Aikuisen naudan elimistö voi menettää liikaa nesteitä useasta eri syystä. On tärkeää tunnistaa nestehukan oireet ja tilanteen vakavuus, jotta sairaan tai loukkaantuneen naudan elimistön nestetasapaino saadaan palautettua mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti.
Naudan elimistö tarvitsee tarpeeksi nestettä sekä monia eri elektrolyyttejä toimiakseen normaalisti. Samoin elimistön happo-emästasapainon tulee olla juuri oikea. Nestehoidon tavoitteena onkin palauttaa sairaan tai loukkaantuneen potilaan neste-, elektrolyytti- ja happo-emästasapaino. Näin turvataan solujen normaali toiminta ja verenkiertoelimistön mahdollisuudet kuljettaa happea kudoksiin.
Nestehoitoa voidaan antaa naudalle joko suun kautta tai laskimonsisäisesti. Usein yhdistetään molemmat. Erilaisiin aikuisen naudan nestehoitoa vaativiin tilanteisiin ei ole saatavissa yksiselitteisiä ohjeita, sillä tilanteet vaihtelevat suuresti. Oleellista on selvittää sairauden syy ja arvioida potilaan elimistön tilaa sekä kuivumisen astetta. Sitten pohditaan, liittyykö sairauteen yleensä millainen happo-emästasapainon häiriö. Esimerkiksi kuivuneiden juoksutusmahapotilaiden elimistöön kertyy yleensä emäksisiä yhdisteitä, kun taas hapanpötsiä sairastavan naudan elimistö kuivuu ja happamoituu.
Lopuksi pohditaan, millaisia mahdollisuuksia hoitamiseen on käytettävissä. Kannattaa muistaa, että navetassa voi tehdä potilaan hyväksi yllättävän paljon. Vaikka aikuisen naudan nestehoito perustuu suurelta osin suun kautta annettavaan nestehoitoon, hoito täytyy usein ensin aloittaa laskimonsisäisesti annettavilla elektrolyyttiliuoksilla.
Eläinlääkärin antama laskimonsisäinen nestehoito korjaa nopeasti ja tehokkaasti elimistön tilaa, palauttaa kalsiumtasapainoa, saa pötsin liikkumaan sekä munuaiset toimimaan. Samalla eläinlääkäri hoitaa potilaan kipua ja antaa muuta lääkitystä tarpeen mukaan. Näin suun kautta annettavilla nesteillä ja elektrolyyteillä toteutettavalla jatkohoidolla on parhaat mahdollisuudet onnistua.
Elimistö kuivuu ja happamoituu
Elimistön kuivuminen uhkaa naudan verenkiertoelimistön kykyä kuljettaa happea kudoksiin. Terveellä aikuisella naudalla kiertävän veren määrä on noin 8 % eläimen elopainosta, eli 600-kiloisella eläimellä on verta noin 48 litraa. Turvallinen menetys esimerkiksi vakavan verenvuodon takia on maksimissaan kerralla noin 10 % verimäärästä.
Dehydraatiolla eli nestehukalla tai nestevajeella tarkoitetaan elimistön kuivumistilaa. Se syntyy, kun verenkierrosta menetetään paljon nesteitä. Silloin verenkierrossa liikkuvan nesteen tilavuus laskee ja verenkiertoelimistön kyky kuljettaa elintärkeää happea joka puolelle elimistöä vaarantuu. Eläimen kuivuessa yhä pienemmän verimäärän on kuljettava happea, jolloin sydämen tekemä työ kasvaa. Tämä havaitaan syketiheyden kasvuna.
Jos verta ei riitä kuljettamaan happea joka puolelle elimistöä, elimistö supistaa ääreisosien verisuonia, jotta elintärkeiden elinten, kuten sydämen, keuhkojen ja aivojen toiminta turvataan. Tällöin potilaan jalat ja esimerkiksi korvat ovat kylmät. Elimistön kuivuessa myös munuaisten toiminta häiriintyy.
Aikuisille naudoille nestehukkaa voivat aiheuttaa esimerkiksi verenvuodot tai ripulit, tai jos eläin ei saa tarpeeksi vettä, etenkin kuumalla ilmalla. Hapanpötsiin liittyy dehydraatio ja pötsin vakava täyttyminen, sillä elimistö yrittää laimentaa pötsin liian hapanta sisältöä siirtämällä sinne verenkierrosta nestettä. Vakaviin tulehdussairauksiin, kuten utare- ja kohtutulehduksiin liittyvään endotoksemiaan liittyy myös elimistön kuivuminen. Silloin bakteerien osiin, endotoksiineihin, reagoivat tulehduksen välittäjäaineet saavat pienten laskimoiden seinämät läpäisemään yhä enemmän nestettä. Näin verenkierrosta menetetään nestettä kudosturvotukseksi ja kiertävän nesteen määrä vähenee merkittävästi.
Sokki tarkoittaa hengenvaarallista tilaa, jossa naudan verenkiertoelimistön toiminta heikkenee niin paljon, että elimistön kudokset eivät saa riittävästi verta eivätkä siten tarpeeksi happea. Sokissa eläimen verenpaine on paljon tavallista alhaisempi. Runsas verenvuoto vähentää kiertävää verimäärää, jolloin seurauksena on vuotosokki.
Septinen sokki taas aiheutuu vaikean bakteeritulehduksen seurauksena, kun bakteerimyrkkyjen toiminnan ja muiden elimistön aineenvaihduntamuutosten vuoksi eläimen verenpaine laskee liian alas. Anafylaktisessa sokissa voimakas allerginen reaktio laajentaa verisuonia niin paljon, että eläimen verenpaine romahtaa.
Happo-emästasapainolla tarkoitetaan elimistön happamuuden ihanteellisen arvon säätelymekanismia, joka syntyy happojen ja emästen tasapainoisesta suhteesta. Naudan veren pH:n tulisi olla hyvin lähellä arvoa 7,40. Elimistön happo-emästasapainon säätelyyn osallistuu erilaisia puskuroivia aineita ja säätelyjärjestelmiä. Metabolisella asidoosilla taas tarkoitetaan elimistön liiallista happamoitumista, jolloin elimistön pH laskee. Elimistön muuttumista liian emäksiseksi kutsutaan metaboliseksi alkaloosiksi. Tällöin elimistön pH arvo nousee normaalia korkeammaksi.
Kuinka kuivunut potilas on?
Arvioitaessa aikuisen naudan elimistön nestetasapainoa potilaalle tehdään huolellinen yleistutkimus. Erityisesti huomiota kiinnitetään sydämen syketiheyteen, hengitystiheyteen, ruumiinlämpöön, pötsiääniin, silmämunan painumiseen, yläluomen ihopoimun palautumiseen sekä limakalvoihin. Kun naudan elimistö kuivuu, potilaan sydämen syke kiihtyy, ääreisosat tuntuvat kylmiltä, silmämuna painuu kuoppaansa ja ihon elastisuus vähenee. Normaalisti kosteat limakalvot tuntuvat nihkeiltä tai kuivilta.
Tarvittavien nesteiden määrä ja se, tarvitaanko laskimonsisäistä nestehoitoa ennen suun kautta annettavia nesteitä, riippuu eläimen kuivumisasteesta, etumahojen toiminnasta sekä mahdollisista jatkuvista uusista menetyksistä sekä ylläpitonesteiden tarpeesta.
Nesteiden kokonaismäärä lasketaan kertomalla dehydraatioprosentti potilaan elopainolla. Jos aikuisen 600 kilogrammaa painavan naudan kuivumisaste on 8 %, se tarvitsee 48 litraa nesteitä korjaamaan kuivumisen. Lisäksi voidaan tarvita nesteitä korvaamaan menetyksiä (esimerkiksi ripulin tai verenvuodon vuoksi) ja tarjoamaan ylläpitonestettä.
Aikuisen naudan elimistön tilasta kertovia arvoja:
Aikuisen naudan elimistön kuivumisasteen määrittäminen:
Aikuiselle naudalle suun kautta annettava nestehoito
Jos aikuisen naudan elimistön kuivumisaste on 8 % tai enemmän, se tarvitsee ensin eläinlääkärin antamaa laskimonsisäistä nestehoitoa. Samoin, jos eläin on muuten vakavasti sairas ja sen pötsi ei liiku. Tämän jälkeen nestehoitoa jatketaan suun kautta.
Joskus sairas potilas juo itse tarjotun nesteen ja siihen sekoitetut elektrolyytit sekä muut aineet. Usein se täytyy kuitenkin letkuttaa. Sen voi tehdä eläinlääkäri tai eläimen hoitaja, kunhan varmistuu siitä, että osaa toimenpiteen ja käytettävissä on sopivat välineet.
Letku laitetaan suunavaajan kautta lehmän nieluun ja sieltä ruokatorven kautta pötsiin. Tärkeää on aina varmistaa, että letku todella on eläimen pötsissä, ei henkitorvessa, jolloin letkutettavat asiat päätyisivät keuhkoihin aiheuttaen potilaan menehtymisen. Oikean paikan varmistamiseksi pitää puhaltaa letkuun samalla, kun joku muu kuuntelee lehmän vasemman nälkäkuopan kohdalta, kuuluuko puhaltamisen ääni pötsissä. Letkusta pitää myös tulla selvästi pötsin hajua eikä ilmaa eläimen hengityksen tahtiin. Vielä varmuuden vuoksi letkulla laitetaan ensin pieni määrä puhdasta vettä ja varmistetaan, ettei eläin yski.
Sopiva määrä letkuttaa kerralla on noin 20 litraa. On hyvin tärkeää muistaa, että näin suuria määriä nestettä ja elektrolyyttejä voi letkuttaa vain pötsiin, joka toimii. Muuten seurauksena voi olla puhaltuminen. Jos pötsi ei toimi, eläinlääkäri antaa potilaalle ensin nesteitä laskimonsisäisesti. Samoin korjataan mahdollinen hypokalsemia eli veren alhainen kalsiumpitoisuus, jotta pötsi pystyy taas liikkumaan. Tärkeää on myös hoitaa potilaan kipua, sillä kipu ja endotoksemia molemmat lamaavat etumahojen liikkeitä.
Potilaalle ei saa antaa suuria määriä kylmiä nesteitä, sillä siitä voi seurata elimistön alilämpöisyys ja lisäksi pötsin mikrobikanta voi kärsiä. Myös sairaan eläimen lämpötaloudesta on syytä huolehtia viileässä ympäristössä esimerkiksi laittamalla peitto, viltti tai hevosten loimi potilaan päälle.
Mitä annetaan?
Aikuiselle kuivuneelle naudalle suun kautta annettavan optimaalisen elektrolyyttiliuoksen resepti on uusimman kansainvälisen kirjallisuuden mukaan vielä epäselvä. Tiedetään kuitenkin, että natrium on elimistön nestetasapainon kulmakivi. Lisäksi ajatellaan, että annetun nesteen pitäisi sisältää kaliumia ja kloridia, sillä tavallisimmin syömättömillä kuivuneilla naudoilla on alhainen veren natrium- ja kloridipitoisuus sekä myös puutetta kaliumista. Usein lisäksi näiden potilaiden elimistöön on kertynyt emäksisiä yhdisteitä.
Tavallinen ruokasuola eli natriumkloridi sisältää sekä natriumia että kloridia. Kaliumia taas saadaan mineraalisuolasta. Lisäksi suun kautta annetaan usein kalsiumia, magnesiumia ja fosforia sekä esimerkiksi pötsin toimintaa tukevia valmisteita, pellavansiemenlimaa ja propyleeniglykolia. Niitä kannattaa antaa aina pakkausten ohjeen mukaan tai hoitavan eläinlääkärin neuvomalla tavalla. Pitäisi kuitenkin tutkia lisää, miten eri aineita tulisi antaa, jotta ne toimisivat kaikkein parhaiten. Esimerkiksi useita erilaisia suoloja sekoitettaessa ne voivat häiritä tai jopa estää toistensa imeytymisen.
Lisäksi pötsiin annettavan liuoksen pitää olla väkevyydeltään laimeampaa kuin naudan veri, jotta nestettä siirtyy pötsistä verenkiertoon eikä toisinpäin. Liian väkevät liuokset eivät siis korjaa kuivumista vaan voivat pahentaa sitä.
Kansainvälinen kirjallisuus (Constable ym., 2021) suosittaa kuivuneelle aikuiselle naudalle suun kautta annettavaksi ”perusliuokseksi” seuraavalla tavalla valmistettua seosta:
Yhteen litraan vettä sekoitettuna:
- 4 g natriumkloridia (NaCl eli ruokasuolaa)
- 1 g kaliumkloridia (KCl)
- 2 g kalsiumkloridia (CaCl2)
- 0,5 g magnesiumkloridia (MgCl2)
Sama liuos 20 litraan vettä sekoitettuna:
- 80 g natriumkloridia (NaCl eli ruokasuolaa)
- 20 g kaliumkloridia (KCl)
- 40 g kalsiumkloridia (CaCl2)
- 10 g magnesiumkloridia (MgCl2)
Käytännössä Suomessa saatavissa olevilla valmisteilla lähimmäksi tätä reseptiä päästään, kun 20 litraan vettä sekoitetaan 50 g Seltin® mineraalisuolaa sekä 55 g ruokasuolaa ja liuos annetaan lehmän juotavaksi tai letkutetaan. Lisäksi annetaan suun kautta kalsiumia ja magnesiumia valmisteiden valmistajan ohjeiden mukaan niin, että potilas saa noin 40 g kalsiumkloridia sekä noin 10 g magnesiumkloridia.
Lisää kaliumia
Syömättömät tai huonosti syövät lypsylehmät ja etenkin juoksutusmahan siirtymää sairastavat potilaat ovat usein hypokaleemisia eli niiden veressä on normaalia vähemmän kaliumia. Myös makaavan lehmän veren kaliumpitoisuus voi olla liian alhainen. Siksi nämä yleensä hyötyvät suuremmasta kaliumlisästä kuin yllä olevassa reseptissä on.
Valitettavasti tarkkoja ohjeita kaliumlisän antamisesta suun kautta ei vielä ole saatavilla. Siksi on arvioitava potilaan mahdollista kaliumin tarvetta oireiden ja sairauden keston perusteella. Hoidosta kannattaa aina keskustella eläinlääkärin kanssa. Verinäytteet auttavat myös. Periaatteena voidaan pitää, että pitkään huonosti syönyt lehmä tarvitsee yleensä enemmän kaliumia kuin vasta vähän aikaa sairastanut. Vakavan kaliumin puutteen eli kliinisen hypokalemian oireita ovat yleistynyt lihasheikkous, vapina, lihasnykäykset sekä vähentyneet ruuansulatuskanavan liikkeet.
Kirjallisuuden mukaan kaliumkloridia voidaan antaa suun kautta maksimissaan 0,4 g elopainokiloa kohden eli 600-kiloiselle lehmälle enintään 240 g jaettuna kahteen annokseen päivässä. Määrää ei saa ylittää, sillä liika kalium on naudalle vaarallista. Näin suurta annosta tarvitsevat yleensä eläinlääkärin hoitamat potilaat, joilla on vakava kaliumin puute. Kirjallisuudessa mainitaan kuitenkin myös huonosti syövien potilaiden hyötyvän hoidosta, jossa niille annetaan 120 g kaliumkloridia jaettuna kahteen annokseen päivässä.
Natriumia ja kaliumia voi aikuiselle naudalle antaa suun kautta syöttämällä joko Seltin® mineraalisuolaa tai Pansuolaa®. Huomaa, että nämä mineraalisuolavalmisteet sisältävät eri määrän natrium- ja kaliumkloridia. Seltin® mineraalisuola sisältää 50 % natriumkloridia (NaCl) ja 40 % kaliumkloridia (KCl). Pansuola® puolestaan sisältää 57 % natriumkloridia ja 28 % kaliumkloridia.
Navetalle kannattaa hankkia digitaalinen keittiövaaka, jotta mineraalisuolan annostelu onnistuu tarkasti. Jos haluaa antaa kaliumkloridia 20 grammaa, on mineraalisuolan lisäksi potilaalle hyvä antaa myös ruokasuolaa, jotta natriumin ja kloridin haluttu määrä täyttyy. Jos taas haluaa antaa kaliumkloridia enemmän kuin 20 grammaa, on vaarana että liuoksesta tulee kuivuneelle potilaalle liian väkevää eikä eläin saa tarpeeksi natriumia. Tällöin se kannattaa letkuttaa useammin. Esimerkiksi, jos lehmälle letkuttaa kolme kertaa päivässä 20 l vettä, johon on sekoitettu 50 g Seltin® mineraalisuolaa sekä 55 g ruokasuolaa, vuorokausiannos kaliumkloridia on 60 g ja eläin saa natriumia tarpeeksi.
Jos taas potilas tarvitsee vielä enemmän kaliumia, voidaan antaa Seltin® mineraalisuolaa 150 g sekoitettuna 20 litraan vettä kaksi tai kolme kertaa vuorokaudessa. Silloin liuos ei todennäköisesti ole liian väkevää, mutta potilas saa runsaasti (120 g tai 180 g) kaliumia eikä natriumin määrästä tarvitse tinkiä liikaa. Lehmille, jotka eivät ole kuivuneet ja juovat hyvin, on suolojen antaminen paljon helpompaa, koska pötsinesteen väkevyydessä tapahtuvat muutokset eivät ole niin kriittisiä.
Kaliumlisän antaminen aikuiselle naudalle suun kautta:
Teksti: Ann-Helena Hokkanen, kuvat: Sanna Lohenoja ja Ann-Helena Hokkanen