Kipu on epämiellyttävä kokemus, jonka tarkoituksena on suojella elimistöä. Stressireaktio taas auttaa selviämään haastavasta tilanteesta ja palauttamaan elimistön tasapainon. Stressin ja kivun suhde on monimutkainen. Koettu kipu aiheuttaa elimistössä stressireaktion ja negatiivisia tunteita. Lisäksi ahdistuneisuuden ja esimerkiksi turvattomuuden tunteen tiedetään voivan pahentaa eläimen kipua. Toisaalta voimakas stressi voi johtaa eläimen hetkelliseen kivuttomuuteen ja positiivinen, mielihyvää tuottava stressi voi helpottaa kivuliaan eläimen oloa.
Kivun tehtävä on suojella eläintä. Elimistössä on runsaasti hermosoluja, jotka aistivat mahdollisesti haitallisia asioita, esimerkiksi liian korkeaa tai matalaa lämpötilaa, kovaa painetta tai kemikaaleja. Tieto uhkaavasta vaarasta etenee kipua aistivista hermopäätteistä kipuhermoja pitkin selkäytimen takasarveen ja sieltä selkäydintä pitkin aivorungon ja talamuksen kautta eläimen aivoihin, joissa kivun kokeminen tapahtuu. Tätä reittiä kutsutaan kipuradaksi. Siinä on monia mekanismeja, jotka voivat joko vahvistaa tai heikentää kipuviestin kulkua.
Kipu koetaan aina aivoissa
Eläimen kokemaan kipuun liittyykin kaksi osaa; kivun aistiminen ja sen kokeminen. Ensin eläin aistii uhkaavan vaaran kipuna ja väistää sitä refleksinomaisesti. Esimerkiksi nauta astuttuaan terävän kiven päälle nostaa vaistomaisesti sorkkansa pois.
Sitten, kun kivi teki sorkkaan haavan, alkaa tulehdusrektio korjaamaan syntynyttä vauriota. Tulehduksen välittäjäaineet pahentavat kipua ja aiheuttavat kivulle herkistymistä aktivoimalla alueen kipua aistivia hermopäätteitä ja helpottamalla kipuviestin kulkua kipurataa pitkin. Haava aristaa voimakkaasti ja myös haavan ympäristö tuntee asiat herkemmin kuin ennen. Eläimen aivot saavat lisääntyvässä määrin tietoa tapahtuneesta vahingosta ja elimistöön syntyy stressireaktio.
Aivot pyrkivät pitämään eläimen turvassa ja hengissä. Ne käsittelevät saapuvia kipuviestejä ja reagoivat niihin tilanteen mukaan. Kipua kokevan eläimen käyttäytyminen muuttuu riippuen siitä, mikä on kussakin tilanteessa tarkoituksenmukaista. Haavan sorkkaansa saanut nauta alkaa normaalisti ontumaan vaurioitunutta jalkaa, jotta lisävaurioilta vältyttäisiin.
Edistääkseen paranemista ja estääkseen lisävauriot eläin myös esimerkiksi lepää enemmän, seisoo lepuuttaen kipeää jalkaa, välttää sosiaalisia ristiriitatilanteita, ei leiki, sillä on havaittavissa kipukasvot ja se voi vetäytyä syrjään laumastaan. Mutta jos eläin on hyvin kiihtynyt, pelkää tai sillä on esimerkiksi voimakas tarve paeta tai hoitaa jälkeläistään, tämä kipukäytös voi jäädä.
Kipuradasta on runsaasti yhteyksiä eläimen motivaatiota ja tunteita sääteleviin aivojen osiin. Siksi kipu on yhteydessä mielialaan ja tunteisiin. Aivoissa syntyvään kipukokemukseen liittyvätkin epämiellyttävät tunnetilat, kuten pelko, ahdistus ja paniikki sekä kärsimys ja tarve päästä kivusta eroon.
Koska kipu on elimistön hyvin tärkeä suojamekanismi, lajinkehityksessä on ollut tarkoituksenmukaista tehdä siitä mahdollisimman epämiellyttävä kokemus. Eläimet ja ihmiset välttävät kipua, oppivat siitä ja tekevät paljon töitä sekä muuttavat käyttäytymistään kivun seurauksena, tavoitteenaan päästä kivusta eroon. Voidaankin ajatella, että kivun elimistöä suojaavien ominaisuuksien hinta on kivun epämiellyttävyys ja varsinkin sen aiheuttama kärsimys.
Stressireaktio pyrkii palauttamaan elimistön tasapainon
Stressi voidaan määritellä elimistön puolustusreaktioksi tilanteessa, jossa yksilö kokee elimistönsä tasapainon olevan uhattuna. Eläimet kohtaavat elämässään lukuisia hyvin erilaisia vaarallisia tai haastavia tilanteita, joten myös elimistön reagoinnin täytyy olla vaihtelevaa. Stressireaktio onkin erittäin monimutkainen tapahtuma, ja sen laatu riippuu sen aiheuttajasta ja eläimen kokemuksesta. Stressireaktioon osallistuu elimistön eri osia ja se vaikuttaa laajasti elimistön toimintaan.
Stressi alkaa, kun eläimen keskushermosto havaitsee elimistön tasapainoa uhkaavan vaaran, psyykkisen tai fyysisen, ja reagoi siihen. Oleellista eläimen tai reaktion kannalta ei ole se, onko asia oikeasti vaarallinen, vaan miten eläin sen kokee.
Kaikki asiat eivät aiheuta samanlaista reaktiota eikä eläimen hyvinvoinnille ratkaisevaa ole niinkään stressireaktio itsessään vaan sen seuraukset. Sekä se, onko kokemus negatiivinen tai positiivinen ja kuinka paljon eläimen voimavaroja tai resursseja haastavasta tilanteesta selviäminen siltä vie ja kuinka kauan kestää, että elimistön voimavarat palautuvat stressiä edeltäneelle tasolle. Siksi voimakas tai pitkään jatkuva negatiivinen stressi on erittäin haitallista.
Naudoille negatiivista stressiä kivun ja sairauksien lisäksi aiheuttavat esimerkiksi eristäminen laumasta, epämiellyttävä käsittely, huutaminen, epämukavat ja ahtaat olosuhteet, liukkaus, kova makuualusta, liian kylmä tai kuuma ympäristö, liian suuret ryhmäkoot, epätasaiset ryhmät, ryhmien toistuva sekoittaminen, nälkä sekä sosiaalisten kontaktien puute.
Positiivista stressiä eläimet taas kokevat, kun ne tekevät jotakin kiihdyttävää ja mielihyvää tuottavaa asiaa, kuten liikkuvat, leikkivät, käyvät karjaharjalla tai hoitavat jälkeläistään. Tämän kaltaisen stressin tiedetään olevan hyväksi, sillä se kehittää elimistöä, aktivoi puolustusjärjestelmää ja tuottaa mielihyvää.
Stressin ja kivun suhde on monimutkainen
Kipu siis kertoo vaarasta ja kipua kokevan eläimen aivot pyrkivät selviämään uhasta ja pääsemään kivusta eroon. Siksi kipu aiheuttaa stressireaktion. Kun eläin kokee kipua, sen aivot vertaavat elimistöstä saamiaan kipuviestejä muuhun aisti-informaatioon sekä aiemmin koettuun ja tekevät sitten päätöksen, onko kipu uhkaavaa vai harmitonta ja mitä sille pitää tehdä. Siksi aiemmat kokemukset ja oppiminen vaikuttavat eläimen kipukokemukseen, samoin eläimen tunnetila sen kokiessa kipua.
Aivot voivat siis päättää, huomioidaanko kipu, otetaanko se vakavasti vai onko se tarpeen siirtää taka-alalle. Monimutkaisin mekanismein kipukokemus voi siis joko voimistua tai heikentyä, riippuen tilanteesta, muista samaan aikaan kohdattavista haasteista ja eläimen sillä hetkellä kokemista tunteista.
Pelko on eläimen keskushermoston vaste suoraan ja välittömään uhkaan. Se aiheuttaa ”pakene tai taistele”-stressireaktion, joka pyrkii turvaamaan eloonjäämisen. Tähän reaktioon liittyy kiinteästi hetkellinen kivuttomuus. Jos henkiinjääminen on epävarmaa ja vaatii eläimen kaiken huomion ja voimavarat, eläimelle on luonnollisesti eduksi, että pelon kokemus ylittää ja estää kipukokemuksen ainakin hetkellisesti. Siis siksi aikaa, että eläin pääsee turvaan.
Siksi loukkaantuessaan pahoin säikähtänyt eläin voi hetken vaikuttaa täysin kivuttomalta. Vaaran mentyä ohi eläin alkaa tuntemaan voimakasta kipua. Myös tämä on tarkoituksenmukaista, sillä se saa eläimen varomaan loukkaantunutta kohtaa, etsimään suojaa ja edistämään näin toipumistaan.
Ahdistunut yksilö ennakoi vaaraa
Pelko ja ahdistus eroavat toisistaan, sillä siinä missä pelko on vaste suoranaiseen, jo todettuun vaaraan, ahdistunut yksilö ennakoi mahdollista tulevaa uhkaa. Tähän liittyy hieman erilainen stressireaktio.
Ahdistuneella eläimellä tarkkaavaisuus ympäristöä ja elimistön tilaa kohtaan on lisääntynyt. Koko elimistö, mukaan lukien kipua aistivat hermopäätteet ovat ”hälytystilassa” ja ongelmia ennakoivat aivot ottavat kaikki merkit vaarasta normaalia vakavammin. Siksi ahdistus voi pahentaa kipukokemusta.
Nautojen kivusta ja sen hoitamisesta käytännössä tarvitaan paljon lisää tietoa, samoin negatiivisten tunnetilojen, koetun stressin ja kivun vaikutuksista toisiinsa. Ahdistus, hermostuneisuus ja krooninen stressi on kuitenkin syytä ottaa vakavasti ja niiden ennaltaehkäisy on tärkeää eläinten hoidossa, sillä ne heikentävät hyvinvointia, rasittavat eläinten elimistöä, altistavat sairauksille ja siis voivat pahentaa koettua kipua.
Toisaalta taas mahdollisuus positiivisiin tunnetiloihin, kuten mahdollisuus leikkiä tai hoitaa kehoaan, voi helpottaa varsinkin pitkittyneestä tai kroonisesta kivusta kärsivän eläimen, kuten nupoutetun vasikan tai ontuvan lehmän, oloa.
Tiedetään myös, että potilaan hermostuneisuus ennen toimenpidettä lisää kivun kokemista ja pahentaa toimenpiteen jälkeistä kipua sekä altistaa kivulle herkistymiselle ja pitkittyneelle kivulle. Hermostumista ja turvattomuuden tunnetta on siis pyrittävä välttämään esimerkiksi ennen vasikoiden nupoutusta.
Eläinten hyvä kohtelu ja hoito sekä luottavainen suhde hoitajaan ovat ensiarvoisen tärkeitä naudoille, ja voivat siis helpottaa kipeän ja sairaan eläimen oloa.
Teksti: Ann-Helena Hokkanen
Kirjoittaja on eläinlääkäri, ELT, Dip ECAWBM-WSEL ja mukana Helsingin yliopiston TERVA-hankkeessa
Kuvat: Ann-Helena Hokkanen ja Sanna Lohenoja