Ciao, ciao!
Toinen toistaan hienompia lehmiä, laaja kirjo uusia, mukavia ihmisiä ja vähäiset yöunet – näistä koostui matkamme Italian Cremonaan. Lähtö tähän mieleenpainuvaan reissuun alkoi Helsinki-Vantaalta, josta keskiviikkona 26.10. hyppäsimme Finnairin koneeseen. Joukkueessamme oli tänä vuonna kaksi kilpailijaa: Pia Pylkkönen junioreiden sarjassa ja allekirjoittanut senioreissa. Huoltotiimiin kuuluivat Raija Rissanen ja Minttu Pajula.
Suomen edustajat Pia ja Maiju.
Italiassa jatkoimme junalla Milanon juna-asemalle, jossa söimme ensimmäiset italialaiset pitsat. Muutaman tunnin luppoaika käytettiin tehokkaasti shoppailemalla. Jatkoimme junalla Cremonaan, josta taksi löytyi helposti, ja pääsimme näyttelyalueelle jouhevasti.
Anafin ständillä meille annettiin kilpailuohjeet, arvottiin eläimet ja jaettiin omalla nimilaatalla varustetut hiehojen näyttelyriimut. Tämän jälkeen ehdimme moikkaamaan vanhoja tuttuja ja treenaamaan hiehojamme. Sekä minun että Pian hiehot olivat kohtalaisen toimivia, ja illan hämärtyessä hotellille lähdettiinkin varsin hyvillä mielin. Pienen etsinnän jälkeen löysimme melko läheltä hotelliamme ruokapaikan, jossa söimme italialaiseen tyyliin.
Torstaina herätys oli jo viiden maissa ja lähdimme näyttelyalueelle Slovenian joukkueen matkassa. Päivä alkoi hiehojen pesulla, parsien siivouksella ja pikaisella aamupalalla. Sitten vuorossa olikin klippauskilpailu. Ensin kilpailun tuomarit Zsolt Körösi ja Tamas Sebök esittelivät itsensä, kertasivat säännöt ja vastailivat avoimiin kysymyksiin.
Juniorit kilpailivat ensin, sen jälkeen seniorit. Klippaukset sujuivat kohtalaisesti, mitä nyt tunti ja 40 minuuttia tuntui hieman lyhyeltä ajalta – varsinkin jos hieho ei ollut ihan samaa mieltä pään klippauksesta tai jos terät päättivät olla klippaamatta. Kilpailun jälkeen rikottiin ennätyksiä näyttelyvaatteiden vaihtonopeudessa ja eläimen viimeistelyssä. Kehät alkoivat siis heti klippauskilpailun perään.
Pia klippaamassa hiehoaan.
Maiju klipaamassa.
Askel askeleelta punertaville puruille
Yksi elämäni ehdottomasti hienoimpia hetkiä oli päästä esittämään hyvin laitettua hiehoa suureen kehään, ja vielä kansainvälisessä seurassa! Kehät menivät hyvin – mutta ettei liian helposti olisi tämäkään sujunut, päätti hiehoni heittäytyä nokosille juuri kun tuomari arvioi kilpailijoita yksitellen. Noh, loppu hyvin, kaikki hyvin, sanotaan. Sijoitus oli lopulta 8./20, johon sai kaikki kommellukset huomioon ottaen olla varsin tyytyväinen. Sekä vanhempien että nuorempien showmanship-luokat olivat kyllä erittäin tasaisia.
Maijun jännittäviä hetkiä kehässä. (kuva: Raija Rissanen)
Pia omalla vuorollaan kehässä. (kuva: Raija Rissanen)
Showmanshipin jälkeen jatkoimme tuomaroinnilla. Kehään tuotiin neljä ensikkoa, jotka piti laittaa perusteluineen paremmuusjärjestykseen. Tämän jälkeen jokainen sai vuorollaan kertoa perustelunsa mikrofoniin. Niitä saimme kuulla ruotsiksi, ranskaksi, saksaksi, espanjaksi ja italiaksi, me suomalaiset tosin päätimme vetää ”tutulla ja turvallisella” englannilla.
Tuomaroinnin jälkeen kävimme vielä hoitamassa hiehot ja lähdimme hotellin kautta yhteiseen illanviettoon. Ravintolassa meille tarjottiin hieno neljän ruokalajin illallinen. Kokonaisuudessaan ilta oli todella mukava, ja pääsi taas tutustumaan uusiin ihmisiin.
Perjantai valkeni sumuisena, ja suunnistimme heti aamutuimaan tietokilpailuun. Se sujui kohtalaisen hyvin, kysymykset tosin olivat osin melko haastavia: meille näytettiin kuuluisien lehmien potrettikuvia, joista piti päätellä mikä lehmä oli kyseessä. Näihin liittyi usein vielä lisäkysymys, kuten mikä kyseisen lehmän uusin luokitustulos on. Tässä vaiheessa olisi paljon helpottanut, jos olisi kiertänyt Euroopan näyttelyissä edes turistina. Tietovisan jälkeen otettiin yhteiskuvia. Kaiken kaikkiaan kilpailijoita oli 36 yhdestätoista eri maasta.
Perjantaina ehdimme ensimmäistä kertaa kiertää näyttelyn eläimiä, käydä syömässä näyttelyalueella sekä katsoa jerseyn vuosinäyttelyn. Illalla kävimme vielä pesemässä kilpailuhiehomme. Kellon lähennellessä iltakymmentä oli taas aika palata hotellille.
Lauantaiaamuna lähdimme näyttelyalueelle aamukuudelta, ja aloitimme eläinten ruokkimisen kehää varten. Luokat alkoivat jo ennen yhdeksää, minun hiehoni kilpailivat toisessa ja neljännessä luokassa, Pian kolmannessa. Luokkien jälkeen siirryimme katsomon puolelle seuraamaan lehmäluokkia. Oli hienoa huomata, kuinka paljon yleisöä näyttelyä oli seuraamassa – ihan vauvasta vaarin!
Näyttelyn voitti Colmarissakin menestynyt Hallow Atwood Twizzle. Koko näyttelyn parhaiten sijoittuneiden lehmien isinä olivat Brawler, Doorman, Windbrook, Atwood ja Goldwyn. Hiehopuolella kärjessä olivat usein Doormanin ja McCutchenin tyttäret. Lauantai venyi jälleen yön puolelle, jolloin olikin jo aika hyvästellä niin uudet kuin vanhat kaverit.
Kotia kohti
Aikaisin sunnuntaiaamulla lähdettiin junalla kohti Milanoa. Junaa piti taas vaihtaa, ja etukäteen suunniteltu vartin vaihtoaika osoittautui melko tarkaksi. Lentokentälle ja koneeseen ehdittiin kuitenkin ajoissa.
Kaiken kaikkiaan matkasta jäi erittäin hyvä fiilis. Kun unta neljän vuorokauden aikana laskettiin tulleen torkut mukaan lukien noin 12 tuntia, voi osuvasti sanoa, että taisi tulla elettyä tämä Italian matka aika täysillä. Hieno kokemus!
Kiitokset Faballe, Suomen Holstein-klubille ja mukavalle matkaseuralle sekä onnittelut Britannian joukkueelle, joka teki aivan loistavaa tiimityötä kellontarkasti.
Niin monta upeaa kokemusta rikkaampana,
Maiju Pajula