Huhhuh. Tässä tiivistetysti päällimmäiset fiilikset. Vuodenvaihteessa minä ja mieheni muodostimme vanhempieni kanssa maatalousyhtymän. Härdelliä oli piisannut melko lailla jo ennen vuodenvaihdettakin, mutta sen jälkeen myräkkä on vain lisääntynyt.
Vaikka kaikesta oli pyritty keskustelemaan ja sopimaan etukäteen, silti yllätyksiä on tullut. Esimerkiksi se, että miten monessa paikassa pitää itse käydä tai miten monesta paikasta vaihtoehtoisesti tulee joku käymään tilalla. On pankkia, vakuutusta, maataloustoimistoa ja mitähän vielä… Eikä hommaa yhtään auta pieni lapsi, keskeneräinen muutto, tai hellalle niukkaan veteen keittymään unohtuneet kaalit!
Muuttamisesta mainittakoon sen verran, että on sitten melko haastavaa vaihtaa asuntoja päikseen, kun ei missään ole missään vaiheessa aivan tyhjää. Yllättävän paljon aikaa kuluu myös erilaisten tarjousten vertailuun (koska eri toimijoilla ei monestikaan ole täysin samanlaisia tuotteita tarjolla) ja oikeanlaisen verokortin saamiseen.
Nyt kuitenkin, kun olemme asuneet tilalla noin kuukauden, tuntuu tänne muuttaminen oikealta ratkaisulta. Saamme ottaa tilasta vastuuta, ja vuorostaan ainakin puheidensa perusteella vanhempani pääsevät hieman helpommalla.
Lapsenhoito on huomattavasti helpompaa yhdistää tilan pitoon, kun lapsi asuu tilalla. Hän saa olla koko ajan kotonaan, eikä tarvitse olla matkaamassa muualle. Vain tutut aikuiset ympärillä vaihtelevat. Onkin hienoa, miten esimerkiksi lapsen ja isän välit ovat kehittyneet, kun he ovat saaneet viettää enemmän aikaa välillä kahdestaan minun ollessani navetassa.
Oli yllättävän helppoa palata takaisin töihin äitiysloman ja lyhyen hoitovapaan jälkeen. Toki tähän auttaa paljon se, miten olemme jakaneet töitä sekä se, ettei lasta tarvitse laittaa kodin ulkopuolelle hoitoon.
Koska meitä on nyt neljä ihmistä hoitamassa tilan töitä, olen ollut navetassa pääasiassa aamuisin, jolloin lapsi jää isänsä kanssa nukkumaan. Lapsemme on melko pitkäuninen, ja kun tulen navetasta, ehdin yleensä vielä tekemään jotain ennen kuin hän herää. Sitten olenkin usein loppupäivän hänen kanssaan, jollei mitään yllättävää satu.
Tämä on yhtymän parhaita puolia, kuten myös se, että asioita ei tarvitse pähkäillä yksin. Mikäli jokin asia on askarruttanut, on siitä voitu hyvin keskustella. Tässä on mielestäni se kohta, jossa vanhempien kokemus ja nuorempien innokkuus ja kehittämisenhalu pääsevät hienosti sulautumaan yhteen.
Ainut mitä ehkä jään kaipaamaan täällä uudessa asuinpaikassani, ovat palvelut. Kun ehti lähes pari vuotta asua kirkonkylällä ja sitä ennen opiskeluaikana Helsingissä, on tottunut siihen että kaupassa käymiseen ei mene kovin paljon aikaa. Tai että yhtäkkiä kesken iltakävelyn voi mennä käymään lämmittävällä kaakaolla. No, eipähän tule lähdettyä kauppaan turhan päiten, ja kaakaotkin voi keittää omien lehmien maidosta!
Annakaisa Aspila