Genomiarvostelujen käyttö sonnivalinnassa on lisääntynyt nopeasti. Genomiarvostelujen arvosteluvarmuus on matalampi kuin jälkeläisarvostelujen, mutta niiden avulla sonnien valintaa voidaan aikaistaa usealla vuodella.
Tutkin genomiarvostelujen toteutunutta arvosteluvarmuutta Helsingin yliopiston maataloustieteen laitoksen kotieläinten jalostustieteen gradu-opinnäytteessäni. Tutkimusaineisto koostui VikingGeneticsin vuonna 2008 syntyneistä sonneista, joilla oli vuodelta 2012 genomitietoon perustuvat indeksit sekä vuodelta 2014 jälkeläisarvosteluun perustuvat indeksit.
Genomiarvostelujen luotettavuus hyvä
Tulosten perusteella pohjoismaisten holstein-sonnien genomiarvostelujen luotettavuus on hyvä. Genomiarvosteluun perustuva tuotosindeksi selittää 46 prosenttia sonnien jälkeläisarvosteluun perustuvasta tuotosindeksistä. Kun se vielä korjataan jälkeläisarvostelun keskimääräisellä luotettavuudella, saadaan genomiarvostelujen toteutuneeksi luotettavuudeksi maidontuotosindeksille 48 prosenttia ja arvosteluvarmuudeksi 69 prosenttia.
Genomi-jälkeläisarvostelujen väliset korrelaatiokertoimet eli arvostelujen välisten yhteyksien voimakkuudet vaihtelivat eri ominaisuuksilla 0,52:n ja 0,73:n välillä. Eri ominaisuuksien välillä korrelaatiokertoimien vaihtelu oli kohtalaisen vähäistä, eli rakenne-, käyttö- ja tuotosominaisuuksien välillä ei ollut havaittavissa suuria eroja.
Tutkimuksessa vertailtiin myös kokonaisjalostusarvoltaan 30 parhaan sonnin keskinäisen järjestyksen muutoksia genomi- ja jälkeläisarvostelujen välillä. Vaikka genomiarvostelutulokset ovat keskimäärin kohtuullisen luotettavia, yksittäisten sonnien tulokset ja sonnien keskinäinen järjestys saattavat vaihdella paljon arvostelujen välillä.
Elina Ahonen, MMM, agronomi
Lue lisää genomiarvostelun luotettavuudesta Nauta-lehdestä 5/2014.