Karjatiloilla on tuotantosuunnasta riippumatta arkipäivää jalostaa eläinainesta jatkuvasti paremmaksi ja tuottavammaksi. Tuloksia on saavutettu kiitettävästi saralla jos toisella.
Mielestäni vaatimukset itse karjatalousyrittäjän ominaisuuksille ja osaamiselle ovat jo sitä luokkaa, että olisi pikaisesti laadittava tulevaisuuden tarpeisiin vastaava jalostusohjelma. Kuka sitä ohjelmaa sitten lähtisi toteuttamaan, onkin toinen juttu. Jalostustyö tulisi ehkä suosiolla ulkoistaa, sillä karjatilallisilla itsellään ei tahdo enää aika riittää suotuisan genetiikan etsintään ja uuden ja entistä tuloksekkaamman yrittäjäaineksen alulle saattamiseen.
Mitä ominaisuuksia tällä tulevaisuuden toivolla sitten tulisi olla? Ehdottomasti hänen on oltava exhibitionisti, joka rakastaa kaikenlaista tarkkailua, huomiota ja esillä oloa. Tulevaisuudessahan työtämme seurataan katkeamattoman kamerayhteyden kautta, koska eläinten hyvinvointi, ruokaturvallisuus ja tukiehtojen noudattaminen nimenomaan suomalaisen tuotannon osalta on varmistettava kaikin keinoin.
Hänen tulee osata lehmän hermoilla varustettuna vastaanottaa ja kiitollisena hyödyntää kaikki ne hyvät, aivan ilmaiseksi jaetut neuvot, joita sukulaiset, naapurit, viranomaiset, kesämökkiläiset, kummin kaimat tai satunnaiset ohikulkijat auliisti jakavat. Jokainen suomalainenhan tietää, mistä karjankasvatuksessa on kyse, itse ei vain aina ole tullut ajatelleeksi sitä yksinkertaisinta ja näkyvintä vaihtoehtoa ongelman ratkaisuun.
Täytyy myös rakastaa työtä yli kaiken, ihan kaikenlaista työtä. Tällä alalla kun ei paskaduuneja tunneta, ja jos tunnettaisiinkin, niin työntekijöiden palkkaamisesta huolimatta ne jäävät yleensä lopulta kaiken kattavalla ammattitaidolla varustetulle yrittäjälle itselleen.
Karjayrittäjä ei ole ns. juhlaihminen, koska juhlapyhien tai häiden, syntymäpäivien ja valmistujaisten juhlimiset jäävät työn lomassa pienessä kiireessä juostuksi. Lomittajat ja työntekijät ansaitsevat vapaat joulut ja juhannukset, koska heidän työnsä on hyvin raskasta ja sitovaa. Nopeasti tulee sisäistää itselleen, että lomaa ei tässä työssä tarvita, koska tämä on
elämäntapa ja maallahan on jo lähtökohtaisesti niin kaunista, rauhallista ja leppoisaa, että elämä on pelkkää lomaa ympäri vuoden.
50-luvun maaseuturomantisoiduista mielikuvista tietämyksensä ammentava ja nykymaataloutta tuntematon voisi kuvitella, että tarvitaan myös paljon fyysistä voimaa. Tosiasiassa kestävyyttä vaaditaan lähinnä istumalihaksilta. Lukuun ottamatta yksittäisiä vasikan auttamisia erilleen emosta tai paripyörien kanssa painimista keväisin, useimmat huomaavat lähinnä istuvansa. Istuvat traktorissa, pienkuormaajassa, kurottajassa, kaivinkoneessa, navetan toimistossa, kotikonttorissa, hätäisesti ruokapöydässä ja sitten lopulta ehkä saunan lauteilla.
Eli jotta selviäisi hengissä moisesta istumisesta, urheilullinen ja työsesonkien ulkopuolelle sijoittuva harrastus, esim. yösuunnistus, on hyväksi terveydelle.
Lehmän hermoista ja tasaisesta luonteesta huolimatta tämän rotunsa parhaan tulisi pystyä räjähtävän nopeaan ja analyyttiseen päätöksentekoon yritysjohtajan varmuudella ja riskiä kaihtamatta. Kuitenkaan liian isoa riskiä ei saa ottaa, ettei kotimainen ruoantuotanto vaarannu ja huoltovarmuus joudu koetukselle. Yhteiskuntasopimukseen sopeutumisen kanssa tuskailevalle kansallehan täytyy riittää halpaa maitoa, makkaraa ja jauhelihaa.
Jalostuksen helmen tulee olla matemaattisesti lahjakas, mutta oman tulotasonsa suhteen vaatimaton. Äärimmäinen kustannustietoisuus on itsestäänselvyys, jotta kotimaisen ruoan hinta pysyy kohtuudessa. Kuitenkaan ei tule sortua edullisempaan ulkomaiseen tuotantotapaan, työvoimaan, koneisiin tai tuotantopanoksiin, sehän olisi yhteiskuntavastuutonta.
Vivili Ylönen
"Tulevaisuuden toivo" harjoittelee traktorilla ajoa.