Emolehmien siementämisellä on saatu paljon tulosta aikaan Uusi-Mattilan tilalla Nokialla. Veera Jokinen suunnittelee siemennysryhmänsä huolellisesti ja siementää kaikki eläimensä itse kymmenen vuoden kokemuksella.
Uusi-Mattilan tila on ollut suvussa jo ainakin kymmenen sukupolven ajan, kertoo Veera tilan historiasta.
– Mummoni ja vaarini vaihtoivat lypsykarjan teuraseläinten kasvatukseen 70-luvulla, ja ensimmäiset emot hankittiin vanhempieni toimesta 90-luvulla. Niistä kuitenkin luovuttiin lyhyen kokeilun jälkeen, kunnes päätin hankkia uudestaan emoja vuonna 2006.
Tällä hetkellä emoja on tilalla 75. Joukossa on puhtaita simmentaleja ja anguksia sekä risteytysemoja. Omia simmental-sonneja on kaksi. Ne paikkaavat sen, mikä siementämällä ei onnistu.
Veeran mukaan poikimakauden tulee olla lyhyt ja intensiivinen, joten siemennykset tehdään viiden viikon aikana. Sen jälkeen kaikki emot ovat laitumella sonnien kanssa toiset viisi viikkoa. Näin päästään 10 viikon poikimakauteen.
Kuvateksti: Veera on totuttanut hiehot ja emot olemaan lukkoparsissa, joissa ne on helppo siementää. ”Minulle on tärkeää, että hommat hoituvat sujuvasti”.
Ei pelkästään jalostuskarjojen juttu
– Suoritin seminologin ammattitutkinnon heti kun valmistuin Mustialasta 2006, ja nykyään siemennän kaikki emot itse. Mietin hyvin huolellisesti siemennyssonnin jokaiselle emolle. Liikkeelle lähdetään siten, että puolet emoista valitsen ryhmään, joka tuottaa teuraseläimiä. Tämä ryhmä on hyvin tärkeä, sillä sieltä tulee raha taloon. Siementäminen ei todellakaan ole vain jalostuskarjojen juttu, toteaa Veera.
– Teuraseläinten ryhmään tulevat risteytysemot, angukset sekä ne simmental-emot, joista en halua jälkeläisiä karjaani. Tälle ryhmälle käytän nykyään pelkästään Y-seksattua siementä, näin pääsee ihan eri tuottoihin, tuumii Veera.
Tänä keväänä ovat olleet käytössä VikingGeneticsin Y-lajiteltu charolais Fabio ja Y-blondi Gazou Ranskasta.
– Kannattaa ottaa löysät pois sieltä mistä voi. Myyn lähes kaikki sonnivasikat välitykseen ja sonnivasikasta saa 150 euron rotulisän, joten niin sukupuolella kuin rodulla on väliä teuraseläintuotannossa. Hiehot kasvatamme itse ja suoramyymme lihat, Veera kertoo.
Sonni korjaa emon puutteita
Jalostusemojen ryhmän sonnivalinnat ovatkin sitten juttu, jossa tehdään enemmän hienosäätöä. Jokaiselle emolle mietitään huolella keinosiemennyssonni korjaamaan niitä puutteita, joita emossa on.
– Meillä on onneksi oma typpisäiliö, sillä sonnivalikoima on kasvanut melkoiseksi, ja hyvä niin. Valinnan varaa on, ja erilaisia sonneja löytyy joka lähtöön, Veera tuumaa.
– Pääsääntönä pidän, että hiehoille laitan joko ruotsalaisia tai saksalaisia sonneja pienempien syntymäpainojen ja helpompien poikimisten vuoksi. Lihakkuutta ja kasvua haetaan sitten tanskalaisilla, brittiläisillä ja irlantilaisilla lihaskimpuilla, mutta niitä ei pääsääntöisesti pidä hiehoille käyttää.
– Jalostusemojen ryhmälle olen käyttänyt tänä vuonna mm. VB Filiusta, saksalaisia hiehosonneja Bayer ja Levis sekä ruotsalaista VB Spartacusta, jonka ensimmäiset jälkeläiset syntyivät karjaamme tänä vuonna. Ne näyttävät oikein hyviltä ja ovat kasvaneet mukavasti hiehojen vasikoiksi, Veera kertoo.
Erityisen tyytyväinen Veera on ollut Steinadlerin harmonisiin jälkeläisiin, sekä brittisonneihin Wizard, Deuter ja Curaheen Tyson, joista on tullut erinomaista lihakkuutta.
Kuvateksti: Sonni Uusi-Mattilan Juha on tilan omaa tuotantoa, isä Champs Bravo. ”Lihaksikas, tosi rauhallinen ja hyväluonteinen. Periyttää helppoja poikimisia ja hyvää lihakkuutta. Nahkasarvet”, luettelee Veera.
Entäs ne kiimat?
Jotkut emolehmäkasvattajat kokevat, että kiimojen seuranta ja oikean siemennysajankohdan löytäminen voi olla haasteellista. Veeralla on tähän kuitenkin selvä näkökulma, eikä ongelmia ole suuremmin ollut.
– Jos tuntee eläimensä ja tarkkailee niitä muutenkin, tietää, mikä on normaalia käytöstä kullekin. Tällöin on helppo tunnistaa, onko eläin terve vai jotenkin sairas. Samalla huomaa, mikäli se on kiimassa. Veriä en kiimaisilta eläimiltä yleensä näe, mutta ne hyppivät lähes poikkeuksetta, jolloin tiedän ryhtyä toimiin, Veera kertoo. – Tosin on meilläkin muutama lehmä, jotka eivät juurikaan hypi, ja silloin siementäminen on todella hankalaa.
Veera on panostanut paljon eläinten luonteeseen, ja se on yksi tärkeimmistä jalostustavoitteista. Tämä on helppo huomata kun kulkee eläinten seassa.
– Touhuan paljon yksikseen näiden kanssa, ja nämä tottelevat ihan puhetta. Siemennän eläimet lukkoparressa ja homman pitää toimia ongelmitta. Ja niin se toimiikin, kun eläimet ovat käsittelyyn ja lukkoparteen tottuneita. Samoin emojen pitää päästää ihminen vasikkansa luokse tarpeen vaatiessa. Huono luonne on yksi tärkeimmistä karsintaperusteita meillä. Toisena tärkeänä karsintaperusteena on emojen maitoisuus, mistä ei tingitä, Veera toteaa.
– Myös vieroituspainoissa on saatu edistystä aikaan, ja se on varmasti seurausta niin eläinaineksen kuin ruokinnankin parantumisesta. Panostamalla hommaan voi saada jopa 100 – 150 kg parannuksia painoihin, joten eivät nämä pikkujuttuja ole!
Siemennys vauhdittaa kehitystä
Tilan eläinaines on kehittynyt kymmenessä vuodessa paljon, vaikka emojen määrää on lisätty lähes pelkästään kasvattamalla omat jalostuseläimet itse. Keinosiemennys ja huolella harkitut eläinvalinnat ovat tuoneet tulosta.
– Minulla on ollut niin pieni budjetti tämän karjan kehittämisessä, että ostoeläimiin ei ole ollut useinkaan varaa, kertoo Veera.
– Keinosiementämällä olen päässyt hyvin täydentämään emojen puutteita juuri kullekin yksilölle sopivalla sonnivalinnalla, ja olemme saaneet jo aika hyvännäköisiäkin emoja aikaiseksi. Uusi sukupolvi on ollut aina keskimäärin edellistä parempi, ja se kannustaa jatkamaan eläinaineksen kehittämistä.
Teksti ja kuvat: Kaisa Sirkko, jalostusagronomi, Faba
Tämän jutun ja lisää kuvia Uusi-Mattilan tilalta löydät Nauta-lehdestä 4/2016!