tulevan Tuhkimon paras, sillä 233 päivän jälkeen se on lypsänyt jo melkein 11 000 kiloa. Korkein mittalypsytulos on yli 53 kiloa. Tuhkimo on huomaamaton lehmä, ”saisi oikeammin pitää itsestään vähän enemmänkin ääntä”, emäntä totesi. Tuhkimo on säästynyt suuremmilta vastoinkäymisiltä, eikä ole paljon sairastellut. Soluluku sillä on aina ollut alhainen (keskimäärin 25) ja se periyttää hyvää utareterveyttä tyttärilleen, samoin kuin hyvää maitotuotosta. Erinomainen lehmä siis! MR

Ansa 100-285413 B1

Polvijärvellä Sarrokunnaan Sonjalla ja Kailla juhlittiin Ansan sadan tuhannen tuotoskilon täyttymistä elokuun loppupuolella. Ansa on Tanilan tilan toinen 100-tonnari. Vahvan luonteen omaava Ansa ostettiin kantavana hiehona Tuonosen Olavilta ja Tuulalta Polvijärveltä. Isänä Ansalla on Alavan Potretti ja emänisänä Tupalan Extaasi. Ansalta ei jäänyt tyttäriä karjaan. Parhaana tuotosvuonna kuudennen poikimisen jälkeen Ansa lypsi 13865 kg, keskimääräisen tuotoksen ollessa 10875 kg. EJ

Tossavainen 100-1349229 A

Kesäkuussa tuli Kalajoen Himangalle Rahkosen Esan ja Anitan karjaan toinen 100-tonnari. Tossavainen on poikinut 8 kertaa ja tehnyt neljä lehmävasikkaa. Tossavaisen paras 305 pv tuotosvuosi on ollut viimeisin eli kahdeksas: 13531-608-4,49-454-3,36. Keskimäärin tuotokset ovat olleet 11495-486-4,23-381-3,31. Tossavaisen isä on Hietaharjun Ministeri ja emänisä Ristitien Johde. Tossavainen on rauhallinen menijä, ja kun uusi navetta valmistui tilalle vuonna 2007, oli Tossavainen ensimmäisenä menossa uuteen navettaan ja laittoi myös uusiin parsiin maate ensimmäisenä. Tossavainen on ollut hyvä tiinehtymään ja on nytkin tiine VR Faabelista. Seuraavaa poikimista odotellaan syksylle. ML-T

Sointu 100-1266606 AAA

Kokkolan Marinkaisiin Heikki ja Jari Sinkon saatiin tilan kolmas satatonnari elokuussa. Sointu on poikinut yhdeksän kertaa tehden neljä lehmävasikkaa. Sointun isä on Botans ja emänisä Kuusijoen Naava. Sointun paras 305 pv tuotosvuosi on ollut neljäs, tuotoksella 12226-577-4,72-456-3,73, ja keskimäärin Sointu on lypsänyt 10681-492-461-394-3,69. Sointu on tiine VR Cronesta ja kymmenettä poikimista odotellaan taas kevättalvella. ML-T

Tiku 100-293766 B3

Sodankylän Syväjärvellä Soili ja Simo Mattasen ansiokas karjanhoitotyö palkittiin, kun karjaan saatiin neljäs ja viides 100-tonnari Tikusta ja Timantista, jotka paukauttivat samalla koelypsyllä rajapyykin ylitse. Tiku polveutuu Hietaharjun Ministeristä, emänisä on Suontaan Jehta. Tiku on lypsänyt keskimäärin 12699 kg ja paras 305 pv kausi tuotti 15053 kg. Yhteenvetona molempien saavutusta on edesauttanut hyvä terveyspuoli. Hoitomerkinnät koostuvat lähinnä ennaltaehkäisevästä sorkkahoidosta. Lisäksi verrattain korkeat tuotokset lyhentävät matkaa 100-tuhanteen kiloon kummasti. Näiden lehmien kohdalla perimä on antanut siihen mahdollisuuden, mutta myös puitteet ovat ympäristötekijöiden puolesta olleet kunnossa, kiitos hoitajien. HM

Taakka 100-1284495 A

Saarihaan tilalle Kokkolaan tuli toinen satatonnari Taakka-lehmästä keväällä 2015 (isä Miqur ja emä Raikas, emänisä H. Inet ET). Tuotokseltaan Taakka on tasainen, paras tuotos on 13251-513-3,9-449 -3,4. Maidon laatu on hyvä, ja solut ovat olleet erittäin alhaiset kautta kaikkien tuotosvuosien. Sankarilehmä on ollut muutoksiin sopeutuvainen, niinpä lypsy ei ole ollut ongelma vaikka tilalle tuli robottilypsy muutama vuosi sitten. Poikimisia Taakalla on takana kahdeksan ja niistä on tullut kolme tytärtä, joiden jälkeläisiä on useassa polvessa. Tyttärilleen Taakka on periyttänyt maitoa ja pitoisuuksia ja hyvää maidon laatua. TP

Sivut