Kuvitellaan, että emotilan tämän kevään onnistuneet sonnikaupat on tehty, ja uusi astujasonni on tulossa. Mitä kaikkea pitää ottaa huomioon? Pyysimme asiantuntijoilta viisi hyvää vinkkiä sonnin käyttöönottoon. Lisää aiheesta ja hyviä ohjeita esimerkiksi karanteenin järjestämiseen voit lukea huhtikuun Nauta-lehdestä 2/2026!
Viisi askelta uuden sonnin käyttöönottoon
1. Sonnille täytyy aina antaa mahdollisuus tottua taloon ja tilan tavoille, uuteen ruokintaan jne. Vastaanottopaikka sonnille siis tarvitaan.
2. Sonnia käydään katsomassa ja tutustutaan siihen, jotta nähdään, miten se käyttäytyy.
3. Jos kysymyksessä on nuorsonni, sille laitetaan astuttavia emoja maksimissaan saman verran kuin sonnin ikä on kuukausina. Näin varmistetaan, että sonni saa tehtyä työnsä eikä poikimakausi lähde venymään.
4. Sonnin kuntoluokkaa seurataan koko laidunkauden ajan. Kiimoja pitää seurata erityisen tarkkaan, jos sonnin kuntoluokka laskee voimakkaasti laidunkauden aikana. Suuri muutos johtaa helposti tiinehtyvyysongelmiin.
5. Sonni pitää ottaa ajallaan pois laumasta. Kun tavoitteena on alle 90 vrk poikimakausi, ei sonni myöskään saa olla laumassa tämän pidempään. Tiivis poikimakausi edistää vasikkaterveyttä, vähentää työmenekkiä ja tekee tasaisen vasikkaryhmän, jota on helpompi kasvattaa oikeassa kuntoluokassa eteenpäin. Esimerkiksi ruokinnan suunnittelu onnistuu todella paljon helpommin karjassa, jossa on toimittu näin.
Teksti: Sanna Lohenoja
Kuva: Kaisa Sirkko

