Karjanpito on koko perheen juttu

Riikka pihatossa emojen seurassa. Eläimet suhtautuvat rauhallisesti tuttuun hoitajaan.


Ellän tilalla Laitilassa kohtaa pihapiiriin saapuessaan hellyttävän näyn: pikkutyttö viittoo innokkaasti vieraalle ajo-ohjeita navetan kulmalla. Pihaton edustalle parkkeeratessa vastaan tulee Riikka Sarajuuri-Kylänpää sekä loput perheen lapsikatraasta. Tervetulotoivotus on iloinen ja Riikan kädenpuristus lämmin.

– Tässähän tämä koko meidän lauma on, hymyilevä Riikka heilauttaa kättään laajassa kaaressa, sisällyttäen siihen niin pihatot eläimineen, perheen kuin navetan edustalla valloillaan jaloittelevan hereford-vasikankin. Kysyn, onko heillä useinkin vasikat vapaina.

– Jaa tuo. No, välillä nuo lauman pienimmät haluavat tulla vähän pihapiiriä katsastamaan, kun vielä mahtuvat tuolta ruokintaesteen välistä, Riikka kuittaa naurahtaen.

Tilalla on kolme pihattoa ja yhteensä 50 emoa.

Työt tehdään omalla porukalla

Kahdessa pihatossa asuu yhteensä 50 emolehmän karja, ja kolmannen pihaton ovat vallanneet kasvatettavat sonnit. Neljättä pihattoakin jo suunnitellaan. Tila on HK:n sopimustuottaja, eli teuraat menevät HKScanille ja liha markkinoidaan Tamminen Rotukarjan -brändin alla.

Emot ovat angus-hereford-risteytyksiä. Kummankin pihaton laumalla on oma sonninsa, tällä hetkellä molemmat herefordeja: JJ Jolly Jumper ja KB Nevada. Astujasonneina käytetään vuoroin angus- ja hereford-sonneja.

Riikka Sarajuuri-Kylänpää pitää angus- ja hereford-rotujen hyvästä luonteesta.

Emot vasikoineen laiduntavat koko kesän, ja kummallakin laumalla on vapaa kulku pihatoista laitumille. Tilan kaikki pellot sijaitsevat noin 5 kilometrin säteellä pihapiiristä.

– Nyt, kun oli niin kovin kuivaa koko kevään ja ruohoa alkaa olla jo aika vähän, eläimet viettävät paljon aikaa pihatoissa, joissa saavat lisäruokaa, Riikka kertoo.

Kaikki tilan työt pyritään mahdollisuuksien mukaan tekemään omalla porukalla, myös Riikan vanhemmat ovat mukana auttamassa. Rehut tehdään yhdessä urakoitsijan kanssa. – Itse kaadetaan ja urakoitsija paalaa.

Työvoima onkin tarpeen etenkin hektiseen poikima-aikaan, jolloin vahtimista ja valvomista riittää.

– Poikimakausi kestää meillä noin 1,5 kuukautta ja silloin eläimiä valvotaan 24/7, Riikka kertoo.

Koko perhe on mukana navetalla. Saara rapsuttelee vasikkaa.

Hyväluonteiset eläimet tärkeitä

Miksi juuri nämä rodut? Riikan mielestä emolehmän tärkein ominaisuus on luonne.

– Nämä ovat hyväluonteisia rotuja molemmat, en ole edes miettinyt muita. On tärkeää, että emot antavat tarvittaessa auttaa poikimisissa. Ja kyllähän nämä kasvavatkin ihan hyvin, Riikka tuumaa.

Sonnit valitaan tilalle HK:n kevään huutokaupasta. Sonnin valinta on selvästi emännälle tärkeä juttu, eikä ihme. Onhan sonni vanhan sanonnan mukaan ”puoli karjaa”, ja usein viipyy karjassa pitkään, jättäen paljon jälkeläisiä.

– Viime keväänä ostimme huutokaupasta hereford-sonni Nevadan. Siitä tuli heti sellainen tosi jännä ja hyvä fiilis, kun kävimme sitä katsomassa ennen huutokaupan alkua, Riikka muistelee.

– Se tuli heti muiden takaa katselemaan meitä siihen aidalle, ja kun kiersimme muut sonnit ja tulimme Nevadan karsinan eteen uudelleen, niin taas se oli siinä huomiota kerjäämässä. Oikeastaan siis kävi niin että sonni valitsi meidät eikä toisin päin!

Riikka valitsee myös uusiksi emoiksi jätettävät hiehovasikat, mutta kuulemma ”myös perheen mielipidettä kuunnellaan”. Selvästi karjapito on tällä tilalla koko perheen juttu, lapsetkin ovat tiiviisti mukana emotilan pyörittämisen arjessa. Surettaako eläinten teuraaksi laitto koskaan?

– Ei se teuraseläinten lähtö niinkään tunnu, mutta jos useamman kerran poikinut emo laitetaan autoon, niin kyllä se on haikea hetki. Ja sonnin laitto ehkä vielä haikeampi! Monta vuotta kuitenkin ollaan tässä työkavereina, Riikka tuumii.

Uudempi pihatto on Jolly Jumper-sonnin lauman valtakuntaa.

Karjasilmä kehittyy ajan kanssa

Riikka on työskennellyt myös tilan ulkopuolella, mutta lopulta karja veti pidemmän korren. – Kun on lapsesta asti elänyt tässä eläinten kanssa, tilan jatkaminen tuntuu luontevalta, hän toteaa.

– Karjasilmän kehittyminen vaatii, että viettää aikaa eläinten kanssa paljon, joka päivä. Saman ilmiön huomaan nyt omissa lapsissani. He ovat kiinnostuneita eläimistä ja pyörivät paljon tässä navetoilla. Vanhemmat tyttäret jo huomaavat herkästi asioita, joita karjaan tottumaton ei huomaisi. Esimerkiksi jos jollakin emolla tai vasikalla ei ole asiat hyvin, Riikka kertoo.

Tytöt antavatkin näytteen karjankäsittelystä ja kipaisevat pihatosta lempieläimensä riimuun. Vieras saa ihmetellä, kun kypärä laitetaan päähän ja toinen tytöistä kapuaa emolehmän selkään, toisen pidellessä narusta ja vasikan imiessä kaikessa rauhassa emäänsä.

– Tuo ensikko Nella oli aikoinaan tuttipullovasikka ja siitä tuli todella kesy. Se vieläkin erittäin rauhallinen ja hyväluonteinen, ja samoin näyttää olevan vasikkansakin. Oikea lasten paras kaveri, Riikka kertoo.

Nella-ensikko on lasten lempilehmä. Selässä Veera ja ratsua rapsuttelemassa Katri.

Nuoret ja lapset ovat muutoinkin isäntäväen sydäntä lähellä. Tilalla käy esimerkiksi paljon koululaisryhmiä tutustumassa karjatilan arkeen ja eläimiin. On myös 4H-toimintaa ja konserttia pihapiirissä. Alkaa melkein hengästyttää, kun kuuntelee Riikan puhetta.

– Viime kesänä tilalla kävi yli 200 vierasta, Riikka paljastaa.

Uutuuslaite kertoo tiineet ja tyhjät

Eräs syy tilavierailuun on tutustuminen Moocall Heat -uutuuteen. Se on emokarjoille tarkoitettu laitteisto, joka seuraa kiimoja ja astumisia, kertoo tiineet ja tyhjiksi jääneet eläimet ja ilmoittaa odotetut poikimisajankohdat. Tälle tilalle asennettiin alkukesällä Suomen ensimmäinen Moocall Heat.

Laitteisto koostuu sonnin kaulapannassa olevasta lähettimestä sekä emojen korvamerkeistä, joista ohjelma tunnistaa yksilöllisesti kunkin emon. Toinen tilan sonneista, Jolly Jumper, sai kesäkuussa kaulaansa vihreän pannan, joka saa olla paikoillaan koko kesän. Samalla emoille laitettiin korviin vihreät korvamerkit.

Pannan laitto valtavalle sonninjärkäleelle ei ole välttämättä ihan yksinkertaista.

– Ajattelin etukäteen, että helpostihan se menee rehuämpärillä houkuttelemalla, mutta Jolly Jumper olikin yllättävän epäluuloinen, Riikka muistelee nauraen.

Rauhallinen Jolly Jumper-sonni esittelee Moocall-kaulapantaansa.
Emoilla on vihreät korvamerkit, joiden avulla laitteisto tunnistaa jokaisen yksilön.

Lopulta panta saatiin sonnin kaulaan, ja on onneksi pysynyt hyvin paikoillaan eikä tunnu häiritsevän eläintä. Riikan mukaan pantaa joutuu vähän kesän mittaan kiristämään.

Moocall lähettää Riikan kännykkään ilmoituksen kiimassa olevista emoista sekä tiedon sonnin kanssakäymisestä emon kanssa. Seuraavalla kiimakierrolla nähdään, uusiiko kiima. Jos kiimaviesti tulee uudestaan, eläin ei ole vielä tiineenä, muutoin ohjelma merkitsee sen kantavaksi ja laskee sille poikimispäivän.

Laitteisto ilmoittaa mm. tiineiden ja tyhjien emojen määrän.

Riikan iloksi tyhjiksi jääneitä emoja ei jutuntekohetkellä laitteiston mukaan näyttänyt olevan ollenkaan. Yhden kohdalla tosin vielä odoteltiin, astumisesta oli niin vähän aikaa.

­­– On tärkeää saada tyhjiksi jääneet emot tietoon, jottei niitä turhaan ruokita talven yli, Riikka painottaa.

Myös poikimisten valvontaan on luvassa helpotusta, kun tarkat odotetut poikimapäivät saa suoraan Moocallin ohjelmistosta.

– Onkin tosi kiinnostavaa nähdä ensi keväänä, toimivatko laitteen ennustukset kuinka tarkoin, Riikka pohtii.


Teksti ja kuvat: Sanna Lohenoja