Ontuvan kipu voi muhia pitkään

Erityisesti sorkkasairauksissa tulehdus ja kipu kehittyvät ja pahenevat pikkuhiljaa. Ontumia voi olla vaikeaa tunnistaa ja avun saaminen ontuvalle voi kestää. Pitkään jatkuva kipu heikentää eläimen hyvinvointia, altistaa sairauksille sekä heikentää hedelmällisyyttä ja tuotosta. Se myös aiheuttaa kivulle herkistymistä ja lisää kivun pitkittymisen ja kroonisen kivun riskiä. Siksi ontuva nauta tarvitsee hoitoa mahdollisimman nopeasti.

 

Kipu jaloissa on naudoillamme suuri ja yleinen ongelma. Karjanomistajat kokevatkin lehmien ontumisen kuuluvan kolmen merkittävimmän karjan terveyteen vaikuttavan asian joukkoon, utaretulehdusten ja hedelmällisyysongelmien lisäksi. Suurin osa ontumista johtuu erilaisista sorkkasairauksista.

Kipu voidaan jakaa sen keston ja hyödyllisyyden mukaan akuuttiin, pitkittyneeseen ja krooniseen kipuun. Akuutilla kivulla on ensisijaisesti naudan elimistöä suojaava merkitys ja jokin selvä syy. Siitä on siis eläimelle hyötyä, vaikka se onkin epämiellyttävä kokemus ja aiheuttaa stressiä rasittaen elimistöä.

Kipu varoittaa vaarasta ja estää lisävaurioiden syntymistä. Akuutin, hyödyllisen ja normaalin kivun ensimmäinen vaihe onkin kestoltaan lyhyt, luonteeltaan terävä, ja kipu on helposti paikannettavissa. Esimerkiksi naudan astuessa terävän kiven päälle se vetää sorkkansa nopeasti pois uhkaavasta vaarasta.

Toisessa vaiheessa, kudosvaurion tapahduttua, vamman paranemiseen liittyvä kipu on syvempää ja laajemmalle leviävää. Tämän kivun tarkoituksena on estää lisävaurioiden syntyminen ja edistää paranemista; sorkkansa satuttanut lehmä alkaa varomaan ja ontumaan vaurioitunutta jalkaansa.

Tulehduksiin liittyy kivulle herkistymistä

Sorkkasairauksiin, jalkojen vammoihin sekä esimerkiksi niveltulehduksiin liittyy tulehdusreaktio. Se on elimistön puolustusreaktio, jolla pyritään minimoimaan syntyneet vauriot, tyrehdyttämään verenvuodot, taistelemaan taudinaiheuttajia vastaan, poistamaan elimistölle vieraat aineet sekä korjaamaan syntyneet vahingot. Vaikka tulehdusreaktioon liittyy yleensä jokin taudinaiheuttaja, myös muiden vaurioiden, kuten nyrjähtäneen nilkan tai murtuneen luun, paranemiseen tarvitaan tulehdusreaktio.

Tulehtunut kudos turpoaa, punoittaa, kuumottaa ja aristaa. Vauriokohtaan siirtyy verenkierrosta elimistön puolustussoluja, jotka tappavat mahdollisia taudinaiheuttajia, syövät kuollutta kudosta ja hälyttävät paikalle lisää puolustusjoukkoja. Vauriopaikalle kertyy nestettä sekä erilaisia tulehdusta ylläpitäviä ja kipua aiheuttavia aineita. Muodostuu myös tulehduseritettä, mätää.

Tulehdukseen liittyvä kipu johtuu pääasiassa tulehduksen välittäjäaineista, jotka aktivoivat vaurioituneen alueen kipua aistivia hermosoluja. Nämä aiheuttavat myös ensisijaista kivulle herkistymistä, jossa vaurioituneen kudoksen kynnys aistia kipua on laskenut. Tämä kivun lisääntyminen johtuu siis paikallisista muutoksista vauriokohdassa.

Esimerkiksi kipeä sorkka tai nivel aristaa kosketusta ja esimerkiksi neulanpisto tulehtuneeseen kohtaan koetaan voimakkaana kipuna. Sorkka- ja nivelsairauksissa kipua pahentaa se, että tulehduksesta johtuva turvotus aiheuttaa venytystä ja kovaa kipua sorkan joustamattoman sarveisen tai tiukan nivelkapselin sisällä.

Voimakas kipu sekä tulehduksen välittäjäaineet myös helpottavat kipuaistimuksen kulkua eläimen kipuradassa sekä voimistavat kivun kokemista aivoissa. Tämä toissijainen kivulle herkistyminen, jossa myös potilaan terveet kudokset herkistyvät kivulle, johtuu potilaan keskushermostossa tapahtuvista muutoksista. Kivulle herkistymisen vakavin muoto, allodynia, tarkoittaa tilaa, jossa normaalisti kivuttomat ärsykkeet, kuten kosketus, aistitaan kivuliaina joko vain vammakohdassa tai myös muualla elimistössä. Pitkään ontuneiden lehmien selkäytimestä onkin löydetty tulehdukseen liittyviä aineita, sytokiineja, paljon enemmän kuin terveiltä lehmiltä.

Ontuvan lehmän nopea kivunhoito kannattaa, jotta kipu ei pääse kroonistumaan.

Kipu voi itsessään muuttua sairaudeksi

Kivulle herkistyminen on hyödyllistä, sillä se saa eläimen varomaan vahingoittunutta kohtaa ja sen lähialueita. Se on kuitenkin myös haitallista, varsinkin pitkään jatkuessaan, sillä se altistaa kivun pitkittymiselle, epänormaalille kivulle herkistymiselle sekä sairaalloiselle kivulle. Varsinkin sorkkasairauksiin liittyvä kipu ja tulehdusreaktio sorkassa kehittyvät ja pahenevat pikkuhiljaa. Alkuvaiheessa ontumia voi olla vaikeaa tunnistaa, aina kipua ei oteta vakavasti ja joskus myös avun saaminen kestää kauan. Ontuvat eläimet voivatkin kärsiä kivusta pitkään.

Yleensä kipu siis laantuu vaurion parantuessa ja kivulle herkistyminenkin helpottaa. Joskus kipu ja siihen liittyvä herkistyminen kuitenkin pitkittyvät, jolloin ne eivät helpota samaan tahtiin, kun vaurio parantuu. Esimerkiksi englantilaisessa tutkimuksessa todettiin kivulle herkistymistä takajalan vuohisen yläpuolelta mitattuna eläimillä, joilta oli hoidettu anturahaava tai valkoviivan pilaantuma 28 vuorokautta aiemmin.

Voimakas tai pitkään kestävä kipu voi myös johtaa sairaalloisen, kroonisen kivun kehittymiseen. Tällöin kipua aiheuttanut vamma on jo täysin parantunut, mutta kipu vain jatkuu eläimen hermostossa tapahtuneiden muutosten vuoksi. Kivun pitkittyminen ja krooninen kipu ovat vakavia hyvinvointiongelmia. Tällaisesta kivusta ei ole mitään hyötyä eikä eläin pysty sopeutumaan siihen. Kivulle herkistynyt eläin myös kokee muihin vammoihin tai sairauksiin liittyvän kivun tavallista voimakkaampana. Lisäksi kroonista kipua on erityisen vaikeaa hoitaa.

Tunnista ja hoida kipua nopeasti

Naudan kivun varhaisten merkkien tunnistamisen opettelu kannattaa, jotta ontuvat eläimet tunnistettaisiin ja hoidettaisiin ajoissa. Sorkkavaivoissa tärkeintä on hoitaa sairas sorkka asianmukaisesti. Tulehduskipulääkkeet lievittävät tulehdusta ja hoitavat siitä johtuvaa kipua ja vamman alueella esiintyvää kivulle herkistymistä tehokkaasti, sillä ne estävät tulehduksen välittäjäaineiden, prostaglandiinien toimintaa. Koska sorkkasairaudet aiheuttavat pitkäkestoista kipua, tulehduskipulääkkeiden pidempiaikaisesta käytöstä naudoilla tarvitaan kipeästi lisää tutkimustietoa.

Tulehduskipulääkkeet kuitenkin tehoavat varsin huonosti pitkittyneeseen ja krooniseen kipuun ja niihin liittyvään keskushermostossa tapahtuvaan kivulle herkistymiseen, koska nämä siis johtuvat eläimen kipua aistivassa hermostossa tapahtuneista muutoksista. Kivun nopealle ja tehokkaalle hoitamiselle on siis monta hyvää syytä.

Negatiivisen stressin, pelon ja ahdistuksen tiedetään heikentävän entisestään kivuliaan eläimen oloa, hidastavan paranemista sekä lisäävän kivulle herkistymistä ja sairaalloisen kivun kehittymisen riskiä. Siksi tärkeä osa ontuvan naudan hoitoa ovat myös suotuisat, paranemista tukevat olosuhteet, pehmeä makuupaikka, hyvä hoito ja turvallisuuden tunne.

Teksti: Ann-Helena Hokkanen, ELT ja maidontuottaja
Kuvat: Sanna Lohenoja

Jutun ontumakivusta voit lukea myös helmikuun Nauta-lehdestä 1/2021!