Mustakummun Apple ja Viking Akana
Helmikuussa saatiin aimo annos lisävahvistusta Hollolan alkiotuotantoasemalle, kun 15 uutta hiehoa saapui valmiina aloittamaan uransa alkiotuottajina. Näistä seitsemän holstein-rotua, joiden NTM on keskimäärin +39,9, ja loput ayrshireja, näiden NTM puolestaan on keskiarvoltaan +34,0.
Punaisten rotujen hieholistalla jylläävät suosittujen sonnien VR Humidin ja Holtin tyttäret, ja niiden tytärryhmissä käydään ankara taistelu paremmuudesta. Mielenkiintoisia valintoja tullaan tekemään kevään aikana VR Bastardin, Bengtin, Brucen ja Hillmerin tytärten joukosta. VR Vestyn jälkeläisiä tuntuu kasvavan kuin sieniä sateella koko VG-maiden alueella, ja sonnia pyritään jo välttämään isänä ja emänisänä hiehovalinnoissa. Sukulaisuuksien hallinta on yksi jalostusohjelman tärkeimmistä pilareista.
VR Humidin tyttäriä ostettiin tähän erään kaksi. Torikanmäen Auringonkukan (NTM +40) jalostaja on Juha Pettinen Mikkelistä. Emänisä on VR Faffner. Auringonkukka periyttää korkeaa tuotosta, hyvää hedelmällisyyttä ja hyvä terveyttä sekä utareessa että sorkissa. Viking Abadessa on lähtöisin Sten Hanssonin tilalta Kokkolasta, emänisänä on VR Vimma. Vahvuudet ovat maidon pitoisuuksissa, pitkämaitoisuudessa ja jalkarakenteessa sekä riittävässä koossa ja pitkissä vetimissä, jotka ajoittain saavat kritiikkiä ayrshiren puolella.
Abadessan emä on Heiskalan Viola MTY Heiskasen AnnaMarin, Jarin ja Tatun karjasta Sonkajärveltä. Viola on ollut Hollolassa alkiotuotannossa ja sen emä VG Taika TT ET:tä on huuhdeltu kotitilalla, mutta Taian takaa löytyvät tutut Viking Pohjantähti ja Pohjantähden Murotähti, jotka kumpikin ovat olleet VikingEmbryo-ohjelmassa Hollolassa. Taika on paljon käytetyn VR Veikee- sonnin emä, Pohjantähti puolestaan VR Hrivikin emä ja Murotähdestä on ostettu kolme keinosiemennyssonnia.

Nupoja hiehoja saatiin nyt vain yksi, Viking Ahomansikka P (NTM +33), jonka isä on VR Fakir P ja emänisä Vaccin P. Hieho on lähtöisin Maitoaho ay:sta Kiuruvedeltä. Emä on Silpolan Viveka P Viehkon karjasta Hämeenlinnasta. Ahomansikka on heterotsygootti nupo. Esimerkiksi VR Ulrik PP -ryhmästä oli toiveissa saada korkean NTM-arvon hieho, joka olisi homotsygootti, mutta toistaiseksi sellaista ei ole löytynyt.
Holstein -hiehojen taso on noussut, ja ostokandidaatiksi harkitaan jos NTM-arvo lähentelee +40 tai on sen yli. Isäryhmiä on paljon sekä tuonti- että Viking-sonnien puolella, joten on mistä valita. Tällä hetkellä mielenkiinnon kohteina ovat muun muassa VH Subin, Karatin, Albusin, Slissin sekä Ultraboyn tyttäret, joiden taso geneettisesti on todella kova.
Viking Alkuviikon NTM on +44. Sen isä on VH Naxos RC ja emänisä VH Sims PRC. Se on syntynyt Sammatin karjassa Ylöjärvellä. Alkuviikon emä on Viking Viikonloppu, joka on ollut Hollolan alkiotuotannossa, samoin kuin sen emä Lamminrannan Daisy, joka on kotoisin Liisa ja Petri Rojon karjasta Siilinjärveltä. Emälinjasta on ostettu monia sonneja, Daisysta esimerkiksi VH Cyber.

Teksti: Johanna Aro, VikingGenetics
Kuvat: Tarja Vataa, VikingGenetics
Kaikkien viime erässä saapuneiden hiehojen tiedot näet alla olevasta taulukosta. PDF-muodossa voit tarkastella taulukkoa täällä. Hiehon NTM-arvo ja sijoitus isäryhmässä on valintahetken tilanne.


