VikingGenetics ja Faba julkaisevat kolmannen päivitetyn version ayrshire-sukutaulusta. Nauta-lehden lukijat saavat sen lahjana vuoden viimeisen lehden mukana.
Ensimmäinen ayrshiren sukutaulujuliste tehtiin vuonna 2002. Siihen tehtiin päivitys vuonna 2008, kun Suomessa järjestettiin Maailman Ayrshire -kongressi. Edellisessä päivityksessä sonneja lisättiin 120, ja nuorimmat sonnit olivat syntyneet vuonna 2003.
– Nyt tehty päivitys oli haasteellinen, kertoo julisteen suunnittelusta vastannut Seppo Niskanen VikingGeneticsiltä.
– Edellisen sukutaulujulisteen valmistumisen jälkeen genomivalinta on mullistanut jalostustyön, sukupolvien välinen aika on lyhentynyt ja VG:n perustaminen on lisännyt Suomen ulkopuolelta tulevien sonnien määrää huomattavasti.
Päivitettyyn sukutaulujulisteeseen on lisätty runsaasti uusia sonneja ja kaksi uutta sukulinjaa. Uusia sonneja on noin 200, eli yhteensä julisteesta löytyy nyt yli 700 sonnin tiedot. Sonnien nimien kokonaismäärä on vielä tätäkin suurempi, sillä kaikille sonneille on merkitty myös emänisä, mutta osa emänisistä ei esiinny isälinjoissa. Uusia kuvia on lisätty noin 40.
– Kaikki käytössä olleet sonnit eivät luonnollisestikaan mahtuneet sukutauluun. Lähtökohtana oli viime vuosien sonninisien mukaan ottaminen, Niskanen kertoo.
Niskasen mukaan sukutaulujuliste osoittaa hyvin, mitkä sukuhaarat ovat olleet yleisimmin käytössä.
– Nähtävissä on myös sukuja, mitkä eivät ole jatkuneet isälinjoina. Näiden sukulinjojen sonneja löytyy kuitenkin emänisinä, joten linjat eivät ole kadonneet. Uloimpana oleva nuorin ikäluokka sisältää runsaasti sonneja eri isistä, mikä on hyvä asia sukulaisuusasteen kannalta.
Julisteen taustalla on kuva Markku Havian karjasta laitumella. Kuvan on ottanut Elly Geverink. Ulkoasun ja taittotyön on tehnyt Poronoro. Julistetta voi tilata Faban Tarvikevälityksestä hintaan 5 euroa (alv. 0%), sis. lähetyskulut.