Jos vasikoiden hengitystietulehduksia on riesaksi asti, kannattaa tarttua toimeen ja kutsua eläinlääkäri tekemään ongelmaselvityksen. Sen jälkeen voidaan yhdessä miettiä parhaat keinot ehkäistä tartuntoja. Terveemmät vasikat näkyvät myös tilipussissa.
Vasikoiden hengitystietulehdus on monisyinen sairaus. Sairastumiseen vaikuttavat sekä taudinaiheuttajat että vasikan vastustuskyky. Yleensä useat taudinaiheuttajat esiintyvät yhdessä. Virukset vahingoittavat hengitysteiden limakalvoja ja altistavat vasikan toissijaisille bakteeritulehduksille. Monet hoitokäytännöt ja ympäristötekijät voivat parantaa tai huonontaa vasikan vastustuskykyä. Nyrkkisääntönä vasikan riski sairastua lisääntyy aina, kun jokin ympäristötekijä aiheuttaa sen elimistölle sopeutumispainetta.
Iso taloudellinen merkitys
Vasikoiden hengitystietulehduksilla on kasvava taloudellinen merkitys niin lypsy- ja emokarjoissa kuin vasikkakasvattamoissakin. Hengitystietulehdus on Suomessa lisääntynyt keskimääräisen karjakoon kasvun mukana.
Vasikoiden sairastumisella on sekä suoria että epäsuoria kustannuksia. Suorat kulut muodostuvat eläinten kuolemista, lääkekustannuksista ja lääkityksen tuottamasta lisätyöstä. Epäsuorat kustannukset näkyvät kasvun menetyksenä ja huonompana aikuisiän tuotoksena. Tutkimuksen mukaan vasikat, joilla on hengitystietulehduksen aiheuttamia keuhkomuutoksia, kasvavat jopa 0,8 kg päivässä vähemmän kuin terveet verrokit.
Eläinlääkäri tekee ongelmaselvityksen
Hengitystietulehduksiin kannattaa puuttua viimeistään, jos useita eläimiä sairastuu lyhyen ajan sisällä, käytetty hoito ei tehoa tai eläimiä kuolee. Tavoitteeksi hengitystietulehduksen ehkäisyssä ei yleensä kannata ottaa sairauden täydellistä hävittämistä karjasta. Taloudellisempaa voi olla vähentää hengitystietulehduksen esiintyvyyttä ja oireiden vakavuutta siten, että sairaus ei enää aiheuta tilalla merkittäviä kasvutappioita ja hyvinvointiongelmia.
Eläinlääkärin voi kutsua tekemään ongelmaselvityksen esimerkiksi terveydenhuoltokäynnin yhteydessä. Perusteellinen selvitys sisältää mikrobiologisen näytteenoton lisäksi hoitokäytäntöjen sekä olosuhteiden kartoituksen ja tärkeimpien riskitekijöiden tunnistamisen.
Eläinlääkäri ottaa tarvittavat näytteet ja tarkastaa samalla vasikoiden sekä tilan muiden eläinryhmien terveydentilan. Havaitut riskitekijät kirjataan ylös ja niihin ideoidaan yhdessä vaikuttamismahdollisuuksia. Mikä toimii yhdellä tilalla, ei välttämättä toimi toisella, koska olosuhteet, hoitorutiinit ja taudinaiheuttajat ovat erilaisia. Toisinaan ei auta kuin kokeilla. Käynnin perusteella laaditaan tilalle tautivastustussuunnitelma.
Parhaat näytteet saa juuri sairastuneista
Näytteenottoa varten parhaat eläimet ovat vasta sairastuneita eikä niitä ole vielä lääkitty mitenkään. Myös muista eläimistä voidaan ottaa näytteitä, mutta tulokset eivät ole yhtä luotettavia, eikä kaikkia määrityksiä voida niistä tehdä.
Näytteeksi voidaan ottaa verta ja hengitystielimaa. Hengitystietulehdukseen kuolleet tai lopetetut eläimet kannattaa toimittaa patologiseen tutkimukseen. Jos tämä ei ole mahdollista, voi eläinlääkäri tehdä raadonavauksen tilalla ja ottaa kuolleesta eläimestä elinnäytteitä jatkotutkimuksiin.
Näytteiden tarkoituksena on suunnata vastustusta taudinaiheuttajakohtaisesti, auttaa suunnittelemaan lääkitystä, poissulkea vakavia taudinaiheuttajia sekä seurata tilalla esiintyvien, tautia aiheuttavien bakteerikantojen antibioottiherkkyyttä. Näytteitä kannattaa ottaa, kun uusi tartunta tulee tilalle tai sairauden oireet muuttuvat verrattuna aikaisempaan. Jos tilalla on käytössä lääkkeiden luovutus varalle hengitystietulehduksia varten, otetaan seurantanäytteet vähintään kerran vuodessa.
Ternimaitoa ja terveellinen ympäristö
Kokemuksen ja tutkimustiedon mukaan yleisimpiä vasikoiden hengitystietulehdukselle altistavia tekijöitä ovat ilmanvaihto, kuivitus, eläintiheys, ryhmien yhdistelyt ja ruokinta.
Osaan vasikoiden vastustuskykyyn ja sairastuvuuteen vaikuttavista tekijöistä on helpompi vaikuttaa kuin toisiin, ja yhden tekijän kohentaminen saattaa vähentää toisen merkitystä. Joskus onkin kannattavaa toimia juuri näin. Tilannetta voi pyrkiä hallitsemaan esimerkiksi hiomalla hoitokäytäntöjä, vaikka navetan rakenteet eivät olisi nykytiedon valossa optimaaliset.
Riittävä hyvälaatuisen ternimaidon saanti oikeaan aikaan on vasikan vastustuskyvyn perusta. Suositus on, että vasikka saa 1,5 – 2 litraa ternimaitoa ensimmäisten 4 tunnin kuluessa syntymästä, ja juottomäärä on ensimmäisen vuorokauden aikana 10 – 15 prosenttia vasikan painosta.
Ilmanvaihdossa kiinnitetään huomiota riittävään tehoon ja vedon välttämiseen. Hyvä konsti on mennä vasikkakarsinaan polvilleen. Vaikka veto, kosteus tai ammoniakki ei seisovan ihmisen korkeudella tuntuisi, saattaa vasikoiden korkeudella huomata korjattavaa. Ylipaineilmastointi lisää ilmanvaihdon tehoa.
Alle kahden viikon ikäisillä vasikoilla kuivitettu makuupaikka on lainsäädännön mukaan pakollinen. Tätä vanhemmille vasikoillekin suositellaan kiinteäpohjaista kuivitettua makuualuetta. Makuumukavuuden lisäksi kuivitus vaikuttaa ilmankosteuteen ja helpottaa vasikan ruumiinlämmön säätelyä.
Hyvin kuivitetussa karsinassa vasikat pärjäävät viileissäkin oloissa sairastumatta. Jos kuiviketta on niukasti, voivat lantakaasut ärsyttää vasikoiden hengitysteitä. Lisäksi taudinaiheuttajat rakastavat kosteutta. Kuivikkeiden laatuun kannattaa kiinnittää huomiota. Pölyävät tai homeiset kuivikkeet lisäävät vasikoiden sairastumisriskiä.
Älä sekoittele ryhmiä turhaan
Mitä enemmän karsinassa on eläimiä, sitä suurempi määrä vasikoita on riskissä sairastua jos uusi tartunta leviää sinne. Eri-ikäisten vasikoiden sekoittelu karsinasta toiseen lisää taudinaiheuttajien siirtymistä ryhmien välillä. Jatkuvatäyttöisissä ryhmäkarsinoissa taudinaiheuttajat jäävät herkästi kiertämään vasikasta toiseen, ja ryhmään tuotu nuorin vasikka sairastuu saatuaan tartunnan vanhemmilta vasikoilta.
Kertatäyttöisissä karsinoissa taudinaiheuttajat eivät pääse muhimaan. Turpakontaktin ja siten bakteereiden leviämisen ryhmien välillä voi estää kiinteillä väliseinillä.
Eläinten tarkkailun, lääkityskäytäntöjen ja olosuhteiden viilaaminen kannattaa. Sairastuvuutta on saatu pudotettua parhaissa tapauksissa lähes sadasta alle kymmeneen prosenttiin.
Teksti: Aino Wainio, terveydenhuoltoeläinlääkäri, Emovet Oy
Kuvat: Aino Wainio, Kaisa Sirkko ja Sanna Lohenoja
Juttu on julkaistu Nauta-lehdessä 1/2017