Pälvisilsa on ikävä vaiva, joka voi iskeä niin lypsy- kuin lihakarjaan. Mitkä viisi asiaa kokenut terveydenhuoltoeläinlääkäri nostaa esiin pälvisilsan torjunnassa?
Pälvisilsa on sieni-infektio, joka voi pahimmillaan tuntua varsinaiselta vitsaukselta. Se tarttuu suorana ja epäsuorana kosketustartuntana, sekä suljetuissa sisätiloissa jopa ilmassa pölyn mukana. Jos olosuhteet ovat sieni-itiöille ihanteelliset, eli ilma on kuivaa ja lämpötila alle 10 °C, ne voivat säilyä tilassa jopa kymmenen vuoden ajan.
Lisäksi sieni ei valikoi keneen se tarttuu. Se viihtyy niin ihmisten kuin nautojenkin iholla, kotieläimiin se tarttuu onneksi vain harvoin. Pälvisilsan hoidossa tuleekin olla tarkkana, ettei sitä tartuta itseensä ja muihin sairastuneita eläimiä hoitaessaan.
1. Reagoi nopeasti
Yleisimmin pälvisilsaa esiintyy naudoilla pään ja kaulan alueella aluksi punertavina, kolikon kokoisina karvattomina läiskinä. Myöhemmin karvattomat alueet muuttuvat vähitellen harmaiksi ja panssarimaisiksi.
Pälvisilsan torjunnassa HK Scanin terveydenhuoltoeläinlääkäri Heidi Härtel peräänkuuluttaa nopeaa reagointia. Pieniinkin ihomuutoksiin ja laikkuihin karvapeitteessä kannattaa suhtautua epäillen. Epäilyttävät tapaukset kannattaa mieluummin tutkituttaa heti kuin vain seurailla tilannetta.
Näin sieni-infektion levittämä itiömäärä tilalla pysyy alhaisempana, ja etenkin koko ketjun kannalta tilanne saadaan heti hallintaan ja rajattua. Kokonaissäästöt voivat olla helposti kymmeniä tuhansia euroja, kun sieni ei pääse leviämään tilan ulkopuolelle.
2. Älä osta silsaa säkissä
Kun tilalle ostetaan eläimiä, Härtel muistuttaa selvittämään eläinten taustat huolellisesti ja kehottaa pyytämään niille terveystodistukset. Ostoeläinten tulisi aina olla mahdollisimman hyväkuntoisia.
Ongelmalliseksi tilanteen ostoeläinten kannalta tekee, että nauta voi levittää tautia vielä kuukausia oireiden häviämisen jälkeenkin. Lisäksi pälvisilsan itämisaika on pitkä, yleisimmin kolmesta kuuteen viikkoon. Terve ja tautia vastaan rokotettu eläin voi levittää itiöitä karvoissaan vastustuskyvyttömiin eläimiin. Tämän vuoksi eläinten ostaminen tautivapaalta tilalta on paras keino pyrkiä välttymään pälvisilsalta.
3. Tunnista riskit
Pälvisilsa iskee erityisesti nuoriin eläimiin, joilla ei ole vielä vastustuskykyä tautia vastaan. Huonokuntoiset ja ihovaurioiset eläimet sairastuvat altistuessaan pienemmällekin itiömäärälle kuin hyväkuntoiset eläimet. Esimerkiksi ulkoloiset altistavat myös pälvisilsaan sairastumiselle.
Jos eläinsuojissa on paljon vanhoja puurakenteita, sieni-itiöt viihtyvät niissä hyvin ja toisaalta niitä on vaikea saneerata vanhoilta puupinnoilta. Myös lähekkäin sijaitsevat nautatilat voivat olla riskitekijä pälvisilsan leviämiselle. Jos kylällä on paljon nautatiloja lähekkäin ja yhdelle tilalle tulee pälvisilsa, se kyläilee usein kaikilla, vaikka eläimet eivät tilojen välillä vaihtuisikaan, Härtel kertoo.
4. Tiimityötä
Koska pälvisilsa leviää kylittäin, tuonti-, osto- ja välityseläinten kautta sekä ihmisten välityksellä, on tärkeää, että tautia hoidetaan tiimityönä. Kaikista pahin skenaario Härtelin mukaan on, että tauti pääsisi leviämään hallitsemattomasti. Terveydenhuoltoeläinlääkärin ohjeistuksella, Nasevaan kuulumisella, alhaisella tautipaineella ja varhaisella puuttumisella saavutetaan parhaat tulokset taudin hoidossa ja torjunnassa.
Härtel kertoo, että Suomessa on parhaillaan meneillään kokeilu, jossa koko kylän nautatiloja saneerataan samaan aikaan ETT:n ohjauksella pälvisilsan suhteen.
Hyvä uutinen on se, että nautojen pälvisilsaan on olemassa rokote. Naseva tukee siihen kuuluvien lypsykarja- ja emolehmätilojen pälvisilsasaneerauksia korvaamalla puolet saneerauksen rokotekuluista, jos terveydenhuoltokäynnit on tehty ajallaan, eikä tilalla ole välitysvasikoihin perustuvaa naudanlihantuotantoa eikä tuontieläimiä.
Teurastamot pyrkivät ohjaamaan pälvisilsatiloilta pälvisilsaa sairastaneet tai sairastumisriskissä olevat vasikat loppukasvattamoihin, joissa jo on tartunta ja joista se ei leviä enää eteenpäin. Vasikkakasvattamot pyritään saneeraamaan tartunnasta ja tapauskohtaisesti tauti saneerataan myös lihanautakasvattamoita.
5. Palkitseva saneerattava
Pälvisilsan saneeraaminen tulee kalliiksi, vie aikaa ja aiheuttaa tiloille paljon ylimääräistä työtä. Toisaalta Heidi Härtel lohduttaa, että tartuntataudeista pälvisilsa on sikäli kiitollinen hoidettava, että sen tarttuminen tunnetaan, siihen on olemassa rokote ja rokotesarja antaa eläimille elinikäisen immuniteetin. Pälvisilsa ei myöskään aiheuta naudoille kutinaa kuten ihmisille, eikä se yleensä vahingoita eläinten hyvinvointia.
Pälvisilsarokote annetaan saneerattavalla tilalla eläimille kahdesti, 10-14 päivän välein. Eläimet kehittävät immuniteetin pälvisilsatartuntaa vastaan 3-4 viikon kuluttua toisesta rokotuskerrasta. Rokotusohjelmaa tulee jatkaa lypsykarja- ja emolehmätilalla vähintään kolmen vuoden ajan vasikoille ja uusille eläimille, vaikka eläimissä ei esiintyisikään pälvisilsan oireita.
Pälvisilsaan sairastuneet yksittäiset eläimet ja eläinryhmät kannattaa eristää mahdollisuuksien mukaan muusta karjasta ja niiden hoitoon tulisi olla omat työvälineet. Sairastuneet eläimet voidaan joissain tapauksissa käsitellä yksilöllisesti myös sienilääkkeillä. Sairaiden eläinten hoitoon käytetyt käsittely- ja työvälineet tulee desinfioida huolellisesti.
Saneeraukseen liittyvä navetan perusteellinen puhdistus onnistuu parhaiten lämpimänä vuodenaikana, kun eläimillä ei enää ole oireita. Eläinsuoja tulisi tyhjentää eläimistä, kuivikkeita ja pölystä sekä pestä ja desinfioida huolellisesti pälvisilsaitiöihin tehoavilla desinfiointiaineilla. Pälvisilsan saneeraaminen ei käy käden käänteessä, mutta palkitsee tekijäänsä.
Teksti: Tuija Simpanen
Kuva: Sanna Lohenoja
Jutun voit lukea myös kesäkuun Nauta-lehdestä 3/2020!