Kun mietin, mitkä sonnit ovat jääneet vuosien varrelta mieleen, mennään melko kauas taaksepäin. Tytärtensä kautta sonnit toki muistetaan, mutta muitakin näkökulmia on.
Vaikuttaa ehkä kovin itseriittoiselta, mutta ensimmäisenä tulee mieleen Kuortin Uranus, oma kasvatti. Uranus oli toinen sonnivasikka, joka meiltä myytiin jalostuskäyttöön. Yllättävää, että niin alkuvaiheessa sattui sellainen täysosuma. Siitä tuli valiosonni ja sitä käytettiin paljon.
Uranuksen emä oli ensimmäinen 100-tonnarimme, ja jälkipolvissa on useampia 100-tonnareita. Tällä hetkellä 4. sukupolvessa Uranuksen emästä Nellistä on emä ja tytär lypsyssä ja hyvissä voimissa. Myös Uranuksen tyttäristä tuli useita 100-tonnareita, se on suomalaissonnien kärkipäässä 100-tonnarityttärien lukumäärässä.
Omassa karjassa oli neljä Uranuksen tytärtä. Hyviä lehmiä, jotka eivät kuitenkaan yltäneet sataan tonniin asti. Voin silti todeta tyytyväisenä, että Uranus periytti kestäviä jälkeläisiä. Kestävä on myös lehmäperhe, josta se oli lähtöisin.
1980-90-luvuilla sonneissa oli paljon vähemmän valikoimaa kuin nyt, joten ne ovat jääneet paremmin mieleen kuin viime vuosien lehmien isät. Toisaalta niitä voi nyt jo muistella enemmän kuin nykypäivän sonneja. Vai onko tämä vaan selvä merkki kirjoittajan vanhenemisesta?
Purolan Onki on toinen kotimainen sonni, jota käytettiin aikanaan runsaasti. Sillä oli paljon kestäviä tyttäriä, meidänkin karjassa yksi 100-tonnari ja koko maassa merkittävä määrä. Emänisänä Onki on ollut lukuisilla hyviin tuloksiin päässeillä lehmillä.
Vähän tuoreemmista sonneista Picston Shottle on minulla vahvana ykkösenä. Omaan karjaan siitä syntyi 14 tytärtä, joista osa tosin myytiin hiehoina, mutta lukuisia Shottleja on lypsänyt itsellä. Tällä hetkellä on enää yksi Shottlen tytär jäljellä. Yksi tyttäristä ylsi 100-tonnariksi. Shottlen tyttäret ovat olleet kookkaita ja näyttäviä. Silloin kun Shottlella siemenneltiin, annoshinta oli korkea ja saatavuus alkuun niukka. Se kuitenkin parani ja Shottle oli pitkään suosittu.
Holstein Klubin Englannin matkalla vierailimme Shottlen syntymäkarjassa, kun sen suosio oli huipussaan. Tapasimme Shottlen emän, merkittävän periyttäjälehmän, ja monia Shottlen naaraspuolisia lähisukulaisia. Matka on jäänyt erityisesti mieleen juuri Shottlen ansiosta.
Muistissa on myös Saksassa tutussa karjassa asunut Shottlen tytär Daisy, varmaan suurin näkemäni lehmä, ja näyttelytähti vailla vertaa. Lypsi myös paljon. Shottle on jättänyt merkittävän perimän maailman holsteinpopulaatioon.
Shottlen poikia on ollut käytössä valtava määrä, niin maailmalla kuin meillä, en ala tarkemmin nimeämään. Hyviä jälkeläisiä on saatu.
Jos ihan viime aikojen sonneja ajatellaan, ne vaihtuvat niin nopeasti genomiaikana, ettei niistä herkästi tule mieleenpainuvia muistoja.
Vähän eri syystä mieleen jäänyt esimerkki on VH Comxa. Sitä on käytetty meillä runsaasti genomisonniksi, koska arvostelun mukaan tyttäret olisivat tervetulleita. Niitä vaan ei ole tullut; ensimmäiset 13 Comxan jälkeläistä ovat olleet sonneja, yhdet sonnikaksosetkin.
Numero 14 sitten ihmeeksemme ja iloksemme olikin lehmävasikka. Sonnibuumista viisastuneena otettin käyttöön seksattu Comxa, josta tulevat vasikat odottavat vielä syntymistään. Mielenkiinnolla seurataan, joko muuttuvat lehmävasikoiksi, vai putkahteleeko edelleen sonneja. Erilaisilla ansioilla sonnit jäävät karjanomistajan mieleen.
Nyt kun olen tässä todennut, mitä tulikaan kirjoitettua, huomaan että pelkästään holsteinsonneja tuli mieleen ja mainituksi. Holsteinien kanssa olen pääosin elämäni työskennellyt, mutta muitakin rotuja on koko ajan ollut mukana. Mieleen painuneet muistot ovat todiste siitä, että sydämeni sykkii holsteinille.
Terhi Lahtinen-Kuortti
Juttu on julkaistu Nauta-lehdessä 1/2018.
