Sairas nauta haluaa levätä

Pehmeä, lämmin ja kuiva makuupaikka edesauttaa sairaan toipumista. Kuvan vasikka tosin ei liity juttuun, vaan on terve ja pirteä.

Hyvillä olosuhteilla ja huolellisella hoidolla on iso merkitys sairaiden nautojen toipumiselle. Mahdollisuus riittävään lepoon on erityisen tärkeää.

Sairas nauta haluaa levätä ja nukkua enemmän kuin terve. Syömiseen ja märehtimiseen käytetty aika vähenee. Sairas eläin vähentää sosiaalista kanssakäymistä ja haluaa olla omissa oloissaan, eikä esimerkiksi leiki muiden mukana. Kehonhoitoon käytetyn ajan väheneminen näkyy nopeasti nuhjuisuutena.

Muita merkkejä sairaudesta ja kivusta voivat olla joutilaana seisoskelu, epänormaalissa asennossa seisominen tai makaaminen, pään ja korvien riiputtaminen ja ravistelu, hampaiden narskuttelu, levottomuus ja ontuminen.

Sairauskäyttäytyminen edistää paranemista

Ennen ajateltiin, että sairauskäyttäytymiseen liittyvät muutokset eläinten käyttäytymisessä johtuivat sairauden aiheuttamasta heikkoudesta eikä niistä ymmärretty olevan mitään hyötyä. Nykyään kuitenkin tiedetään, että kyseessä onkin elimistön hyvin organisoitu, aktiivinen reaktio tulehdukseen. Käyttäytymisen muutoksilla sairas eläin siirtää elimistön voimavaroja sairaudesta selviämiseen.

Sairas eläin nukkuu normaalia enemmän ja se kokee tarvetta vetäytyä rauhalliseen ja turvalliseen paikkaan sairastamaan. Rauhallinen käyttäytyminen myös vähentää riskiä loukkaantua, ja omiin oloihinsa vetäytyminen voi suojella lauman muita jäseniä tartunnalta.

Ruokahalun laskun kaikkia syitä ei tiedetä, mutta sen arvellaan johtuvan siitä, että energiaa ei kulu ruuan etsimiseen eikä ruuansulatukseen.

Pehmeää ja kuivaa

Järjestämällä sairaalle naudalle mahdollisimman suotuisat olosuhteet, hoitamalla kipua ja tarjoamalla muuta tukihoitoa potilaan tarpeiden mukaan helpotetaan sairaan eläimen oloa, vähennetään sairauden oireita ja nopeutetaan toipumista.

Sairaalle naudalle on eduksi, että sen karsinassa on runsaasti hyvälaatuista, puhdasta ja kuivaa kuiviketta. Silloin potilas pysyy lämpimänä ja voi maata, levätä ja nukkua tarpeeksi. Pehmeä alusta on hyvin tärkeä. Lypsylehmä on painava, ja kovalla alustalla on kivuliasta maata.

Sairaan vasikan lämpötaloudesta täytyy huolehtia hyvin, sillä kylmettyminen rasittaa vasikan elimistöä ja häiritsee lepäämistä ja nukkumista. Tämä on hyvin haitallista sairaudesta toipumiselle ja altistaa jo valmiiksi sairauden rasittaman elimistön muille taudinaiheuttajille. Lisälämpöä vasikalle voi tarjota lämmittimillä, hyvin toimivalla kestokuivikepohjalla tai esimerkiksi vasikkaliivillä.

Ann-Helena Hokkanen, ELT, maatalousyrittäjä

Lue lisää sairaan naudan käyttäytymisestä ja hoidosta huhtikuun Nauta-lehdestä 2/2017!