Sonnivalintaa

Nauta-lehden toimitusta tuntui askarruttavan, miten meillä on tapana valita käyttöön otettavat sonnit. Holsteinilla on melkein rajattomasti mistä valita, joten asiasta pystyisi hyvinkin kirjoittamaan useamman sivun. Seuraava on melkoisen yksinkertaistettu versio asiasta.

Lähtötilanne sonnien valintaan on tietenkin oma jalostustustavoitteemme, joka sattuu pääpiirteissään osumaan sen verran hyvin yksiin NTM:n kanssa, että kokonaisjalostusarvo on näppärä väline sonnien karkeaan karsintaan. Käytännössä sonnit valitaan NTM-listan kärkipäästä, osapuilleen siitä +30 paikkeilta alkavasta joukosta. Pikkuisen tuon allekin on tapana varovasti kurkkia, joskus siellä lymyilee kiinnostavia tapauksia. 

Rajaus pitää joukon passelin pienenä. Lisäksi kokonaisjalostusarvo huolehtii kohtuullisen hyvin siitä, ettei joukkoon eksy liikaa taloudellisesti tärkeiden ominaisuuksien suhteen ihan toivottomia tapauksia. Jäljelle jäävästä joukosta karsitaan omilla kriteereillä painottaen. Niistä tärkeimpiä ovat varsinkin kohtuullisen hyvä utarerakenne sekä utareterveys. Hyvät pitoisuudet ovat aina plussaa ja jalkarakennettakin tulee jonkin verran katsottua.

Lisäksi mietin nykyään ”teho-kokosuhdetta”, eli että isokokoisia tyttäriä jättävällä sonnilla saisi mieluusti olla myös korkea tuotosarvostelu. Jos mututeoria pitää paikkansa, että isorunkoisella lehmällä on hyvä syöntikyky, silloin syödyn rehun pitäisi myös realisoitua tuotoksena. Lehmän syömälle rehulle kun on vain kolme lopputuotetta, joista yksi päätyy maitotankkiin, toinen teurastamolle ja kolmas lietealtaaseen. Kahden jälkimmäisen tuottaminen ei meillä kuulu tilan ydinbisnekseen.

Lypsettävyyden ja poikimaominaisuuksien suhteen tulee katsottua lähinnä vain että kuuluuko sonni ääriainekseen. Melko vähälle huomiolle jäävät luonteen tyyppiset ominaisuudet, koska meillä lehmiä ei ole oikeastaan ikinä poistettu luonteen takia. Heikompikin luonne tuntuu meillä toimivan, joten sen jalostaminen ei ole kiinnostavaa.

Kovin yksityiskohtaista osaindeksien syynäämistä ja niiden suhteen karsintaa pyrin välttelemään. Saatan ottaa käyttöön sonnin, jolla on selkeä heikkokin ominaisuus. En edes yritä hakea ihan virheetöntä tai tasaista sonnivalikoimaa. Kaikki syntyvät lehmävasikat genomitestataan, joten niistä on saman verran tietoa kuin sonneistakin. Kahden samassa ominaisuudessa heikon eläimen parittaminen on melkoisen paljon epätodennäköisempää, kuin ennen testaamattomien lehmien ja hiehojen kanssa.

Tärkein syy siihen, etten pyri virheettömään sonnivalikoimaan, on kuitenkin se, että yksittäisissä ominaisuuksissa ja tiukassa valinnassa niiden suhteen on helppo ajautua tilanteeseen, jossa häntä alkaa heiluttamaan koiraa eikä päinvastoin.

On tutkittu asia, että varsinkin tiukat ”en käytä jos arvostelu on alle jotakin”-tyyppiset rajat yleensä hidastavat kokonaisuuden etenemistä jalostuksessa. Mitä useammille ja yksityiskohtaisemmille ominaisuuksille rajoja asettaa, sitä enemmän erittäin hyviä sonneja rajautuu pois käytöstä.

Jos meidän karjassamme laittasi tiukkoja rajoja esimerkiksi viime vuosina keskustelua herättäneille vedinsijainneille, pituuksille tai utareen tasapainolle, ei lopputuloksena oikeastaan voisi voittaa. Varhain ja paljon käytettyjen holsteintuontisonnien ”ansiosta” karjamme on noissa ominaisuuksissa keskiarvon pahemmalla puolella, mutta niiden takia ei juuri koskaan poisteta lehmiä.

Eli noihin ominaisuuksiin voimakkaasti panostamalla ei samalla saisi antaa yhtään periksi vaikkapa tuotoksessa tai terveydessä, muutoin homman anti olisi taloudessa miinusmerkkinen. Ja loppupeleissä ihan normaali perinnöllinen hajonta kuitenkin antaa oman pikantin mausteensa huolellakin tehtyihin valintoihin.

Sonnien suvut ovat sikäli tärkeitä, että tavoitteena on löytää ainakin osa valikoimasta sukulinjoista, jotka eivät olisi kaikkein yleisimpiä. Erisukuiset sonnit yleensä helpon ja laajan käytettävyytensä takia kuluvat meillä varsin ripeästi.

Emälinjoja tai lehmäperheitä katselen jonkin verran, mutta ne eivät ole kovin oleellinen sonnin valintaperuste, pikemminkin jonkinlaista mukava tietää -informaatiota.

Tässä vaiheessa aletaan olla jo lähellä lopullista valikoimaa. Pitää vain päättää, paljonko yhtä sonnia käytetään ja onko hinta sellainen, että se kannattaa. Meillä aika tarkkaan kaikki käyttöön tulevat sonnit ovat genomisonneja, joten käytössä on varsin paljon sonneja ja yhdelle sonnille ei pyritä tuottamaan kovin massiivista jälkeläismäärää. Hinta vaihtelee, perusperiaate on kuitenkin että jos saatavilla on hyvä sonni edullisesti, niin saman tasoista ei osteta kalliilla.

Loppuun pitänee vielä mainita, että yllä mainittu pätee noin 90 - 95 prosenttiin valinnoista. Loput 5 - 10 prosenttia ovat ”mutukiintiö”, johon valitaan sonneja joilla ei vaikkapa ole pohjoismaista arvostelua, mutta ovat kiinnostavia. Tai todella hyviä rakennesonneja, tai sitten ihan vaan sonnia joka kiinnostaa muuten vain. Sen verran annan edelleen tilaa taiteelle jalostuksessa 

Jari Loponen