Sään ääriolosuhteet aiheuttavat omat ongelmansa niin eläimille, ihmisille kuin tilan toiminnoille. Kysyimme asiantuntijoilta, kuinka varautua paukkupakkasiin, ja kokosimme kuuden kohdan listan. Lisää asiaa aiheesta ja tukun hyviä vinkkejä löydät joulukuun Nauta-lehdestä 5/2024!
1. Riittävästi energiaa
Pakkasella lehmän energian tarve ja sitä kautta kuiva-aineen syönti kasvavat jopa yli 10 %. Tuulisella säällä energiaa tarvitaan vieläkin enemmän.
Lypsykarjan ruokinnan asiantuntija ja valtakunnallinen huippuosaaja Tiina Karlström ProAgria Oulusta tietää, että märät säilörehut aiheuttavat haasteita pakkasella.
– Kriittisissä lämpötiloissa märkä säilörehu jäätyy nopeasti pöydälle. Kun lasken reseptejä asiakkaille, teen tarvittaessa erikseen lypsy- ja umpilehmien pakkasseoksia, joihin sekoitetaan olkea. Olki kuohkeuttaa seosta, eikä rehu jäädy niin helposti, hän kertoo.
Säännöllinen rehujen analysointi ja lehmien kuntoluokitus ovat tärkeitä työkaluja ääriolosuhteissa. Lisäksi jämärehun riittävää määrää tulee seurata, eikä pöytä saa päästä tyhjäksi.
2. Lisälämpöä pienimmille
Vasikat ovat selkeästi alttiimpia kylmälle kuin aikuiset eläimet.
– Herkin kylmälle on vastasyntynyt vasikka. Laadukas alkuhoito sekä lämmin ja vedoton ympäristö ovat perusta kylmänsiedolle. Erityishuomiota vaativat heikot vasikat, joiden syntymä on ollut haasteellinen, Emovetin eläinlääkäri Mari Utriainen huomauttaa.
– Rajoitetussa juotossa maitomäärää tulee lisätä pakkasilla. Lämpölamppuja ja -liivejä voi käyttää apuna, jos olosuhteet navetassa eivät ole parhaat mahdolliset.
3. Muista ihmiset!
Ihmiselle pakkanen on pahempi vastus kuin naudalle. Pukeutumista täytyy miettiä huolellisesti, jotta pysyy lämpimänä. Erityisesti tämä korostuu työtehtävissä, joissa ollaan paikoillaan, kuten siemennyksissä ja tiineystarkastuksissa.
– Kerrospukeutuminen on in. Tiineystarkastuksissa vapaana olevan käden lämpimänä pitäminen on haastavaa. Jotkut tilat ovat onneksi varautuneet seminologeja varten hyvillä talvivarusteilla. Erityisesti saappaiden lämmittimet saavat todella paljon kiitosta, kertoo tuotepäällikkö Jaana Vuolteenaho Fabasta.
Myös liukkaus on todellinen haaste, niin ulkona kuin sisällä. Vuolteenahon mukaan seminologeille tapahtuu talvisin paljon liukastumisia ja kaatumisia.
– Heti autosta noustessa voi olla liukasta, varsinkin jos jään päälle on satanut uutta lunta. Navetassa juuri pesty märkä lattia on jäätyessään liukas.
4. Lisälämmittimet valmiiksi
F Tekniikan tilaneuvoja Laura Mäki-Välkkilä on todistanut asiakastiloillaan äärimmäisiä olosuhteita, kun viime talvena pakkasta mitattiin Etelä-Pohjanmaalla alimmillaan -38 °C. – Se oli jo vähän liikaa, hän huokaa.
Mäki-Välkkilän asiakkaat painivat viime talvena erityisesti vesihöyryongelmien kanssa.
– Kun robotti pesee kuumalla vedellä, ympäristö höyrystyy ja sumu voi olla hyvinkin sakea. Tämä vaikuttaa kiinnitykseen, kun kamera ei löydä vetimiä. Tilallisten nokkeluuden ansiosta ratkaisuksi keksittiin tuoda auton sisätilan lämmitin robottikoppiin. Pöytätuulettimet ovat hyvä lisä, sillä ne auttavat viemään höyryn pois.
Yhdellä Mäki-Välkkilän asiakastilalla navetta jäätyi viime tammikuussa, kun lämmitin sammui keskellä yötä ja lämmityslinjat menivät kylmiksi. Aggregaatti ei lähtenyt käyntiin, koska kesäpolttoaine jäätyi tankkiin.
– Suosittelen pitämään huolta varavirran toimintavalmiudesta ympäri vuoden. Vuosittainen huolto, polttoaineiden vaihto vuodenajan mukaan sekä toimivuuden testaus tasaisin väliajoin takaavat, että navetan tärkeät toiminnot pysyvät yllä poikkeustilanteissa.
5. Pidä lämpö sisällä
Finnlacton investointituoteryhmän asiantuntijamyyjä ja tilallinen Jukka Lähetkangas tietää, että töiden suunnittelu on kaiken keskiössä pakkasiin varauduttaessa.
– Säätietoja pitää seurata ja niiden perusteella ennakoida päivää tai kahta aikaisemmin, ettei lämmin ilma ehdi karata navetasta. Hormit ja läpät laitetaan kiinni, verhoseinät tiivistetään ja tarvittavia paikkoja lisäeristetään. Lisälämmittimillä on vaikea saada lämpöä takaisin, kun tilat ovat isoja, hän tietää.
Ovien aukomiseen tulee kiinnittää erityistä huomiota. Avaamistarvetta voi vähentää merkittävästi jakamalla apetta kerralla enemmän.
– Kolmenkympin pakkanen on niin raaka, että ison oven välistä pitää livahtaa nopeasti sisään ja ulos. Suosittelen, että yksi toimii ovimikkona ja laittaa oven heti koneen perästä kiinni.
6. Turvallisesti talven yli
Paloturvallisuus tulee huomioida pakkasillakin.
– Viime talvena en välillä saanut nukutuksi, kun pelkäsin, että joku paikka jäätyy. Toinen puoli on pelko siitä, että koko navetta palaa, Lähetkangas kuvailee.
Paloturvallisuuteen liittyy olennaisesti lisälämmittimien sähköjohtojen kunnon tarkastaminen. Lämmittimet asetetaan puhaltamaan niin, ette lähellä ole rehua tai muuta syttyvää materiaalia. Lisäksi on syytä pohtia, voiko puhalluksen jättää yksin päälle.
– Tammikuussa opittiin, että lisälämmittimiä varten meillä on koko ajan vähintään 20 litraa polttoainetta lämpimässä odottamassa. Se voi jo pelastaa paljon, jos joku laite meinaa hyytyä.
Lähetkangas muistuttaa myös vertaistuen merkityksestä. Tutuilta tiloilta saadut vinkit ovat arvokkaita.
– Kokemus opettaa parhaiten ja naapureilta saadut vinkit otetaan ensimmäisenä käyttöön.
Teksti: Janina Sivonen
Kuvat: Janina Sivonen ja Sanna Lohenoja
Lue koko juttu joulukuun Nauta-lehdestä 5/2024!