Kaikki lehmien parissa työtä tekevät tietävät, että naudat oppivat monia asioita. Perustuvathan nykyiset pihattosysteemitkin pitkälti siihen, että lehmät oppivat itsenäisesti, mistä saa ruokaa ja mihin pitää mennä lypsettäväksi. Tutkittua tietoa nautojen oppimisesta on kuitenkin olemassa vähän.
Oppiminen on usein sitä, että naudat ehdollistuvat esimerkiksi tiettyihin ääniin tai tapahtumiin, kertoo eläinten kouluttaja Tuire Kaimio. Kaimio on kouluttanut lukemattomia eläimiä ja kirjoittanut aiheesta useita kirjoja. Kaimio on myös luennoinut aiheesta sekä pitänyt käytännön harjoituksia eläintenhoitajaopiskelijoille Kainuun ammattiopistossa.
– Lehmä voi yhdistellä pitkiäkin tapahtumaketjuja. Lopuksi tuntuu siltä, että riittää kun hoitaja ajattelee jotakin, niin lehmä jo tietää mitä tapahtuu. Tämä kuitenkin perustuu siihen, että asioita tehdään aina tietyssä järjestyksessä, ja tapahtumaketjun lopuksi lehmä vaikkapa saa ruokaa, Kaimio kertoo.
Eläinten kouluttaja Tuire Kaimio on perehtynyt myös nautojen oppimiseen. (Kuva: Minna Tallberg)
Lehmä voi oppia oikeita tai vääriä asioita
Nauta oppii myös tekemällä. Lehmä tekee sattumalta jotain, josta seuraa ehkäpä jotain sille mieluista, ja se oppii. Usein näihin tilanteisiin sisältyy jokin vihje, merkki siitä mitä tulee tapahtumaan. Tekemällä oppiminen pätee myös negatiivisiin asioihin, eli lehmä saa vaikkapa sähköiskun ja oppii välttämään koskettamasta paimenlankaa.
– Tai eläin voi oppia vapautumaan kiinnipidosta voimakeinoin. Jos nauta on pakko kytkeä kiinni, kytketään se mielellään niin että se myös pysyy. Jos se yhdenkin kerran pääsee rimpuilemalla irti, se tekee sitä aina, ja samalla oppii että tilanne on epämiellyttävä, Kaimio toteaa.
Toisin kuin vaikkapa linnut, naudat eivät opi katsomalla mallia toisiltaan. Tai ainakaan koeolosuhteissa tällaista ilmiötä ei ole saatu aikaan.
– Tämä tarkoittaa siis asioita, joita ne eivät luonnostaan tee. Vasikat oppivat kyllä esimerkiksi laiduntamaan ottamalla emästä mallia, tai muita luonnostaan tapahtuvia toimintoja, Kaimio huomauttaa.
Kätevä punainen kauha
Tuire Kaimio on kouluttanut nautoja muun muassa mainoksiin. Moni muistaa varmasti televisiosta muutama vuosi takaperin pyörineen Kuusamon juuston mainoksen, jossa lypsylehmät on valjastettu kelkan eteen. Kaimio kertoo aloittavansa nautojen, kuten muidenkin eläinlajien, koulutuksen aina tarkkailemalla ensin eläintä.
– On tiedettävä tarkoin, mitä eläimelle halutaan opettaa. Sitten opetettava asia pilkotaan tarpeeksi pieniksi paloiksi.
Nautojen on helppo oppia asioita, joita ne tekevät luonnostaan.
– Ne oppivat helposti ruokaa saadakseen esimerkiksi painamaan nappia, eli siis koskettamaan jotakin kohdetta. Tätä voi hyödyntää opettamalla vasikat koskettamaan vaikkapa punaista kauhaa, palkitsemalla ne maidolla kun ne koskevat turvalla kauhaa. Myöhemmin on hyvin helppo saada nauta menemään minne tahansa kauhan perässä, kunhan siitä yhä palkitaan ruoalla, Kaimio vinkkaa.
Asioita voi opettaa myös ”automaattisesti”, esimerkiksi vasikalle voi askarrella metallirinkulan tuttisankoon. Näin se oppii laittamaan itse mielellään turvan metalliriimuun, joka on hyödyllistä eläimen tulevassa elämässä.
Toisaalta naudoille on vaikea opettaa asioita, joita ne eivät tee luonnostaan.
– Esimerkiksi Kuusamon juustomainoksessa lehmän piti ottaa ”ulvonta-asento”, joka ei ole aikuiselle naudalle luontainen. Lehmiä on myös yritetty opettaa sontimaan betonille kuivikepohjan sijaan, mutta sekään ei ole niille luontaista käytöstä, Kaimio kertoo.
Tuire Kaimio neuvoo eläintenkouluttajaopiskelija Elina Oinosta vasikoiden ohjaamisessa. Varhainen käsittelyyn totuttaminen on tärkeää etenkin suomenkarjalle, joka ei välttämättä ole vielä jalostunut yhtä sävyisäksi kuin valtarodut. (Kuva: Kaisu Korhonen)
Opeta lypsy hyvän sään aikana
Hyödyllisten taitojen oppiminen on hidasta, jos eläin pelkää. Aiemmat kokemukset vaikuttavat pelon esiintymiseen, samoin perimä. Toiset ovat luonnostaan arempia kuin toiset.
– Ei saisi koskaan ajatella että ”eihän tämä nyt ole mikään juttu, kaikki muutkin eläimet meidän navetassa ovat tämän oppineet”. Sille tietylle pelkäävälle eläimelle asia on ”juttu”, Kaimio painottaa.
– Jos eläin kieltäytyy tekemästä jotain, mieti ensin onko sillä menneisyydessä jokin epämiellyttävä kokemus? Jos lehmä ei mene rehukioskiin, onko siellä tapahtunut jotain pelottavaa?
Aiempi historia vaikuttaa oppimisnopeuteen. Nauta kyllä oppii nopeasti, mutta jos se on jo oppinut asian ”väärin”, se hidastaa uudelleen oppimista. Esimerkiksi lehmä on voinut oppia potkimaan lypsimet pois. Täytyisikin aina pyrkiä välttämään ei-toivottua oppimista.
Kaimio kehottaakin ”opettamaan asiat hyvän sään aikana”.
– Siis vaikkapa hiehon opettaminen menemään lypsyasemalle. Ei kannata jättää sitä viime tippaan, tyyliin ”katsotaan mitä tästä tulee”. Lypsyllä käynti on niin tärkeä asia tuotantoeläimen elämässä, että sen opettamiseen kannattaa panostaa vähän aikaa. Se maksaa myöhemmin itsensä takaisin.
Siedättyminen puolestaan tarkoittaa eläimen asteittaista tottumista pelottavaan tai epämiellyttävään asiaan.
– Kun siedätetään, ärsyke ei saa alussa olla niin iso että se pelottaa. Vain pieni epämukavuus, joka katoaa ajan kanssa. Pysyttele siis ärsykekynnyksen alapuolella aina niin kauan, että eläin tottuu. Silloin sen ei tarvitse alkaa tekemään enempää, esimerkiksi potkimaan. Vaikeuta tehtävää eläimen siedättymisen tahdissa, Kaimio neuvoo.
Puolitoista minuuttia päivässä
Varhaisen käsittelyn merkitys korostuu etenkin suomenkarjalla ja liharoduilla, joita ei vielä ole jalostettu niin sävyisiksi kuin valtalypsyrodut.
– Kaikenlainen käsittely on hyväksi, lyhytkestoinenkin, ja kaiken ikäisenä. Mutta tutkimusten perusteella tehokkainta käsittelyyn tottuminen on kuuden viikon iässä, sekä vieroituksen jälkeen. Myös vasikan neljä ensimmäistä elinpäivää ovat tärkeitä, Kaimio kertoo.
Käsittelyyn ei tarvitse edes käyttää kovin paljon aikaa, kunhan se on säännöllistä. Lyhytkin päivittäinen positiivinen kontakti riittää saamaan eläimistä kesympiä. Eräässä tutkimuksessa vasikoita silitettiin 90 sekuntia päivässä, ja ne olivat myös aikuisina helpommin lastattavia ja niiden syketiheys oli alhaisempi kuin käsittelemättömien eläinten.
– Totuta myös eläin käsittelyyn molemmilta puolilta jo nuorena, se helpottaa elämää myöhemmin, Kaimio kehottaa. – Esimerkiksi hieholla on vuoden ikäisenä ”etsikkokausi”, jolloin se tuntee vetoa uusiin asioihin tutustumiseen. Tämä kannattaa hyödyntää.
Kaikki eläimen ympäristön muutokset tulisi tehdä vähitellen siedättämällä. Usein ympäristönvaihdoksen yhteydessä eläimen ruoka, elinympäristö, kaverit ja rutiinit muuttuvat kerralla, tämä ei ole hyväksi.
– Pitäisi päinvastoin miettiä, voisiko esimerkiksi uudessa osastossa olla osin sama ruoka, tai vaikkapa samat kuivikkeet kuin vanhassa? Kaimio pohtii.
Navettaan hyvä oppimisympäristö
Naudalla on hyvä muisti ja se muistaa oppimansa asiat pitkänkin tauon jälkeen. Esimerkiksi sen, millaisesta kupista saa ruokaa ja mistä ei. Pienetkin vasikat oppivat muodot ja suunnat helposti. Tätä voi hyödyntää vaikkapa lattiamateriaaleissa. Hiehoillakin olisi siis hyvä olla mieluummin makuuparret kuin ritiläkarsinat, näin ne osaavat myöhemminkin maata parressa eikä lantakäytävällä.
– Moni asia navetassa kannattaa järjestää jo valmiiksi niin, että naudat oppivat oikeita asioita, ja myös että ne eivät pääse oppimaan vääriä. Näin ei tarvitse tietoisesti käyttää aikaa opettamiseen, vaan se käy itsestään, Kaimio toteaa.
Positiivinen vahvistaminen on Kaimion mukaan oiva konsti selvittää, onko joku asia naudalle itsessään epämiellyttävä. Se toimii siis ”diagnoosin” hakukeinona. Eläinkokeissa on testattu, kuinka iso sähköisku utareen kautta saa naudan lopettamaan syömisen. Tarvittava isku oli yllättävän iso, 6 mA.
– Esimerkiksi lypsyllä hankalasti käyttäytyvän lehmän kanssa voi vaihe kerrallaan kokeilla, mikä asia lypsyssä on eläimelle epämiellyttävä. Onko se pyyhkiminen, koneen laitto kiinni, vai joku muu. Tarjotaan jokaisen vaiheen kohdalla ruokaa, ja jos lehmä pystyy laittamaan pään alas ja syömään, kyseessä ei ole epämiellyttävä asia, Kaimio kertoo.
Keinoa voi käyttää myös selvittämään, onko navetassa joku tietty paikka mihin nauta ei halua astua, tai jota se ei halua koskea. Kyseessä voi tällöin olla sähkön johtuminen rakenteisiin.
Lehmä voi pelottavissa tai epämiellyttävissä tilanteissa harjoittaa sijaiskäytöstä. Esimerkiksi se voi tuuppia turvalla rehua eestaas. Syömistä ei siis saa sekoittaa sijaiskäyttäytymiseen.
– Aika moni saaliseläin on syövinään kun sitä jännittää, tai se on juovinaan, tai katselee kylkiään. Seuraa myös lehmän korvia, Kaimio neuvoo.
Kajaanin ammattioppilaitoksen koulutuspäällikkö Leena Karjalainen esittelee Seppälän koulutilan karjaa ProAgrian asiantuntijalle Tiina Karlströmille (vas.) ja Tuire Kaimiolle. Kaimio on pitänyt navetalla opiskelijoille käytännön demonstraatioita naudan oppimisesta. (Kuva: Kaisu Korhonen)
Kouluttaminen on oikeaa ajoittamista
Kun naudalle lähtee opettamaan jotakin, täytyy aivan ensin miettiä minkä asian se kokee palkintona, minkä rankaisuna.
– Usein ongelmana on, että tilanteessa on läsnä molempia asioita. Jos naudalle tehdään jotain epämiellyttävää, mikä ei kuitenkaan aiheuta kipua tai suurta pelkoa, kannattaa eläin palkita sekä ruoalla että lopettamalla toimenpide hetkeksi kun se käyttäytyy toivotusti, ja jatkaa hetken kuluttua uudestaan, Kaimio neuvoo.
Kouluttajalle vaikeinta on, että palkinto on osattava ajoittaa täsmälleen oikein. Alussa myös ollaan usein liian kunnianhimoisia opetettavan asian suhteen.
– Jos eläimen pitää seisoa paikallaan, pitää luoda sellainen tilanne että se helposti voi seisoa edes hetken. Muuten sitä ei päästä koskaan palkitsemaan, ja eläin turhautuu. Ja kouluttaja myös, Kaimio toteaa.
Kaimio neuvoo jakamaan opetettavan asian pieniin osatavoitteisiin.
– Jos lehmä ei halua mennä rehukioskiin tai robotille, palkitse aluksi siitä että se menee esimerkiksi viiden metrin päähän. Sitten askel kerrallaan lähemmäksi.
Vaikka lehmä kerran kävisi lähempänäkin, ei se silti tarkoita sitä, että vaatimustasoa kannattaisi vielä nostaa.
– Nosta vaatimustasoa vasta, kun lehmä onnistuu useita kertoja peräkkäin edellisessä vaiheessa. Varo soutamista ja huopaamista: lehmä ei siis saa enää palkintoa viidestä metristä, jos neljästä on jo päästy palkitsemaan. Muista myös nostaa vaatimustasoa tasaisesti, ettei jäädä jumiin tietylle tasolle, Kaimio neuvoo.
*****
Case: Potkivasta ensikosta kiltiksi lehmäksi
"Aina kannattaa siedättää eläimet mahdollisesti pelottaviin tilanteisiin varmuuden vuoksi, ainakin tärkeissä päivittäin toistuvissa asioissa", Tuire Kaimio neuvoo. (Kuva: Minna Rintamäki)
Luennoidessaan Kainuun ammattiopistossa Tuire Kaimio esitti lyhyiden videoiden avulla käytännön elämästä esimerkin, jossa hänen opastuksellaan opetettiin lehmä olemaan potkimatta lypsyllä. Esimerkkieläin oli aivan tavallisen maitotilan parsinavetassa asuva ensikko, jonka utare oli poikimisen jälkeen ollut arka. Eläin oli oppinut potkimaan lypsyllä ja hoitajansa mukaan oli jo suorastaan vaarallinen.
Kun ensikko oli aluksi tottunut kouluttajan läsnäoloon, sille opetettiin toiminto, joka sen haluttiin tekevän potkimisen sijasta. Tässä tapauksessa se oli niinkin yksinkertainen kuin että eläin laskee päänsä alas. Siitä se sai ruokaa palkinnoksi. Hyvin pian ensikko oppi, että kun laskee turvan lähelle ruokintapöytää, eteen ilmestyy ämpäri josta saa napata hiukan rehua. Se alkoi laskea päänsä oma-aloitteisesti ja pitää sitä alhaalla.
Sitten paikalle haettiin lypsäjä, joka matki lypsyn eri vaiheita, esimerkiksi toi koneen paikalle, oli kiinnittävinään letkut, esivalmisteli viereistä lehmää ja niin edelleen. Jokaisen vaiheen kohdalla odotettiin, että opetettava ensikko laskee päänsä alas, jolloin se sai palkinnon. Tämän piti toistua useamman kerran, jotta varmistettiin eläimen varmasti hyväksyneen asian.
Tällä tavoin palasiin jaettuna saatiin selville, mitkä olivat avainärsykkeitä jotka saivat ensikon olon epämiellyttäväksi. Niitä siedätettiin pidempään. Vaiheittain ja eläimen omaan tahtiin etenemällä päästiin aina käytännön lypsytyöhön asti. Siedättämisessä oli tärkeää osata lukea lehmän eleitä, esimerkiksi pään ja korvien asentoa, jotta tiedettiin milloin eläin todella oli rentoutunut.
Lopuksi ensikko pystyttiin lypsämään niin, että se piti päänsä alhaalla ja söi koko ajan, seisoen paikallaan potkimatta. Potkurautoja tai muita pakkokeinoja ei tarvittu, sen sijaan ruoan poisottamista käytettiin koulutuksen loppupuolella muutamaan kertaan rangaistuksena: kun eläin oli oppinut saavansa ruoan pitämällä päätä rauhallisesti alhaalla, ruoan hyvin ajoitettu pois ottaminen (täsmälleen takajalan liikahtaessa) sai ensikon yhdistämään liikkumisen ruoan menettämiseen.
Aikaa pelkkään opettamiseen kului kahdelta ihmiseltä noin tunnin verran, toki lyhyitä taukoja pidettiin opettamisen lomassa usein.
Kaimio ohjeisti, että kun lehmä on kerran oppinut asian, alussa sitä voi palkita tiheästi, mutta sen jälkeen palkkiota harvennetaan.
– Opittu käytös pysyy yllä epäsäännöllisellä vahvistamisella. Jatkossa riittää, että lypsäjä käy silloin tällöin nakkaamassa sille muutaman nappulan turvan eteen.
Huomionarvoista oli myös, että kun lehmää lopuksi lypsettiin tavallisesti, huomattiin että sen rentoutuessa maidon virtausnopeus kasvoi. Eli todennäköisesti koulutuksen hyöty tulee näkymään jatkossa lypsyajan säästönä ja kenties myös tuotoksen nousuna.
– Vastaavanlainen kouluttaminen voisi ehkä toimia lypsyrobotillakin. Ruuan antaminen pitäisi vain pystyä ajoittamaan juuri oikein, Kaimio pohti.
Siedättäminen lopulta nopein tie
Kouluttajalta kyseltiin myös, eikö lehmän rankaiseminen potkimisesta esimerkiksi kylmällä vesisuihkulla turvalle olisi vastaavassa tapauksessa tehokkaampaa.
– Rangaistus ehkä tepsisi, mutta eläin ei silloin pysy rentona, kuten tässä tapauksessa. Ja jännittäminen varmasti vaikuttaa tuotokseen ja maidon virtausnopeuteen. Eläintä kannattaa ensisijaisesti vain opettaa tekemään jotain, ei olemaan tekemättä jotain, Kaimio muistuttaa.
Pelkkä rankaiseminen ei siis auta, vaan tilalle täytyy opettaa toiminto, mitä mieluummin halutaan eläimen tekevän. Kuten esimerkkilehmällä pään pitäminen alhaalla. Ja aina aluksi eläin on siedätettävä epämiellyttävään asiaan, vasta sitten voi alkaa vaatimaan siltä jotain toimintoa.
– Aina kannattaa siedättää eläimet mahdollisesti pelottaviin tilanteisiin varmuuden vuoksi, ainakin tärkeissä päivittäin toistuvissa asioissa. Se ei vie kun pari minuuttia. Usein vain tehdään suoraan asiat ja luotetaan että ”kyllä se siitä sujuu”. Sitten sattuukin kohdalle se yksi eläin sadasta jolle asia on vaikea, ja sen uudelleenkouluttaminen vie 20-kertaisesti sen ajan kuin siedättäminen heti alussa olisi vienyt, Kaimio vertaa.
Teksti: Sanna Lohenoja
Juttu on julkaistu Nauta-lehdessä 3/2014.