Nupojen lehmien osuus kasvussa

Nupo ja sarvellinen lehmä

Yhä useammat lypsyrotuiset vasikat syntyvät nupoina intensiivisen jalostuksen ansiosta, kertoo ruotsalainen Husdjur-lehti joulukuun 2025 numerossaan. Suuntaus on positiivinen niin karjanomistajien kuin eläintenkin kannalta. Nupoutus on merkittävä kustannus karjanomistajille, ja vasikoille stressaava toimenpide tehokkaasta kivunlievityksestä huolimatta.

 

Jalostustyö nupojen eli synnynnäisesti sarvettomien eläinten saamiseksi maidontuotantoon on tehostunut vuosi vuodelta. Nykyisin monet tarjolla olevat nupoutta periyttävät sonnit ovat myös perinnölliseltä tasoltaan eli NTM-indeksin mukaan listattuna kärkikastia niin punaisessa rodussa kuin holsteinissa. Jersey tulee nupouden jalostuksessa hieman jäljessä, mutta kehitys on silti hyvä, kertovat ruotsalaisen jalostusorganisaatio Växan asiantuntijat.

Mahdollisuus välttyä vasikoiden nupoutukselta on lisännyt nupoutta periyttävien sonnien käyttöä jo usean vuoden ajan, ja tämä näkyy navetoissa. Lokakuun 2023 ja lokakuun 2025 välisenä aikana syntymänupojen hiehojen ja lehmien osuus punaisessa rodussa kasvoi seitsemästä kymmeneen prosenttiin, ja holsteinilla vastaavasti yhdeksästä kahteentoista prosenttiin.

On havaittu, että osalle heterotsygoottinupoista eläimistä kehittyy niin kutsutut nahkasarvet. Nahkasarvet ovat pieniä, epäsäännöllisiä, sarvenkaltaisia kasvuja. Nahkasarvet omaavalla heterotsygoottinupolla eläimellä on perimässään yksi nupoutta aiheuttava geenin alleeli (P) ja yksi ”tavallinen” sarvellisuusalleeli (p).

Tilastojen mukaan noin yhdeksälle prosentille heterotsygoottinupoista lehmävasikoista ja peräti 60 prosentille sonnivasikoista kehittyy nahkasarvet, kertoo ruotsalaisen Växan asiantuntija. Hän kuitenkin korostaa, että huonosti tehtyä nupoutusta ei saa sekoittaa nahkasarviin.

Husdjurin jutussa kehotetaan karjanomistajien seuraamaan heterotsygoottinupoina syntyviä vasikoita ja nupouttamaan ne tarvittaessa. Nahkasarvet ilmenevät useimmiten normaaleja sarvia myöhemmin, noin kuuden kuukauden iässä. Sonneilla ne voivat alkaa näkyä vasta sukukypsyyden aikaan.

Asiantuntija lohduttaa, että tilanne karjoissa paranee vähitellen. Kun yhä useammasta eläimestä tulee homotsygoottinupo, ongelma katoaa.

Nupojen eläinten määrä ja osuus Ruotsissa lokakuussa 2025

Rotu ja sukupuoli PP, kpl Pp, kpl Sarvellisia, kpl PP+Pp osuus 2025 PP+Pp osuus 2023
Punaiset naaraat 7 009 206 64 800 10 % 7 %
Punaiset sonnit 923 48 7 485 11 % 9 %
Holstein-naaraat 11 649 319 89 405 12 % 9 %
Holstein-sonnit 605 83 3 965 15 % 13 %
Jersey-naaraat 76 2 2 822 3 % 1 %
Jersey-sonnit 34 5 340 10 % 9 %

Taulukon lähde: Linnea Bark, Växa

Lyhenteiden selitykset:

PP = homotsygoottinupo (kaksi sarvettomuusalleelia)
Pp = heterotsygoottinupo (yksi sarvettomuusalleeli)

Lähde: Husdjur 12/2025, alkuperäinen teksti: Lisbeth Karlsson
Käännös ja kuva: Sanna Lohenoja

Nahkasarvista ja nupoudesta voit lukea lisää myös täältä!