Venla Hämäläinen on neljännen vuoden eläinlääkäriopiskelija Helsingin yliopistosta ja tähtää tuotantoeläinlääkäriksi. Venla työskentelee opintojen ohella seminologilomittajana ja on toiminut kuluneen vuoden ajan Nauta-lehden kolumnistina.
Vaikka kesän kasvukausi on tällä hetkellä muisto vain, on syytä muistaa, että terveen ja hyvinvoivan naudan eteen tehty työ alkaa jo pellolla. Huolellisesti tehdyn viljelytyön satoa saadaan niittää näin sisäruokintakaudellakin, kun eläimet voivat hyvin, sairastavat vain vähän ja kasvavat toivotussa tahdissa. Naudan kaltaisen kasvinsyöjän ruokintaa suunnitellessa keskiössä tulisikin aina olla juuri nurmesta peräisin oleva hyvälaatuinen karkearehu.
Hyvin tehty pohjatyö on monesti avain onnistuneeseen rehusatoon. Nurmi kannattaa täydennyskylvää keväisin, jolloin samalta nurmilohkolta saadaan jopa kolmen-neljän vuoden ajan hyvälaatuista säilörehua, eikä uutta nurmilohkoa tarvitse perustaa niin usein. Rikkakasvien torjuntaruiskutus niiden kasvuvaiheessa estää niitä valtaamasta pinta-alaa nurmelta. Sadon määrään ja laatuun taas pystytään vaikuttamaan positiivisesti mahdollisemman aikaisella lannoituksella.
Laadukkaan nurmirehun yksi tärkeimmistä ominaisuuksista onkin hyvä säilyvyys. Miltei pahinta rehun säilyvyydelle on nurmen korjuu märkänä. Heikenneen säilyvyyden lisäksi se altistaa rehun maidon laatua sabotoiville voihappoa tuottaville itiöille, eikä niitä tahdo saada jälkikäteisillä hygieniatoimenpiteillä pois. Lisäksi jo kaadetun nurmen kastuessa sade huuhtoo sen sisältämät kivennäisaineet maahan.
Eri-ikäisten ja eri tuotantosuunnissa elävien nautojen erilaiset tarpeet on hyvä huomioida jo rehuntekovaiheessa. Tämä otetaan huomioon etenkin siinä, missä vaiheessa kasvukautta kunkin eläinryhmän rehu korjataan. Lypsylehmille lypsykaudella, lihakarjalle sekä vasikoille, joiden mahat ovat jo kehittyneet rehun sulavuutta kuvaava D-arvo saa olla korkeampi, joten niille menevän rehun korjuuaika on parhaimmillaan aikaisemmin kesällä; nuorelle karjalle sekä umpilehmille D-arvon tulee taas olla matalampi, joten niille tehtävä rehu kannattaa korjata hieman edellä mainittua satoa myöhemmin.
Rehun liian suuri D-arvo eli liian voimakas ruokinta löysentää ulostetta, kun taas liian alhaisen D-arvon omaavaa rehua on täydennettävä täysrehuilla. Tämä tietenkin lisää ruokintakustannuksia. Kun muutoin puhutaan rehujen terveysominaisuuksista, erityisesti vasikoille kuivaheinä on tärkeää ”terveysruokaa”, sillä se suuren kuitupitoisuutensa ansiosta tasoittaa niiden ruuansulatuskanavan toimintaa sekä tukee siten paranemista erilaisista tautitiloista.
Eläinlääkärikoulutuksessa päästään kurkistamaan rehujen ja ruokinnan maailmaan jo ensimmäisinä opintovuosina kotieläinten ravitsemustieteen kurssilla sekä maatilaharjoitteluissa. Todellisuudessa minulle on alkanut vasta opintojen edetessä tiloilla aikaa viettäessäni hahmottumaan se valtava työmäärä, joka nautojen rehujen eteen tehdään; puhumattakaan siitä, että harvassa elinkeinossa luonnonolot määrittelevät tavoitteiden toteutumista näin merkittävissä määrin. Tämän vuoden viimeisen kolumnini lopussa onkin siis arvoisensa sauma nostaa hattua tilojen peltotyövoiman, yhden karjan tärkeimmän hyvinvointivaikuttajan suuntaan.
Kaunis kiitos kuluneista kiehtovista kahdestatoista kuukaudestani kolumnistina. Mitä ihaninta joulua jokaiseen tupaan – iloisiin tapaamisiin tulevaisuudessa!