Vasikoiden hyvinvointi sydämen asiana

Metsolan Maito Oy:ssä omistajat Mikko ja Suvi Nivala ottavat vasikoiden hoidon ja hyvinvoinnin vakavasti. Pohjois-Pohjanmaan Merijärvellä sijaitsevassa 2 robotin pihatossa tehtiin tätä silmällä pitäen äskettäin laiteinvestointi uuteen juottoautomaattiin, ja isäntäpari kertoo mielellään kokemuksistaan.

– Tilamme vanha juottoautomaatti tuli tiensä päähän viime vuonna ja edessä oli uuden hankinta. Vertailimme erimerkkisiä juottoautomaatteja, ja karjaamme hoitava eläinlääkäri vinkkasi meille Holm& Laue:n valmistamasta CalfExpertistä. Hän oli tutustunut siihen maatalousnäyttelyssä, ja suositteli sitä, Mikko ja Suvi kertovat.

Mikko otti yhteyttä laitetta Suomessa myyvän Fabaan, kyseli lisätietoja laitteiston toiminnasta ja varusteista ja pyysi tarjouksen. Marraskuussa 2020 tehtiinkin kaupat.

Juotto 4 kertaa päivässä

CalfExpert on nyt siis ollut tilalla käytössä 2,5 kuukauden ajan, ja Nivalat ovat olleet tyytyväisiä juottoautomaatin toimintaan.

– Automaatti on helppokäyttöinen. Juotossa on nyt 14 vasikkaa, ja maksimimäärä yhdelle juottoboksille olisi 30 vasikkaa, Nivalat kertovat. – Vasikat saavat juoda maitojauheesta tehtyä juomaa neljä kertaa päivässä, kerta-annos on 2,5 litraa/vasikka.

CalfExpert:ssä on juotto-ohjelma, jolla voi seurata korvanumeroittain vasikoiden juontia. Näin on helppo varmistaa, että kaikki juovat oikean määrän. Laitteen antamasta listauksesta huomaa helposti, jos joku vasikka ei käy juomassa. Lisäksi laitteessa on ohjelma, jolla voi asteittain vierottaa vasikan pois maidolta.

Yhdellä keskusyksiköllä on mahdollista hoitaa kaikkiaan neljä juottoboksia, eli 120 vasikkaa.

Keskusyksikkö ja juottoboksit. Kukin boksi voi hoitaa maksimissaan 30 vasikan juoton.

Hyvä hygienia pitää vasikat terveinä

Nivalat ovat etenkin tyytyväisiä automaatin korkeaan hygieniaan. Maitoputkistot ja tutit pysyvät puhtaina, joka on tärkeä asia ripuleiden ehkäisyssä.

– Laite pesee itse maitoputket kaksi kertaa vuorokaudessa. Toinen on hapan- ja toinen emäspesu. Lisäksi halusin lisävarusteena tuttipesun joka juottokerran jälkeen, Mikko kertoo.

Nivalat toteavatkin, että edelliseen juottoautomaattiin verrattuna CalfExpert on vähentänyt huomattavasti vasikoiden ripulointia.

Vasikoiden kaikinpuolinen hyvinvointi on tärkeää, kasvaahan niistä tulevaisuuden hyviä lypsylehmiä.

– Juottoasento on automaatissa hyvä, ja vasikat oppivat helposti käymään boksissa. Laite tunnistaa vasikan elektronisesta korvamerkistä, eli mitään erillisiä kaulapantoja ei tarvitse viritellä, Nivalat kertovat.

Vasikka maitoaterialla boksissa, korvanumero näkyy elektronisesta näytöstä.

Nivalat halusivat juottoautomaatilta monipuolisuutta, joten siihen hankittiin lisävarusteina myös vaaka, erillinen elektroninen näyttö, erillinen maitohana sekä tuoreen täysmaidon juoton mahdollistava Milkboy- valmius.

– Vaa’alla voi seurata vasikan painonnousua juottokauden aikana. Elektroninen näyttö on kätevä, se näyttää juomassa olevan vasikan korvanumeron, Nivalat kertovat.

Erillinen maitohana puolestaan mahdollistaa yksilöllisen juoma-annoksen tekemisen erityistapaukselle. Hanasta tulee 1-2 minuutissa aina tasalämpöistä ja -laatuista juomaa, olipa tekijä sitten kuka tahansa. Tätä ominaisuutta voi hyödyntää, kun vierottaa vasikkaa ternimaidosta ja siirtää jauhejuotolle.

Asennus tilalla

CalfExpert -keskusyksikkö tulee tilalle Saksan tehtaalta valmiiksi kasattuna, juottoboksi on osina. Mikko kertoi asennuksen sujuneen hyvin asentaja Arto Huhtalan kanssa.

– Juottoboksin kasaus kesti kolme tuntia, ja muut putki- ja sähkötyöt siihen päälle vielä kuusi tuntia, Mikko muistelee.

Keskusyksikkö sijoitettiin niin että sitä on helppo käyttää. Näyttö on suojassa kannen alla.
Keskusyksikön näyttö. Juoton onnistumista voi seurata vasikkakohtaisesti.

Isäntäparin mukaan ainoa ongelma käytössä on ollut se, että imemisen estävää nenärengasta ei voi käyttää juottoautomaatissa.

Nivalat ovat siis olleet CalfExpert:iin tyytyväisiä ja suosittelevat sitä muillekin, jotka suunnittelevat vasikoiden juottoautomaatin hankintaa. – Parasta laitteessa on, että se on helppo käyttää ja pesuohjelmat toimivat hyvin. Ehdottomia lisävarusteita ovat erillisnäyttö ja lisämaitohana, Mikko ja Suvi toteavat.

Suvi ja Mikko Nivala ovat tyytyväisiä hankintaansa. Vasikoiden ripulit ovat vähentyneet uuden automaatin myötä.

Metsolan Maito Oy:

  • Omistajat Mikko ja Suvi Nivala, Merijärvi, Pohjois-Pohjanmaa
  • Tila Mikon ja Suvin hallussa vuoden 2019 alusta
  • Lypsyssä 95 lehmää kahdella Lelyn lypsyrobotilla
  • Vuoden 2020 EKM-keskituotos 12 803 kg
  • Aperuokinta, lypsyroboteilla houkutustäysrehu
  • Peltoa viljelyssä 250 ha, josta 100 ha viljalla ja loput nurmella

Teksti ja kuvat: Juha Kauranen, tekninen myyjä, Faba

Jos CalfExpert kiinnostaa, lisätietoa löytyy täältä.