Tarkasta ja siemennä emot sujuvasti

Emolehmien siementäminen on vielä melko harvinaista, mutta erittäin hyvä ja varteenotettava vaihtoehto monelle karjalle. Jokaiselle rodulle on tarjolla hyvää siementä, ja juuri nyt on hyvä aika olla yhteydessä omaan emolehmäneuvojaan ja pohtia, mitä eläimiä kannattaisi siementää mitä laittaa sonnille.

Siemennystä, samoin kuin emojen tiineystarkastuksia, helpottaa huomattavasti mikäli tähän on olemassa asianmukaiset tilat. Kun emot saa sujuvasti ja turvallisesti kiinni, työ käy nopsaan eikä vie turhaan tilanväen kallista aikaa.

Faban asiakasvastaavalla, seminologi Sole Raittilalla on vankka kokemus myös emojen siemennyksistä ja tiineystarkastuksista. Tässä Solen vinkit sujuvaan työhön:

  • Siemennettävä tai tarkastettava kiinni
  • Mielellään erossa muista irti olevista eläimistä
  • Helppo pääsy siemennettävän taakse
  • Liike eteen ja sivuille estetty; esimerkiksi lukkoparressa on hyvä olla muita eläimiä vieressä, jolloin ei pääse liikkumaan sivuttain
  • Hoito/punnitushäkki, hoitoparsi tai lukkoaita on hyvä, parsinavetassa onnistuu myös
  • Jos otetaan yksi kerrallaan esimerkiksi häkkiin, on kätevää olla kuja, joka vie kokooma-alueelta suoraan häkkiin ja häkistä poistuminen eri tilaan. Näin eläinten vaihdot sujuvat nopsaan
  • Jos otetaan ryhminä lukkoaitaan, myös silloin siemennetyt/tarkastetut siirretään eri tilaan kuin tarkastamattomat
  • Jauhoja tms. houkutusrehua riittävästi
  • Totutetaan eläimet etukäteen kiinnioloon ja käsittelyyn. Tämä parantaa työturvallisuutta ja nopeuttaa työtä
  • Talon omat turvasaappaat ja essu olisi hyvä olla, mutta seminologeilta löytyy tarvittaessa omat puhtaat varusteet
  • Puhdasta vettä, saippuaa ja paperia tai pyyhe käsien ja saappaiden pesuun
  • Jokin puhdas taso tietokonetta ja paperitöitä varten olisi mukava

Lisää aiheesta löydät helmikuun Nauta-lehdestä 1/2020. Lue myös, miten vanhasta navetasta remontoitiin toimiva ja turvallinen emolehmäpihatto!