Elävien nautojen vienti Suomesta on lisääntynyt, ja kiinnostusta ruokkii erityisesti ulkomaisten ostajien lupailema korkeampi hintataso. Samalla vientiin liittyy tautisuojausta, eläinten hyvinvointia ja viranomaisvaatimuksia koskevia kysymyksiä, jotka edellyttävät tuottajilta huolellista perehtymistä ja kokonaisuuden ymmärtämistä.

 

Suomesta viedään eläviä nautoja pääasiassa EU-maihin, mutta osan eläimistä tiedetään jatkavan matkaa EU:n ulkopuolelle. Viennin taustalla ovat markkinat, joilla erityisesti vasikoista ollaan valmiita maksamaan selvästi kotimaista hintatasoa enemmän. Tämä on herättänyt kiinnostusta tilatasolla, mutta samalla keskustelua koko naudanlihaketjun toimivuudesta.

Monille tuottajille vientiin liittyvät käytännöt eivät ole täysin selviä. Epävarmuutta aiheuttavat muun muassa kuljetuslogistiikka, EU:n kuljetusasetusten vaatimukset, Traces-järjestelmän käyttö sekä vastuut eri toimijoiden välillä. Myös suositus, että ulkomaiset kuljetusautot eivät lähtökohtaisesti kävisi tiloilla, on herättänyt kysymyksiä.

Tautiriskit keskeinen huolenaihe

Eläinten terveys ETT ry:n toiminnanjohtaja Ina Toppari painottaa, että elävien eläinten vientiin liittyvät riskit eivät rajoitu pelkästään lähtötilaan.

– Yksi keskeinen riski on se, että emme tiedä varmasti, mihin eläimet lopulta päätyvät. Kuljetusketjut voivat olla pitkiä, ja eläimet voivat siirtyä useamman maan kautta eteenpäin, Toppari sanoo.

Pitkät kuljetukset lisäävät paitsi eläinten hyvinvointiin liittyviä riskejä, myös tautien leviämisen mahdollisuutta. Ulkomaisten kuljetusajoneuvojen mukana Suomeen voi kulkeutua taudinaiheuttajia, joita monissa Euroopan maissa esiintyy jo laajasti. Näihin lukeutuvat esimerkiksi nautojen virustaudit, pälvisilsa ja Mycoplasma bovis. Lisäksi kuljetusreitit voivat kulkea alueiden kautta, joilla esiintyy vakavia eläintauteja, kuten afrikkalaista sikaruttoa ja suu- ja sorkkatautia.

Vaikka kuljetuskalusto olisi pesty ja desinfioitu silmämääräisesti hyvin, riskiä ei voida täysin poistaa. Taudinaiheuttajat voivat säilyä ajoneuvojen rakenteissa, joihin silmä ei yllä.

– Eläinten lastaustiloja suomalaisilla tiloilla tulisi kehittää, vaikka eläinliikenne hoidettaisiinkin aina kotimaisilla ajoneuvoilla. Pälvisilsa on levinnyt huolestuttavasti ja yhtenä tautiriskipaikkana ovat juuri eläinten lastaustilat, Toppari toteaa.

Satamalastaus riskien hallinnan välineenä

ETT ry suosittelee, että vientiin menevät naudat lastataan ulkomaiseen kuljetusautoon joko satamassa tai muussa paikassa lähellä sitä – paikassa, joka sijaitsee kaukana kotieläintiloista. Eläimet kuljetetaan satamaan kotimaisella kalustolla.

– Kyse ei ole kiellosta, vaan riskien hallinnasta. Samankaltainen toimintamalli on ollut käytössä sikapuolella jo pitkään ja toiminut siellä, Toppari toteaa.

Satamalastaus on lähtökohtaisesti ensisijainen lastausratkaisu.

– Poikkeuksia voidaan harkita vain tilanteissa, joissa satamalastaus ei ole eläinten hyvinvoinnin tai käytännön toteutuksen kannalta tarkoituksenmukaista. Kaikissa tapauksissa on varmistettava, ettei valittu lastauspaikka lisää tautiriskiä suomalaisille kotieläintiloille, Toppari painottaa.

Viranomaisvaatimukset edellyttävät huolellista valmistelua

Ruokaviraston erityisasiantuntija Anna Färkkilä-Dojka muistuttaa, että EU:n sisämarkkinasiirrot perustuvat yhteiseen lainsäädäntöön. Ennen vientiä pitopaikan on oltava rekisteröity, eläinten pitää olla pitopaikassa vähintään 30 päivää ennen kuljetusta ja niillä on oltava asianmukaiset tunnistusmerkinnät ja nautapassit.

Lisäksi kunnaneläinlääkäri tekee terveystarkastuksen ja laatii terveystodistuksen Traces-järjestelmään juuri ennen lähtöä. Kuljetuksiin vaaditaan usein eläinkuljettajalupa ja reittisuunnitelma.

– Useimmat haasteet liittyvät aikatauluihin. Kun valmistelut aloitetaan ajoissa ja viranomaisiin ollaan yhteydessä hyvissä ajoin, prosessi sujuu yleensä hyvin, Färkkilä-Dojka sanoo.

EU:n ulkopuoliseen vientiin liittyy lisäksi maakohtaisia vaatimuksia, kuten tautitestauksia, karanteeneja ja erillisiä todistuksia, jotka on selvitettävä tapauskohtaisesti.

Hyvä tautitilanne on koko alan etu

Suomen hyvä eläintautitilanne on kansainvälisesti poikkeuksellinen ja tuo koko naudanlihaketjulle merkittäviä etuja. Se mahdollistaa kevyemmät käytännöt kuljetuksissa ja vähentää kustannuksia. Samalla se on herkkä kokonaisuus, jonka säilyminen edellyttää vastuullista toimintaa kaikilta osapuolilta.

Nautojen vienti tarjoaa taloudellisia mahdollisuuksia, mutta se ei ole vain yksittäisen tilan asia. Päätöksillä on vaikutuksia laajemmin koko kotimaiseen tuotantoon, tautisuojaan ja alan tulevaisuuteen. Siksi viennin edellytyksiä, riskejä ja vastuita punnitaan nyt tarkemmin kuin pitkään aikaan.

 

Elävien nautojen vienti Suomesta – nämä kuusi asiaa on hyvä tietää

1. Kenelle vienti on mahdollista?

Vienti edellyttää, että pitopaikka ja eläintenpitäjä on rekisteröity, eläimet ovat terveitä ja olleet pitopaikassa vähintään 30 vuorokautta ennen siirtoa.

2. Mitä asiakirjoja tarvitaan?

Eläimillä tulee olla korvamerkit ja nautapassi. Kunnaneläinlääkäri tekee terveystarkastuksen ja laatii terveystodistuksen Traces-järjestelmään 24 tunnin kuluessa ennen lähtöä.

3. Kuljetukset ja luvat

Eläinten kuljettamiseen vaaditaan useimmiten eläinkuljettajalupa. Pitkillä matkoilla on noudatettava EU:n kuljetusasetuksen vaatimuksia, kuten juottoa, ruokintaa ja lepoa koskevia sääntöjä. Kuljetuksesta tehdään reittisuunnitelma.

4. Lastauspaikka

ETT ry suosittelee, että vientieläimet lastataan ulkomaiseen kuljetusautoon satamassa tai muussa kotieläintiloista erillään olevassa paikassa tautiriskien minimoimiseksi.

5. Tautiriskit

Ulkomaisten kuljetusautojen mukana Suomeen voi kulkeutua taudinaiheuttajia, kuten nautojen virustauteja tai pälvisilsaa. Suomen nykyinen hyvä eläintautitilanne on koko alan yhteinen etu.

6. EU:n ulkopuolinen vienti

EU:n ulkopuolelle vietäessä vaatimukset vaihtelevat kohdemaittain ja voivat sisältää tautitestauksia, karanteeneja ja lisätodistuksia. Vaatimukset on selvitettävä erikseen ennen vientiä. Virkaeläinlääkäri vastaa tarvittavien todistusten myöntämisestä, näytteiden ottamisesta ja valvoo, että vientivaatimukset täyttyvät. Viejän tulee rekisteröityä Ruokaviraston ylläpitämään viejärekisteriin.

Teksti: Sanna Lohenoja
Kuvat: Faban arkisto

Voit lukea jutun myös helmikuun Nauta-lehdestä 1/2026.