Jälleen joululaulut soivat joka taajuudella. Kovin kiire, hössötys ja hälinä on siirtynyt pellolta pirttiin. Kuumeisesti mietitään joulupöydän ruokalistaa ja lahjoja.
Kaiken tämän keskellä helposti unohtuu, että juuri nyt on hyvä hetki pysähtyä ja katsoa taaksepäin mitä vuosi on pitänyt sisällään. Jälleen on tehty arvokasta työtä tuottamalla ruokaa suomalaisiin koteihin, vaikka vuosi on ollut monelle vaikein mies- vai pitäisikö minun sanoa, että naismuistiin. Siksi toivon, että jokaisella meistä on mahdollisuus hengähtää edes pienen hetken, nauttia joulun ajasta ja kiittää itseään hienosta työstä!
Kiitosta tehdystä työstä ansaitsevat myös kovimmat raatajamme, eli lehmät! Ne eivät joulunakaan lepää. Toki niiden vuoksi emme mekään saa joulua täysin vapaaksi. Ainakin minun perheessäni varsinainen joulurauha laskeutuu tupaan vasta, kun työt on tehty ja lehmät ovat tyytyväisiä. Silloin ihmisilläkin on lupa pysähtyä viettämään juhlaa.
Luin taannoin jutun, jossa talon isäntäväki oli jyrkästi sitä mieltä, että navettaan ei mitään jouluhömpötyksiä kaivata. Heidän mielestään joulu oli vain ihmisten juhla.
Tässä asiassa uskallan olla eri mieltä, sillä meillä ilmestyvät jouluvalot navetan ikkunoille marraskuussa ja kuusi kannetaan navettaan samaan aikaan kuin taloonkin joulukuun alussa. Lisäksi pieniä tonttuja löytyy sieltä täältä, pitäähän jonkun raportoida joulupukille lehmienkin hyvät ja pahat teot.
Ruokintaan emme kuitenkaan tee muutoksia, vaikka vanhanajan perinteeseen on kuulunut, että jouluaamuna lehmät saivat kauraa tai joululeivän ja juomaa.
Jouluaattoaamu on itselleni erityinen. Herään virkeänä navetalle, mikä poikkeaa täysin muista vuoden aamuista. Innostukseni johtuu tunnelmasta, jonka navetassa kohtaa. Rakastan herätä aikaisin hiljaisessa talossa, kulkea pimeän pihan halki navetalle, toivottaa hyvää joulua eläimille ja tehdä työt kaikessa rauhassa.
Navetassa leijailee tunne, kuin kohtaisi vuosisatojen saatossa sukupolvien mukana kulkeneen perinteisen joulun. Ihmekös tuo, eikös se Jeesus-lapsikin tarinan mukaan syntynyt navetan pahnoille, eläinten keskelle jouluna. Kyllä se sen verran pyhä paikka siis on.
Harras tunnelma saattaa kyllä rikkoutua hetkellisesti, jos vastassa on perinteinen pyhäpäivän kirous eli rikkinäinen kone tai sairastunut lehmä. Tähän voi varmasti valitettavan moni samaistua.
Mutta mikä tekee loppupeleissä joulusta joulun? Ensimmäisenä mieleen tulee listata läheiset, jouluruoka ja eläimet. Mutta kun tarkemmin miettii, niin oikeastaan joulun ydin on tunne, että arkisten asioiden ja askareiden ympärille kerääntyy selittämätöntä rauhaa, rakkautta, valoa ja iloa. Toisaalta myös kaipausta ja haikeutta.
Joulu on hetkiä ja muistoja, kiitollisuutta ja jopa vuosisatoja kestäneitä perinteitä. Juuri se tunne valtaa minut jouluaattoaamuna, kun hiippailen pihan poikki lehmien luokse. Ja sitä tunnetta haluan jakaa ripauksen lehmillekin, vaikka se olisi jonkun mielestä aivan joutavaa hömpötystä.
Teksti: Kaisa Peura
Nauta-lehden kolumnisti Kaisa Peura on nuori maidontuottaja Ilomantsista. Tämän kolumnin löydät myös joulukuun Nauta-lehdestä 5/2022.
