Vasikoiden ”leikkipuistolla” on monia positiivisia vaikutuksia

vasikat tutkivat laatikkoa

Vasikka tarvitsee muutakin kuin ravintoa ja suojaa. Myös lajinomaisen käyttäytymisen, leikin ja ympäristön tutkimisen mahdollistaminen kannattaa. Virikkeillä voi usein vähän tylsää navettaympäristöä rikastaa. Tällä on positiivisia vaikutuksia kasvuun ja kehitykseen.

 

Yleisesti määritetään, että nauta voi hyvin, kun sillä on riittävästi vettä ja oikeanlaista ruokaa, se saa positiivisia kokemuksia, elinolosuhteet ovat kunnossa, sen ei tarvitse kärsiä sairauksista, kivusta eikä pelosta ja mikä tärkeintä, se pystyy toteuttamaan lajinomaista käyttäytymistä. Mutta loppujen lopuksi eläimen hyvinvoinnin määrittää eläimen subjektiivinen kokemus omasta olotilastaan.

Hyvinvoinnin kokemukseen vaikutta eläimen sen hetkinen fysiologinen tila, mitä juuri nyt tapahtuu, olosuhteet ja aikaisemmat kokemukset. Hyvinvoivat naudat ovat rauhallisia, rentoja, hoivaavat kaveria, eivätkä myöskään pelkää ihmistä.

Lajinomainen käyttäytyminen on tärkeää

Mahdollisuudella toteuttaa lajinomaista käyttäytymistä on siis suuri vaikutus eläimen hyvinvointiin. Moderneissa navetoissa vasikoiden tilat on kuitenkin suunniteltu lähinnä täyttämään eläinten fysiologiset tarpeet ja tarjoamaan suojaa. Monestikaan vasikat eivät pääse toteuttamaan luontaisia käyttäytymismalleja, mistä seuraa turhautumista sekä korvaavaa, usein haitallista käytöstä, kuten toisten vasikoiden korvien tai napojen imemistä.

Virikkeet mahdollistavat lajinomaisen käyttäytymisen, tyydyttäen eläinten tarvetta käyttäytyä kuten ne luontaisesti käyttäytyvät. Virikkeet myös vähentävät stressiä, turhautumista sekä epänormaalia käytöstä. Onpa niiden todettu parantavan vasikan kasvuakin, parantuneen rehunsyönnin myötä.

Virikkeet tekevät vasikoista rohkeampia ja parantavat niiden sopeutumista uusiin tilanteisiin. Tämä voi helpottaa huomattavasti niiden käsittelyä aikanaan, kun lypsylehmänä koittaa aika tutustua ruokintakioskiin, robottiin tai vaikka sorkkahoitotelineeseen.

Vasikat tutkivat oksia
Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän Kannuksen koulutilan navetassa on testattu erilaisia vasikoiden virikkeitä. Nämä vasikat tutkivat ulkoa tuotuja oksia, jotka kiinnostavat ja tarjoavat pureskeltavaa. Artikkelin ensimmäisessä kuvassa vasikoita kiinnostaa käytöstä poistettu pakkauslaatikko.

Virikkeitä on monenlaisia

Millaisia virikkeitä vasikoille sitten kannattaa laittaa? Harjojen avulla eläimet pystyvät toteuttamaan luontaista taipumusta pitää karvansa puhtaana, sekä sosiaalista käyttäytymistä, kuten sitä, että emä nuolee vasikkaansa. Puhtaanapitokäyttäytyminen vaikuttaa lämmönsäätelyyn, ulkoloisten poissa pitämiseen ja sosiaaliseen kanssakäymiseen. Luonnossa nauta käyttäisi oksia, keppejä ja muita vastaavia itsensä rapsutteluun ja puhdistamiseen. Harjoja voi myös hyödyntää eläinten hyvinvoinnin seurantaan, sillä harjojen käyttö ja itsensä puhtaanapito vähenevät, kun eläin on sairas.

Köydet tai ketjut tyydyttävät nuolemisen ja pureskelun tarvetta. Suun ja kielen avulla vasikat myös tutustuvat ympäröivään maailmaan. Virikkeinä voivat toimia myös erilaiset äänet, hajut tai materiaalit tai vaikkapa eri lämpötilat: kylmä (lumi, jää) tai lämmin esine. Heinien tai rehun syöttäminen verkosta simuloi luontaista rehun keräämiskäyttäytymistä, sillä luonnossa ravinto ei tule turvan eteen itsestään valmiiksi pilkottuna. Huvitutit ovat tutkimuksissa vähentäneet huomattavasti stressiä ja turhautumista.

Vasikat ovat aluksi hyvin kiinnostuneita uudesta virikkeestä, mutta kyllästyvät siihen nopeasti. Parhaiten virikkeet toimivatkin, kun niitä vaihdellaan usein.

vasikat leikkivät laatikolla
Iso, tyhjä muovilaatikkokin voi toimia vasikoille hauskana virikkeenä.

Ehkä virikkeellistämiseksi voi lukea myös vasikoiden sosiaalisen kasvatuksen, eli kasvattamisen ryhmissä yksilökarsinoiden sijaan. Ryhmäkasvatuksella on positiivinen vaikutus hyvinvointiin ja vasikoiden käyttäytymiseen. Se myös lisää positiivisia tunnetiloja ja sosiaalista käyttäytymistä sekä leikkiä, ympäristön tutkimisinnokkuutta ja myöhemmin jopa tuotosta.

On haivattu, että kun virikkeitä on saatavilla, vasikat myös käyttävät niitä. Tärkeää on aina huolehtia, että virikkeet ovat turvallisia niin fyysisesti kuin tarttuvien tautienkin kannalta. Usein virikkeiden lisääminen ei vaadi kalliita tai aikaa vieviä investointeja. Riittää, kun uhraa hetkeksi asialle ajatuksen ja miettii, miten itse voisi helposti parantaa eläinten hyvinvointia. Ja lopuksi tietenkin toteuttaa suunnitelmansa.

Lue koko juttu lokakuun Nauta-lehdestä 4/2024!

 

Teksti: Anna Oksa-Pulliainen
Kuvat: Piritta Pärssinen / Kpedu ja Sanna Mäkinen