Kirjoittelen tätä muutama päivä holsteinrodun maailmankokouksesta paluun jälkeen. Kokous pidettiin Buenos Airesissa Argentiinassa, joten lentokoneessa on saanut viime päivinä istua riittävästi. Aikaero ei onneksi minua isommin häiritse. Kohtuullisen boheemi vuorokausirytmi kotioloissa ja matkaan lähtöä edeltävä loppuhetkien paniikki rästihommien kanssa ovat aina taanneet sen, ettei unirytmi sekoa normaalista. Kuorsaus alkaa aina, kun pään laittaa tyynyyn, ihan sama millä aikavyöhykkellä mennään.
Kokoukseen osallistui järjestäjien ilmoituksen mukaan 495 osallistujaa yli 30 maasta, eli mittasuhteiltaan tapahtuma on melko iso. Järjestelyt hoituivat latinohengessä. Aikataulut ja ohjelmat olivat aika viitteellisiä, mutta kaikki kuitenkin hoitui.
Lypsykarjatilojen murheet taitavat tällä erää olla suunnilleen kaikkialla samat. Maidon hinta on liian alhainen, Argentiinassa liikutaan 20 sentin pinnassa, ja tuottajien asema markkinoilla on heikko. Merkittävät maidon ostajat ovat kaikki yksityisomistuksessa. Osuustoiminnallisia ostajia ei ole, joten tuottajilla ei ole juurikaan keinoja yrittää vaikuttaa markkinoihin.
Tämän tapaisessa tilaisuudessa näkee ja kuulee yhtä ja toista, mutta minua jäi ehkä eniten askarruttamaan erään eläinlääketeollisuuden yrityksen rooli tulevaisuuden jalostusmarkkinoilla. Jo aiemmin olin lukenut uutisen yrityksen kehittämästä genomitestistä terveysominaisuuksille. Yritys oli tällä tuotteella esillä myös kokouspaikalla, ilmeisesti sponsorin ominaisuudessa. Ja tulipa tämä uusi testi mainittua kokousesitelmissä ja keskusteluissakin muutamaan kertaan.
Tilanne on pohjoismaisesta näkökulmasta kiinnostava. Markkinoille on tullut yksityinen yritys joka pyrkii tekemään bisnestä terveysominaisuuksille laskettavilla jalostusarvoilla, jotka se on itse kehittänyt. En saanut ihan tarkkaa selkoa, millaiseen aineistoon tuo testi perustuu, mutta ilmeisesti isoista jenkkikarjoista saatuihin lehmien terveystietoihin, jotka karjanomistajat ovat tallentaneet. Ottaen huomioon sen, ettei hoitotietoja rekisteröidä USA:ssa sonniarvosteluja varten, voisi olettaa ettei päästä läheskään samoihin luotettavuuksiin kuin pohjoismaisesta aineistosta lasketuilla tiedoilla. Testi sinällään siis tuskin antaa mitään sellaista, mitä meillä ei ole ollut jo genomitestauksen alusta alkaen.
Asia herättää useampiakin kysymyksiä.
Ihan ensiksi tietenkin sen, olemmeko me Pohjoismaissa olleet liian varovaisia hyödyntämään terveysominaisuuksien jalostuksen menetelmiämme? Pohjoismaisella aineistolla on pystytty luomaan vastaava, todennäköisesti selvästi parempi, tuote jo vuonna 2009 ja se on ollut meillä siitä asti myös käytössä. Olisiko tämä osaaminen kuitenkin pitänyt tuotteistaa ja alkaa myymään sitä vientituotteena? Nyt vastaavalla idealla pyritään tekemään yksityistä bisnestä kansainvälisen suuryrityksen voimin.
Toinen kysymys herää, kun katselee markkinointimateriaaleja joita muualla tuotetaan terveyteen liittyvien ominaisuuksien ja väittämien markkinointiin. Meillä Pohjoismaissa ei ole osattu pakata tätä asiaa likikään yhtä voimakkaita positiivisia mielikuvia tuottavaan pakettiin. Onko meillä keskitytty liiaksi faktojen esilletuomiseen? Vai ovatko nämä ominaisuudet meille jotenkin liian arkipäiväisiä? Niiden kanssa kun on täällä toimittu jo kymmeniä vuosia. Ehkä emme ole osanneet täysin hahmottaa sitä, kuinka uusi asia tämä edelleen monessa maailman kolkassa on.
Sen verran epäluuloiseksi olen vuosien saatossa oppinut, ettei seuraavaksi voi välttyä miettimästä, miksi lääkeyritys kehittää tuotetta terveyden jalostamiseen. Tai miksi se ylipäätään operoi eläinten genomiikan parissa? Näkeekö se terveysjalostuksen lääkebisneksen veroisena tulonlähteenä? Tuskin. Vai onko taustalla jotain muuta? Esimerkiksi tavoite luoda jotain samaa, kuin kasvinjalostuksen puolella on jo nähty näiden biotekniikan jättien taholta.
Paljon kysymyksiä, mutta vain vähän vastauksia. Itse summaisin tämän niin, että viljelijöiden vahvasti omistamalla ja hallinnoimalla naudanjalostuksella ja tietojenkeruulla voi olla edessä vakavan pohdinnan paikka, miten toimia jatkossa. Miten näihin biotekniikan jätteihin suhtaudutaan? Millä keinoilla kymmeniä, jopa satoja kertoja isomman 
liikevaihdon turvin operoivien yritysten kanssa kilpaillaan? Kuka viljelijöiden tuottamaa tietoa hyödyntää? Pyritäänkö se edelleen tekemään karjanomistajien hallinnoimana?
Kaiken kaikkiaan minun on hieman vaikeaa varauksetta toivottaa näitä biotekniikkayrityksiä kovinkaan lämpimästi tervetulleeksi naudanjalostuksen alalle. Vaikka niillä onkin kiistatta suuret mahdollisuudet tehdä kehitystyötä, niin on todennäköistä ettei niiden intressinä ensisijaisesti ole tuottaa rahaa karjanomistajlle.
Jari Loponen