Mihin suuntaan liharodut kehittyvät?

Emolehmiä

Perinnölliset trendit kertovat, miten rodun jalostustyö on sujunut valtakunnan tasolla. Kehittyykö rotu siihen suuntaan, mihin kasvattajat ja rotuyhdistys toivovat?

Kun tarkastelee perinnöllisiä muutoksia liharotujen jalostettavissa ominaisuuksissa viimeisen 20 vuoden aikana, huomaa helposti, että eri rodut kehittyvät eri tahtiin. Joissakin roduissa kasvukyky on parantunut valtavasti, mutta samalla vasikoiden syntymäpaino on kohonnut, ja todennäköisesti myös aikuiskoko.  Toisissa roduissa taas kehitys on ollut maltillisempaa.

Emo-ominaisuuksien kehitys on ollut vaihtelevaa rodusta riippuen. Limousinella kehitys on ollut jopa hieman laskusuhdanteessa, mikä on hieman huolestuttava havainto. Olisiko syytä huomioida asia ja pitää se mielessä, kun seuraavia jalostussonneja valitaan, olipa kyseessä tilasonnin tai keinosiemennyssonnin valinta? Emo-ominaisuuksien kehitys lähtee nousuun, kun sitä painotetaan valinnoissa – niin yksinkertaista se on, mutta vaatii tietysti sen, että jonkin muun tärkeän ominaisuuden painoarvoa voidaan hieman keventää.

Perinnöllisten trendien tarkastelussa on syytä huomata, että vaikka eri rotujen kuvaajat kulkevat eri tasoilla, ei tasoeroja pidä huomioida. Oleellista on käyrän muoto. Onko kehitys nousevaa, laskevaa tai tasaista?

Eri ominaisuuksien perinnöllinen kehitys eri roduissa vuosina 2002-2021:

Teksti ja kuvat: Kaisa Sirkko, Faba