Yläneläiselle Katja Mahalille maaseudun elämä on tuttu juttu. Silti hän yllättyi siitä, miten läheinen suhde karjatilallisilla on lehmiinsä. Tämä tuli selväksi, kun lehmiin keskittyneen valokuvakilpailun satoja kuvia käytiin läpi. Syntyi ”Jos lehmät puhuisivat” -näyttely.
Katja Mahal taustalla, edessä Ilpo Kuparisen teos ”Ryhmäkuva”, joka syntyi kun Kuparinen seurasi laitumen elämää.
Lehmänäyttelyhanke ei ollut mikään pieni puristus. MTK Varsinais-Suomen ja laajan yhteistyöverkoston järjestämä ja EU maatalousrahaston tukema yhteisötaideprojekti sai sadat suomalaiset liikkeelle. Valokuvakisaan osallistui liki sata karja-ammattilaista, yli 30 ammattivalokuvaajaa ja yli 40 maallikkoa. Kuvia kertyi yhteensä 564.
Sorkan jäljet uudessa lumessa
Yksi Lehmäkuvakisan osallistujista oli Henri Hartikainen Mietoisten Pietinmäen tilalta. Hän on pikkupojasta asti harrastanut valokuvaamista ja kasvattanut kuvausvälineistöään pikkuhiljaa. Järjestelmäkameran lisäksi hänellä on maatilan ajopeleihin kiinnitettävä Gopro-kamera sekä taivaalle ketterästi nouseva kopteri eli drooni.
Tilalla on viitisenkymmentä lypsylehmää ja nuorta karjaa lisäksi. Lehmät lypsetään vanhassa parsinavetassa. Muun ajan karja makoilee avoimessa kestokuivikepihatossa, kompostipohjapihatossa tai käyskentelee laitumella. Vesistöinen seutu on varsinkin lintuharrastajien suosiossa ja aika usein vierailijoiden lintukiikari poimiikin Pietinmäen lehmän rantalaitumelta siivekkään sijaan.
Henri Hartikainen on Mietoisten Pietinmäen tilan isäntä. Aikaa ei juurikaan jää harrastuksiin, mutta kuvia voi ottaa rantalaitumilta ja lehmistä sujuvasti työpäivän lomassa.
Eräänä talvipäivänä maahan oli satanut uutta hohtavaa lunta. Silloin Henri nosti kuvauskopterinsa yläilmoihin ja päästi sen jälkeen hiehot kävelemään laitumelle. Kuvasta tuli niin hieno, että se voitti karja-ammattilaisten sarjan. Henri Hartikainen oli iloinen voitosta, mutta elämää se ei kauheasti muuta.
– Valokuvaus on harrastus ja sellaisena pysyy, Hartikainen varmistaa.
Ammattivalokuvaajien sarjan voitti turkulainen Anette Varjonen ja maallikoiden voitto meni Lohjalle Sakari Alasuutarille.
Henri Hartikainen: Hiehot hangella
Suomalainen lehmä näkyville
Kölnissä syntynyt Katja Mahal opiskeli maataloutta Saksassa. Iso muutos oli edessä, kun harjoittelujakso toi hänet Suomeen. Katja ihastui pohjoiseen maahan ja nyt hän asuu mukavan maalaisyhteisön keskellä Yläneellä Varsinais-Suomessa.
Valokuvanäyttelyn tuottajana toimiva Mahal on ollut harmissaan siitä, että karjatilojen määrä on Suomessa viime vuosina vähentynyt, eikä lehmiä enää näy maisemassa vanhaan tapaan. Tästä syntyi idea lehmänäyttelystä. Sen nimeksi tuli ”Jos lehmät puhuisivat”.
Mahal kävi läpi satoja kuvia tuomariston kanssa ja samalla kirkastui havainto siitä, miten lämmin suhde hoitajalla on lehmäänsä. Toinen ilahduttava asia oli se, miten hienosti ympäristö oli otettu kuviin mukaan. Kuvissa ei näkynyt kikkailua, vaan ne olivat raadin mukaan kauttaaltaan rehellisiä.
Kuvien kirjo oli iso. Yhdessä kuvassa lehmä juoksee kaarteessa hurjaa vauhtia, toisessa naudat viettävät aikaa usvaisessa rantavedessä. Yksi lehmä on saanut kukkaseppeleen päähänsä, toista rapsutetaan antaumuksella ja kolmas kahlaa utareita myöten hangessa. Laidunkuvia on paljon, samoin otoksia eri roduista.
Lehmän ja mopon kuvasi Terhi Honkonen. Teoksen nimi on ”Väistä”.
Puhdistetaan lehmien maine
Lehmien ja karjatilojen puolustaminen on Katja Mahalin mukaan tässä ajassa erityisen tärkeä. Lehmä on tärkeä monimuotoisen ympäristön tukipilari. Noin puolet uhanalaisista lajeista tarvitsee laitumia ja nurmia elinympäristöikseen. Lisäksi nurmet ovat lähes yhtä tehokkaita hiilinieluja kuin metsät.
Nurmea saadaan hyödynnettyä parhaiten märehtijöiden kautta. Ilman nautakarjaa maaperä köyhtyy ja maisema myös. Nämä seikat unohdetaan, kun lehmät leimataan ilmastonmuutoksen syntipukeiksi.
– Karjatilat ovat olleen vaikeuksissa maidon alhaisen tuottajahinnan ja heikkojen satovuosien takia. Työtä on tiloilla kellon ympäri pienellä palkalla ja samaan aikaan lehmä leimataan ilmastonmuutoksen ongelmaksi, Katja Mahal harmittelee.
Lehmät vedessä kuvasi Katriina Laaksonen. Teoksen nimi on ”Huh, hellettä”.
Kuvat kiinnostivat Saksassa
Suomalaisten lehmien valokuvanäyttely pystytettiin ensin Saksaan, Berliinin Grüne Woche -näyttelyyn. Siellä siitä pidettiin. Mahalin mukaan varsinkin hangessa kulkevia lehmiä ihmeteltiin ja ihasteltiin, suomalaislehmät arvioitiin hyväkuntoisiksi ja rotujen kirjoa kehuttiin.
Saksasta näyttely vietiin Perniön Lehmirantaan ja Yläneen Luontokapinettiin eli näyttelykokonaisuus jaettiin kahteen erilaiseen osaan. Perniössä näyttely sulkeutui jo, mutta Yläneellä se on nähtävillä 31.5. asti.
Turun kaupungin pääkirjastossa lehmät seikkailevat 4.-30.6. Okra-näyttelyyn kuvat siirretään heinäkuussa. Raision pääkirjastossa lehmät ovat esillä 5.8.-29.8. ja Maatalousmuseo Sarka pitää kuvat esillä 7.9.-31.10.
Yäneen Luontokapinetti on mainion avara paikka järjestää lehmäkuvanäyttely. Lehmistä juttelevat näyttelyn tuottaja Katja Mahal ja Luontokapinetin kulttuurituottaja Juha Mattila. Taustalla Juha Laitalaisen ammattilaissarjassa hopealle sijoittunut kuva: Ratsastavat lehmillä. Oikealla lypsytilan emännän Katri Karvisen kuva: Ystävyys.
Näyttely elää ja kehittyy edelleen
Jos lehmät puhuisivat -yhteisötaideprojekti elää ja muuntautuu tämän vuoden aikana. Yläneellä oli jo esillä muutamia lehmäveistoksia ja niitä on tulossa lisää. Myös uusia varsinkin työhön liittyviä lehmäkuvia kaivataan lisää.
– Nyt haetaan niitä kuva-aiheita, joita valokuvakilpailun kuvista puuttuvat, sekä monipuolisesti lehmiin liittyviä taideteoksia eli veistoksia, videoita, runoja, tarinoita ja näytelmiä. Tätä kautta näyttely kehittyy koko ajan ja näyttää joka paikassa erilaiselta, sanoo näyttelyn tuottaja Katja Mahal.
– Esimerkiksi koululaiset voisivat tehdä tunneilla lehmäveistoksia ja toteuttaa siinä ilmiöoppimista, Mahal ehdottaa.
Idea lehmäveistoksiin tuli Mahalin mukaan Lehmäparaatista, joka järjestettiin Eläkeliiton 50-vuotisjuhlan kunniaksi Seinäjoella vuonna 2015.
Teksti ja kuvat: Lassi Lähteenmäki