Faban lihakarjaan erikoistuneiden jalostusasiantuntijoiden rakennearvosteluharjoitukset järjestettiin loppuvuodesta Pirkanmaalla kahdessa eri karjassa.
On tärkeää, että rakennearvostelijoiden silmät kalibroidaan samalle mitta-asteikolle säännöllisin väliajoin, ja etenkin uusien ominaisuuksien kohdalla määritetään arvosteltava kohta hyvin huolellisesti.
Faban lihakarjaan erikoistuneet jalostusasiantuntijat harjoittelevat rakennearvostelua yhteisissä koulutustilaisuuksissa kerran tai pari vuodessa. Viimeksi jalostusasiantuntijat kokoontuivat joulukuun puolivälissä rakennearvosteluharjoituksiin, joissa arvosteltiin simmental- ja angus-rotujen edustajia.
– Ensi kerralla on vuorossa highland cattle, minkä jälkeen on haussa sopivat tilat harjoituksiin hereford-, charolais- ja limousin-rotujen parissa. Myös blondeja voidaan arvostella jossakin vaiheessa, kertoo jalostusagronomi Kaisa Sirkko Fabasta.
Vuosi 2015 toi mukanaan lihakarjan rakennearvosteluun luokituksen eli kokonais- ja osapisteet. Niitä ovat runko-, jalka- ja lihakkuuspisteet. Luokitus helpottaa huomattavasti eri-ikäisten ja eri sukupuolta olevien eläinten tulosten vertailtavuutta.
Monenlaista hyötyä kahdeksalla eurolla
Faban rakennearvostelu-palvelu on tarjolla sekä emolehmätarkkailuun kuuluville tiloille että myös muille karjansa kehittämisestä kiinnostuneille. Rakennearvostelu sisältyy kantakirjauksen hintaan, ja tehdään usein emolehmätarkkailuun kuuluvan ilmaisen tilakäynnin aikana. Mikäli eläintä ei ole kantakirjattu, rakennearvostelun hinta vuonna 2016 on vain 8 euroa (+ alv.)/eläin.
Rakennearvostelun neljä plussaa!
- Rakennearvostelu on oiva työväline eläinaineksen kehittämiseen. Mitä mittaat, sitä voit parantaa.
- Saat käyttöösi eläimen luokituspisteet: runko-, lihakkuus- ja jalkapisteet sekä kokonaispisteet.
- Saat ulkopuolisen asiantuntijan arvion eläimestäsi.
- Sinulle jää eläimestä kirjallista tietoa. Käyttökelpoinen dokumentti esimerkiksi eläinkaupassa!
Lue lisää lihakarjan rakennearvostelusta helmikuun Nauta-lehdestä 1/2016!