Kun pidän lehmistä, jaksan työssäni

Yleinen puheenaihe nykyään on maanviljelijöiden työssä jaksaminen. Toki sama pätee kaikkiin ammatteihin. Jos ajatellaan viljelijän ja erityisesti lypsykarjayrittäjien ammattia, se eroaa kuitenkin monin tavoin muista. Kun ollaan tekemisissä lypsävien eläinten kanssa, on oltava valmiudessa työhön joka päivä, periaatteessa 24 tuntia vuorokaudessa.
     Mistä minä saan voimia ja intoa vuodesta toiseen ja päivästä päivään tehdä tätä työtä? Olen mielestäni syntynyt tähän ammattiin. Karjanhoito ja jalostus on ollut aina intohimoni. Voi vaikuttaa liioittelulta, mutta sellaista aamua ei ole ollut, etten lähtisi innolla navettaan katsomaan mitä sinne kuuluu. Aina on mielenkiintoista nähdä miten työkavereilla, lehmillä, ovat asiat. Tottahan joskus, vaikkapa sairaana, ei jaksaisi lähteä, mutta se on eri asia kuin työhön tympääntyminen.
     Minua ilahduttaa katsella miltä mikäkin lehmä näyttää, mitä kukin tekee, missä kunnossa ne ovat. On ilo silmälle omistaa sellaisia lehmiä, jollaisia on halunnut. Aina on tietysti parantamista, mutta se onkin työn suola. Jatkuvasti saa miettiä, millaisia sonneja käytetään, että seuraava sukupolvi olisi taas edellistä parempi. Jokainen siemennys, tiineys ja niistä seuraavat poikimiset ovat mielenkiintoisia ja saavat jaksamaan. Uusi vasikka, etenkin lehmävasikka, on aina ilo ja alkaa odotus millainen lehmä siitä tulee.

Kun maitoa tulee hyvin, se on mieltä hivelevää. Ja kun kerran on elinkeinosta kyse, on homman perusta että tilille tulee rahaa ja toiminta pyörii. Ja päinvastoin, jos tuntuu että maitoa ei saa millään irti sitä mitä pitäisi, se ärsyttää ja silloin tympii todella. Herkeämättä pitää olla ajan hermolla, kehittää tietotaitoa ja etsiä positiivisia asioita, ettei tympeyden hetket ole kuin ohimeneviä hujauksia.
     Kaikkinainen työ lehmien kanssa on palkitsevaa. Niiden kanssa seurustellaan, on hauskaa tuntea lehmät ja niiden luonteet sekä tavat. Sekin perustuu siihen, että lehmät ovat luonteeltaan mukavia ja helppoja, sellaisia joita on navettaan haluttu. Myös saavutukset luovat tyytyväisyyttä. Esimerkiksi uusi 100-tonnari karjassa, näyttelymenestykset ja totta kai ne hyvät tuotokset.
     On päiviä ja joskus pidempiäkin aikoja, että moni asia vastustaa. Lehmät sairastavat tai koneet reistaavat. Se toki rasittaa, mutta pitää muistaa että taas se parempikin aika koittaa. Ja tuo sekin tyydytystä, kun sairastava eläin tervehtyy tai saa jonkun renkkaavan koneen toimimaan. Silloin työ on kuin yhtä juhlaa verrattuna hankalampiin päiviin.

Karjan kanssa työskentelemisessä saa myös liikuntaa automaattisesti. Askelia tulee päivän mittaan enemmän kuin tarpeeksi. Ei ole välttämätöntä lähteä erikseen työpäivän jälkeen harrastamaan liikuntaa. Vaikka voihan se jollekin olla negatiivinenkin kokemus, ettei jaksa tai ehdi harrastaa muuta, mutta meillä on työntekijän kanssa useasti tuumattu, että on se onni kun on työ missä saa liikuntaa.
     Kyllä karjanomistaja tietysti lomaakin tarvitsee, kuten jokainen. Monesti innokkailla karjaihmisillä lomatkin sivuavat ammattia. Reissataan ulkomailla tai kotimaassa vierailemassa tiloilla tai näyttelyissä. On  innostavaa nähdä muiden toimintatapoja ja navettaolosuhteita sekä keskustella lehmiin liittyvistä asioista.
     Lypsykarjatilalla toiminnan ydin on lehmä. Jokseenkin kaikki muu tehdään sitä silmällä pitäen, että lehmät voisivat hyvin ja tuottaisivat. En voi kuvitella itseäni tässä työssä vain euroja laskevana maidontuottajana, vaikka toiminta pitääkin olla taloudellista tai se loppuu lyhyeen. Jalostusinnostus ja halu lehmien hyvinvointiin tekee karjahommat loputtoman mielenkiintoisiksi.

Kirjoittaja Terhi Lahtinen-Kuortti pitää perheensä kanssa Kuortti mty:n lypsykarjatilaa Ikaalisissa. Karja on tunnettu kestävistä lehmistään ja lehmäperheistään.