Suomenkarjan eri rotujen valtakunnallista jalostusohjelmaa hoitaa VikingGenetics yhdessä Faban kanssa. Jalostuksella pyritään saamaan aikaan taloudellisia, hedelmällisiä, terveitä ja kestäviä eläimiä. Oman osansa jalostussoppaan tuo kuitenkin pieni populaatiokoko. Usein suomenkarjan jalostus onkin kuin nuorallatanssia: pyritäänkö täyttämään jalostustavoitteet, vai ylläpitämään riittävä geenipohja.
Tärkeimpänä jalostustavoitteena on luonnollisesti maitotuotos, koska se vaikuttaa olennaisesti suomenkarjan kilpailukykyyn, kertoo sonnianalyytikko Katarina Hägg VikingGeneticsiltä.
– Maitotuotos on se mitä karjanomistajat haluavat, siksi sitä painotetaan kokonaisjalostusarvossa eniten. Toki samalla haluamme säilyttää myös nimenomaan suomenkarjalle ominaiset piirteet ja vahvuudet, kuten hyvät maidon pitoisuudet, hyvän jalkarakenteen, nupouden ja aktiivisuuden, Hägg painottaa.
Koko jalostusohjelmaa ajatellen yksi tärkeä asia perinnöllisen edistymisen ohella on ylläpitää populaation geneettistä monimuotoisuutta. Joskus se tarkoittaa muista jalostustavoitteista tinkimistä.
– Mitä pienempi populaatio, sen haastavampaa on huomioida sukulaisuussuhteet, Hägg muistuttaa. – Onneksi meillä on tähän olemassa hyviä tyokaluja.
Sanna Lohenoja
Paljon lisää asiaa suomenkarjasta löydät Nauta-lehdestä 4/2014!