Harjoittelijat kuuluvat kesään

Maatalousharjoittelijat ovat olleet varma kesän merkki alusta alkaen, kun 80-luvun alkupuolella asetuin Kuortin tilalle. Paljon on tullut vuosien mittaan muutoksia harjoittelusysteemeihin. Meillä on ollut harjoittelijoita useista eri oppilaitoksista, mutta 80-luvulla oli jokseenkin vakio, että kaikilla harjoittelu kesti 5 kuukautta. Nykyään on paljon vain kuukauden mittaisia työssäoppimisjaksoja, mutta osaksi edelleen noita pidempiä harjoitteluaikoja.
    Useimmat harjoittelijat ovat asuneet meillä, mutta jotkut lähiseudulta olevat ovat käyneet vain päiväseltään töissä. Harjoittelijan asuminen omassa huushollissa muuttaa tietysti hiukan oman perheen elämää, mutta se kuuluu mielestäni asiaan.

Aluksi harjoittelijat olivat jokseenkin saman ikäisiä kuin itsekin. Osan kanssa on ystävystytty niin, että yhteydenpito on jäänyt pysyväksi. Eräästä jämijärveläistytöstä tuli nuorimman tyttäremme kummi. Yksi harjoittelija hankki itselleen lehmiä, ja ne asuivat muutaman vuoden meidänkin navetassa.
    Eräs lomittajaharjoittelija oli aika erikoinen tapaus. Hän oli ollut monta vuotta merillä ja oli jokseenkin levoton sielu. Ei nukkunut öisin, vaan käveli ympäriinsä. Teki kyllä navettahommat aamuin illoin, mutta päivät veti sikeitä.

Jotkut harjoittelijat taas ovat olleet ennestään tuttuja, ja halunneet juuri sen vuoksi tulla meille harjoittelemaan. Vuosien kuluessa, kun omat lapset kasvoivat, harjurit ovat olleet samaa ikäluokkaa lasten kanssa ja viihtyneet töissä sekä vapaa-ajallakin samassa porukassa.
    Ihan viime vuosina harjoittelijat ovat ikään kuin vain nuorentuneet, eli ovat jo nuorempia kuin oma nuoriso. Ja nuoriso meillä onkin alkanut vastustaa harjoittelijoiden asumista saman katon alla.
    Se on saanut alkunsa lähinnä ranskalaisten harjureiden huonon kielitaidon ansiosta. Ulkomaalaisia harjoittelijoita on ollut jonkin verran, ja juuri ranskalaisia kymmenkunta vuotta jokseenkin joka vuosi. Osan kanssa on alkuun melkoinen kielimuuri, he kun hallitsevat englannin niin heikosti. Työtkin menevät välillä päin prinkkalaa, vaikka kuinka selittää ja kädestä pitäen näyttää, eli pitkäpinnaisuutta tarvitaan.
    Ulkomaalaisten läsnäolo on näkemykseni mukaan kuitenkin hyvää kansainvälistymisharjoitusta omallekin väelle, ja kulttuu-rinvaihtoa tulee kyllä molemmin puolin.

Harjoittelijoihin liittyy monenlaisia muistoja. Latvialainen yliopisto-opiskelija tuli ensimmäisenä vuonna opiskeluun kuuluvaan harjoitteluun, viihtyi meillä ja mekin pidimme hänestä, ja niin hän tulikin uudestaan töihin kolmena vuonna. Hän oli niin ahkera, että halusi pitää vapaata vain sunnuntaisin puoli päivää. Hän tienasikin sitten Suomessa sen verran, että osti itselleen Latviassa kerrostaloasunnon. Tosin hän parina vuonna työskenteli puoli vuotta Suomessa.
    Tyttö oli valmis tarttumaan mihin vain konetöihinkin, vaikka kokemusta ei ollut paljoa. Siinä sattui toisinaan pieniä haavereita koneille, joten pidemmän päälle ei sitten annettu ihan mitä hyvänsä vehjettä hänen käyttöönsä.
    Toinen latvialainen, nuori mies, olikin täysin toista maata. Hänelle ei sopinut, että nainen antoi ohjeita tai työkäskyjä. Hanskat lensivät sananmukaisesti lattiaan.

Harjoittelijoista on apua töissä, sehän on tarkoitus. Jonkun ranskiksen kanssa on mennyt enempi aikaa neuvoessa ja kädestä pitäen näyttäessä, mutta pääsääntöisesti harjurit ovat hyödyllisiä ja mukavia. Toivottavasti ovat oppineetkin jotain meillä ollessaan. Oppiminen on osittain molemminpuolista, ainakin ihmissuhdetaitoja tarvitaan. Kehittyvät nekin, ilmeisesti, vuosien kuluessa.

Myös omista harjoittelukesistä on jäänyt mukavat muistot. Niistä on jo yli 30 vuotta aikaa, mutta hyvin ovat edelleen muistissa. Saksassa vietetyn kesän harjoittelutilan väkeen olen pitänyt yhteyttä läpi elämän, ja pari kertaa käväissyt heitä tapaamassakin. Hekin ovat kerran piipahtaneet Suomessa.
    Suomessa harjoittelukesän suunnitelma meni uusiksi ihan viime tipassa, kun isäni kuoli juuri muutamaa päivää ennen harjoittelun alkua. Olin sopinut meneväni harjoittelemaan vähän kauemmaksi kotipaikkakunnalta. Paikka piti kuitenkin muuttaa lähemmäksi, niin että pystyin kulkemaan sieltä kotiin. Päiviksi harjoittelutilalle, ja aamuin illoin kotitilan töitä tekemään, että selvittiin yllättävästä tilanteesta omalla karjatilalla. Mukavasti se sujui. Joustettiin molemmin puolin, ja työt tuli tehtyä kummallakin tilalla.

Jos jollakin ei vielä ole ollut harjoittelijoita, suosittelen! Ja nuorisoa neuvoisin lähtemään muille maille harjoitteluun. Aina se avartaa näkemyksiä, enemmän kuin matkustelu muuten vain.

Hyvää harjoittelukesää niin harjureille kuin heidän opastajilleenkin!
Terhi Lahtinen-Kuortti