120-vuotiasta kyyttöä juhlittiin toukokuussa Kainuussa

Kainuun ammattiopiston Seppälän tila tarjosi puitteet Kyyttö 120 vuotta -juhlalle toukokuussa 2018. Aurinkoiseen kevätsäähän ryntäävälle kyyttökarjalle oven avasi geenivaroista vastaava maa- ja metsätalousministeriön neuvotteleva virkamies Tuula Pehu. Runsaslukuinen yleisö seurasi lehmien iloista laukkaa laitumella.

Katso video kyyttöjen laitumelle laskusta!

Laitumelle laskun lisäksi Itä-Suomenkarjan kantakirjan 120-vuotisen taipaleen kunniaksi oli järjestetty juhlaseminaari, joka pidettiin Seppälän Impilinnassa. Tilaisuuden avasi Kainuun ammattiopiston koulutuspäällikkö Leena Karjalainen.

– Seppälän tilalla hoidettiin 1960-luvulla Suomen tuottoisinta kyyttökarjaa. Niiden sukulinjat menetettiin, kun tilalla innostuttiin tuontiroduista. Vuonna 2008 kyytöt palasivat, kun Sukevan geenipankkikarjan eläimet muuttivat Seppälään, Karjalainen kertoi.

Leena Karjalainen ei pidä hyvänä, että kyyttö säilyisi vain maisemanhoitajana.

– On todella tärkeää, että kyyttö toimii maidontuotantorotuna, kuten se alkuperältään on.

Seppälän karja pähkinäkuoressa:

Tuotanto         

  • Keskilehmäluku: 31,6
  • Keskituotos: 4 242 kg/lehmä
  • Tuot. seur. maidon valk.-%: 3,67
  • Tuot. seur. maidon rasva-%: 4,70
  • Tuot. seur. solumäärä: 168
  • Hiehojen poikimaikä: 25,3 kk
  • Poikimaväli: 369 pv
  • Siemennyksiä/poikiminen: 1,64
  • Kokonaisjalostusarvo: -22,2

Hyvinvointi      

  • Keskipoikimakerta: 3,52
  • Elossa olevien elinikäistuotos: 12 281 kg/lehmä
  • Lehmien poisto-%: 28,5
  • Vasikkakuolleisuus: 2,8 %
Seppälän tilan nuorta karjaa navetassa.

Katso video Seppälän navetasta!

Seppälän geenipankkikarjassa vaalitaan tällä hetkellä peräti kuuttatoista emälinjaa. Karsintapäätöksiin vaikuttaa usein se, miten minkin linjan edustajia löytyy karjasta. Seppälässä on haluttu jalostaa kyyttöjä perinteiseen tehtäväänsä eli maidontuotantoon.

Faban jalostusasiantuntija Maarit Hietanen on tehnyt karjan jalostussuunnitelmat karjamestari Arto Mäkeläisen kanssa. Tähän tulee jatkossa muutos, sillä toukokuisessa tapahtumassa vietettiin myös Maaritin läksiäisiä, hänen siirtyessään uudelle uralle maatalouskaupan piiriin. Seminaarissa kiitettiin ”Maarittia” ansiokkaasta työstä geenipankkikarjojen luottojalostusasiantuntijana.

Jalostusasiantuntija Maarit Hietanen esittelee karjaa vieraille.

Geenivaroista huolehtiminen tärkeää

Seminaarin juhlapuheen piti Tuula Pehu ministeriöstä. Kyytön sekä muiden alkuperäisrotujen tulevaisuus on ollut ministeriössä mietinnän alla. Pohdinnoissa on peilattu kyytön tulevaisuutta globaaleissa haasteissa: miten ilmastonmuutos tulee vaikuttamaan, miten huolehditaan ruokaturvasta tai kuinka kuluttajien muuttuva suhde luontoon ja ympäristöön vaikuttaa alkuperäisrotujen, kuten kyytön tulevaisuuteen.

– Jos aikaisemmin on keskitytty suojeluun, niin jatkossa geenivarapolitiikan pitäisi löytää geenivaroille järkevää käyttöä. Kansallisen geenivarapolitiikan on toimittava linjassa EU:n geenivarapolitiikan kanssa. Kun parhaillaan uutta ohjelmakautta suunnitellaan, niin toivotaan myös syötteitä alkuperäiskarjan näkökulmasta, Pehu totesi.

Pehu pohti, onko jatkossa tarvetta lisätä yhteiskunnan vastuuta geenivaratyössä. Muutos edellyttää uusien toimintamallien kehittämistä eri sektoreiden välille.

Pehu myös kiitti geenipankkeina toimivia Seppälän, Ahlmanin ja Pelson tiloja alkuperäiskarjan ylläpidosta ja hyvästä yhteistyöstä MMM:n ja Luken kanssa ja siteerasi lopuksi MMM:n kansliapäällikköä Jaana Husu-Kalliota: ”Alkuperäiskarjamme on kansallisaarteemme, jota ei ole vara menettää!”

Suurta katselijajoukkoa ei voitu päästää navettaan, joten eläimet tulivat esittäytymään pihalle.

Nauta matkasi meille kaukaa

Luken arkeologinen luututkija Auli Bläuer pureutui omassa esityksessään suomenkarjan rotujen historiaan ja palasi huomattavasti pidemmälle taaksepäin kuin 120 vuotta. Seurasi kertomus siitä, miten kyytöstä tuli kyyttö.

Auli valaisi arkeologisten luuaineistojen tutkimusta ja muun muassa sitä, miten tutkitaan muinaisten eläinten DNA:ta ja sukulaisuussuhteita nykyisiin eläimiin. Isotooppitutkimuksilla puolestaan selvitetään eläinten ruokintaa ja maantieteellistä levinneisyyttä.

– Kirjallisia ja kuvallisia lähteitä on viimeisimmältä vuosisadalta. Mitä pidemmälle ajassa mennään, sitä vaikeammaksi tutkimus muuttuu. Kun Villihärkää ei ole olemassa, ei voida tietää tai ei osata ajatella, kuinka kaukana nykynauta on villistä alkuhärästä, Bläuer selitti.

– Alkuhärän kallo on löydetty 10 000 vuoden takaa. Kallon kokoero nykylehmän kalloon verrattuna on huima, nykylehmä tosi paljon pienempi. Ulkonäön muutos ei ole ainoa muuttunut asia, Bläuer kertoi.

Ensimmäisiä havaintoja naudoista löytyy Lähi-Idästä noin 10 000 vuotta sitten. Sieltä naudan matka Pohjolaan oli huikea. Pohjolasta on löydetty havaintoja jo 3000 vuotta ennen ajanlaskumme alkua.

– Nakkilan Selkäkankaalta on löydetty pronssikautinen hautaröykkiö, jonka tekemiseen on nähty vaivaa. Se merkinnee sitä, että kyseessä on ollut rikas tai merkittävä vainaja. Röykkiöstä ei löytynyt rikkauksia, vaan naudan hampaita, Bläuer kertoi.

Palamattomia naudanhampaita oli laitettu mukaan viimeiselle matkalle, mistä voitaneen päätellä, että nauta on ollut merkittävä vainajalle.

Pronssikaudella naudat ovat olleet ulkona ympäri vuoden. Ne lypsivät vain, jos oma vasikka oli vierellä.

– Ruotsi-Suomen aikaan nauta on ollut verotuksen kohteena ja kruunu halusi voita. Yhteiskunta tasapainoili peltotilojen välillä, Bläuer kertoi.

Alkuperäisrotujen tehokkuus jalostui karuissa olosuhteissa. Piti pystyä hyödyntämään tehokkaasti kesälaitumia ja sietää talven niukkuutta. Niukkuuteen sopeutuneet alkuperäisrodut pitivätkin puolensa tuontirotuja vastaan aina 1800-1900-lukujen vaihteeseen saakka. Ulkomaiset rodut eivät sopeutuneet niin hyvin paikallisiin olosuhteisiin.

Auli Bläuer kertoi, että lehmien keskituotos aina 1800-luvun alkuun saakka oli 250-550 litraa vuodessa. Nautojen väri keskiajalta 1700-luvulle muistutti nykyistä islanninkarjan väriä. Lehmät olivat nykymittapuun mukaan pieniä: säkäkorkeus oli noin 105-110 cm.

Nykykyyttö on keskiaikaista esivanhempaansa isompi ja lypsää keskimäärin yli 4000 kg.

Suomenkarjan historia on Suomen historiaa

Alkuperäisrotujen säilyttäminen on kulttuurihistorian säilyttämistä ja elävänä pitämistä. On tuhannen taalan kysymys, miten lisätä tietoa ja tietoisuutta alkuperäisroduista. Suomalaisten on syytä olla ylpeitä pohjolan olosuhteisiin kehittyneistä karjaroduistaan.

Miten Suomeen on kehittynyt kolme alkuperäisrotua ja mistä saakka näin voidaan ajatella? Lähtikö kolmen rodun jalostuminen kenties eri värityypeistä? 1700-luvun lähteiden mukaan valkoinen oli pohjoisessa vallitseva nautojen väri. Kaikkia värejä kuitenkin on löytynyt maantieteellisesti joka puolelta Suomea.

Luken tutkimusprofessori Juha Kantanen kertoi oman ja sukunsa karjahistorian fiktion, faktan ja kuvien kautta. Kertomus sisälsi sukulaisten tarinoita Karjalasta.

– Alkuperäisrodut ovat osa kansallista muistia ja osa suomalaisen hyvinvointivaltion kehityshistoriaa, ja tänä päivänä myös monen tieteenalan materiaalia. Niistä pitää jatkossakin huolehtia sekä hallinnollisesti että strategisesti, Kantanen painotti.

Sarjakuvataiteilija Hanneriina Moisseinen puolestaan on tehnyt evakkomatkasta sarjakuvan. Siinä kyyttö on suuressa roolissa, vaikka alun perin sarjakuvassa ei pitänyt olla yhtään kyyttöä.

– Työn edistyessä oma kuva naudasta muuttui täysin, Hanneriina kertoi.

Lehmät tulivat ja valloittivat Hanneriinan sydämen, ja tarinoiden mukana sarjakuvan näkökulma muuttui.

Työtä tulevaisuuden hyväksi

Faban jalostusagronomi Terhi Vahlsten kertoi alkuperäisrotujemme nykytilanteesta.

– Vuonna 2017 on havaittavissa notkahdus länsisuomenkarjan hiehojen määrässä, toivottavasti tämä on tilapäistä. Itäsuomenkarja ei ole enää niin uhanalainen kuin aiemmin, mutta säilyykö se edelleen maidontuotantorotuna, kun tuotosseurantaan kuuluvien eläinten osuus pienentyy vuosi vuodelta?  Pohjoissuomenkarjan tilanne on vielä huolestuttavampi, niitä ei ole tuotosseurannassa eikä sen ulkopuolella, Vahlsten kertoi.

Itä- ja pohjoissuomenkarjarotujen osalta jalostustyö keskittyy rotujen säilyttämiseen ja sukusiitoksen välttämiseen. – Länsisuomenkarjan osalta voidaan tehdä jalostusohjelman kannalta enemmänkin, vaikka kun kyseessä pieni rotu, haasteet kasvavat, Vahlsten totesi.

LSK:n keskimääräisen sukusiitosasteen alentamiseksi käynnissä on tervehdyttämisprojekti, jossa suunnitelmallisesti otetaan käyttöön vanhoja sonneja, koska ne useimmiten ovat erisukuisia nykyeläimiin verrattuna.

– Siemennyksistä on tavoitteena saada 12 sonnia keinosiemennyksen käyttöön. Projekti on huolellisesti suunniteltu yhteistyössä geenipankin kanssa, Vahlsten kertoi.

Vuoden 2018 lopulla käynnistetään myös Suomenkarjan jalostussäätiön tuella LSK:n genomiprojekti. Tavoitteena on genotyypittää tuotosseurantaan kuuluvat lehmät ja käytössä olleet keinosiemennyssonnit sekä rakentaa genomiarvostelu LSK:lle. Projekti aloittaa genotyypitysnäytteiden keruun syksyllä 2018.

Juhlaseminaarin puhujat ja yleisö yhteiskuvassa Seppälän Impilinnan edustalla


Teksti ja kuvat: Pirkko Taurén, Faba


Lue Terhi Vahlstenin juhlaesitys: Suomenkarjan nykytilanne ja tulevaisuus.

Seuraa Seppälän tilan menoa Facebookissa