Sorkkavälin liikakasvun poistosta apua ontuvalle

Sorkkavälin liikakasvu on ikävä vaiva, joka häiritsee lehmää ja aiheuttaa ontumista. Vaivaan kuitenkin voi ja kannattaa puuttua.

Liikakasvujen perimmäinen syntysyy on vielä tuntematon. Todennäköisesti krooninen tulehdus tai ärsytys saa sorkkavälin ihonalaisen sidekudoksen kasvamaan liikaa. Tuloksena on sileä- tai röpelöpintainen kasvannainen sorkkavälin iholla. Tilanne ruokkii itseään, sillä iho ärtyy entisestään lian ja bakteereiden kertyessä liikakasvun ja sorkkapuoliskojen välisiin taskuihin.

Hoidata ontuva, se kannattaa

Jos liikakasvu on suuri ja vaivaa lehmää, se kannattaa poistaa kirurgisesti. Toimenpiteeseen tarvitaan sorkkahoitoteline, sähköä työkaluille ja vettä sorkan pesemiseen. Eläinlääkäri voi myös tehdä toimenpiteen yhdessä sorkkahoitajan kanssa tilan muun sorkkahoidon yhteydessä.

Lehmä rauhoitetaan, eläinlääkäri antaa sille kipulääkkeen ja puuduttaa sorkkavälin. Liikakasvu viilletään pois polttoveitsellä. Jatkohoitona jalkaan tehdään salisyylihappokääre.

Paraneminen kestää pari-kolme viikkoa. Tämän ajan lehmää kannattaa pitää puhtaassa ja kuivassa ympäristössä infektioiden estämiseksi. Antibioottihoitoa ei yleensä tarvita, ellei liikakasvu ole pahasti tulehtunut. Lehmän saa lypsää normaalisti.

Teksti ja kuva: Aino Wainio, eläinlääkäri, Emovet Oy

Lue lisää liikakasvusta ja karjanomistajan kokemukset hoidon tehosta helmikuun Nauta-lehdestä 1/2018!