Erilaiset ulkotilat ovat hyviä vaihtoehtoja umpilehmille ja nuorkarjalle, ja samalla navettaan vapautuu lisää tilaa. Hyvin perustettuina telttakatokset ja tarhat ovat toimivia. Eläimet viihtyvät ja pysyvät terveinä, eikä pakkanenkaan haittaa.
Vaalan Veneheitossa Arvolan Karjapiha Oy:n isäntäväki Jukka ja Minna Määttä hankkivat keväällä 2014 pressuhallin umpilehmille. Lypsykarjan navettaan oli jo aiemmin hommattu toinen robotti, joten lypsäville piti saada lisää tilaa. Tällä hetkellä tilalla on noin 115 lypsävää, joista 15 – 20 on aina kerrallaan ummessa.
– Umpilehmille haluttiin lisäksi oma erillinen aperuokinta, Minna Määttä kertoo.
Minnan ja Jukan kokemukset pressuhallista vajaan kolmen vuoden ajalta ovat olleet hyvät.
– Poikimahalvaukset ovat vähentyneet ja jalat ovat paremmassa kunnossa. Myös yleinen kunto on pressuhallista tunnutukseen ja poikimaan navetan puolelle tulevilla umpilehmillä selvästi parempi, isäntäväki kertoo.
Eläinten siirto navetasta ulos kovillakaan pakkasilla ei ole Minnan ja Jukan mukaan koskaan aiheuttanut ongelmia.
– Eläimet viihtyvät hyvin ulkosalla olevassa tilavassa tarhassa. Vain tuulinen ja sateinen sää ajaa lehmät hallin sisälle hakemaan suojaa, he kertovat.
Punainen pressuhalli sijaitsee navetan vieressä. Umpilehmät viihtyvät erittäin hyvin ulkosalla, vain tuuli ja sade saa ne hakemaan suojaa.
Pystytys kävi nopeasti
Pressuhallin koko on 9,2 x 12 m. Hallin perustuksena on käytetty betonisokkelielementtejä, joihin halli on kiinnitetty. Hallin on toimittanut ja pystyttänyt M&T Farms. Hallin sisäosa on verhoiltu lautaseinällä.
– Pystytys tapahtui nopeasti yhden päivän aikana, Jukka selvittää.
Hallin pohja on betonia ja päällä olki-kestokuivitus. Hallia kuivitetaan kolmen-neljän päivän välein ja olkipeti tyhjennetään pari kertaa vuodessa. Tilavassa ulkotarhassa on pohjalla maabetoni ja sen päällä hiekka, joka vaihdetaan vuosittain.
Vasemmalla näkyy ruokintakatos. Hallin edustalla aukeaa iso hiekkapohjainen tarha, jossa lehmät viihtyvät suurimman osan aikaa.
Määtät vaikuttavat olevan ratkaisuun todella tyytyväisiä. Sen myös aistii paksulla olkipatjalla makoilevista tyytyväisen näköisistä lehmistä.
Kimmo Pitkänen, jalostusasiantuntija, Faba (teksti ja kuvat)
Lisää tarinaa Arvolan karjapihan pressuhalli-ratkaisusta löydät Nauta-lehdestä 1/2017!