Otsikkoon voisi kytkeä tällä hetkellä lähes minkä tahansa Suomessa vallitsevan ilmiön, alkoholilainsäädännön poukkoilusta öljyn hintakehitykseen. Koska olen maatalousyrittäjä ja vieläpä hetkittäin ylpeä siitä, pureudun kuitenkin omaan alaan.
Jokaisella toimivalla maatalousyrityksellä on valtava määrä yhteistyökumppaneita, aina tavarantoimittajista tuotteen ostajien kautta rahoitukseen, järjestöihin ja viranomaistahoihin. Mikä on mielestäsi yhteistyökumppanin tärkein ominaisuus? Minulle henkilökohtaisesti se on luotettavuus. Lähes kaikki muu on kehitettävissä yhdessä asioita pohtien ja sopien, mutta jos luottamus ei pelaa, niin siihen ei löydy lääkettä.
Alan surkea tilanne on asia, joka on yötä päivää kaikkien huulilla ja taatusti sidosryhmilläkin tiedossa. Asiaa on rummutettu megafonit punaisena niin paljon, että vain pussi päässä eläen on voinut siltä välttyä. Nämä pussi päässä elävät ovat onnellisen autuaita kaikessa tietämättömyydessään, eikä meidän kannata heiltä sitä olotilaa viedäkään.
Kun yrityksessä on rahat loppu, se ei ole vitsin asia. Silloin korostuu ennen muuta yhteistyötahojen rooli. Yrittäjä osannee kyllä tehdä tarvittavia korjausliikkeitä ilman lehtien besservisser-neuvoja, kuten ”näin sopeutat taloutesi”. Miksi kukaan ei jakele neuvoja, miten taltutat yli-innokkaan vallankäyttäjän viraomaistaholla, siis sen pykäliä oman mielivaltansa mukaan toteuttavan byrokraatin, joka voi pelkän todellisuudesta vieraantuneisuutensa vuoksi yhdellä paperilla saattaa jopa koko tilan olemassaolon vaakalaudalle?
Tälle ajalle on ominaista, että kun olet taloudellisessa ahdingossa, on näköjään ihan joka toisella tarve kokeilla kepillä jäätä, josko voisi vähän rahastaa kumppanin tilanteella. Ihan vaan tiedoksi kaikille, että me maatalousyrittäjätkin luemme lehtiä. Jos pankin pääjohtaja mainostaa lehdessä huipputulosta, on hiukan epäuskottavaa esittää lainaneuvotteluissa, ettei saatu korkomarginaali enää riitä jatkossa. Etenkin kun sen tekee hetkellä, jolloin tietää toisen oikeasti tarvitsevan rahaa ja pian.
Jyvät erottuvat akanoista yhteistyökumppaneissa, ja on syytä pysyä lujana akanoiden suhteen. Me pidämme liikkeessä tässä maassa lopulta aika montaa sektoria, eikä anteeksi pyytelyyn ja hattu kourassa hiiviskelyyn ole aihetta. Epäluotettavaksi osoittautuva yhteistyötaho on syytä vaihtaa pikimmiten, koska tiukan paikan tullen sellainen voi käydä todella tyyriiksi.
Viime aikoina on tullut tunne, että elinkeinomme on kuin osa yhtä isoa nautalaumaa. Kun yksi lauman jäsen, eli tässä tapauksessa ammattiryhmä, on heikossa hapessa, muut alkavat lyödä kuin vierasta sikaa. Poikittaista mailaa tuntuu tulevan nyt joka suunnasta. Tilaisuus oman aseman pönkittämiseen on näköjään hyödynnettävä, valmiiksi heikko yksilö on helppo nujertaa ja jättää ”pedoille”.
Tämän päämäärän toteuttamiseksi on käytössä kaikki työkalut aina verovaroin ylläpidettävästä Ylestä somemaailman suloiseen syleilyyn. Ei auta, vaikka sekamelskan keskeltä joku koittaa piipittää, että tarvitaanhan me kumminkin ruokaa. Tietämätöntä oikaistaan pian, että ei tarvita, kun sen voi tuoda halvemmalla.
Miksi liha-ala on kehittynyt niin hitaasti? Väitän, että syy siihenkin löytyy otsikosta. Me emme voi puhaltaa yhteiseen hiileen, koska emme luota toisiimme tarpeeksi. Kukin tahollaan värkkäilee jotain omaa juttua, joka on tietenkin se ainut oikea. Yhteistyötä yrittäessä on tullut pettymys, joko sanelupolitiikan tai pitämättömien lupausten vuoksi.
Ketjun osana toimiminen ei houkuta, koska kokonaisuus ei ole kellään hallussa ja yhteinen strategia puuttuu. Induvidualismi on vallalla ja pyritään maksimoimaan oma hyöty. Tämä tilanne sopii loistavasti alan ympärillä mellastaville tahoille. Vanha kikka ”hajoita ja hallitse” onkin käytössä täysimittaisesti ja tulosta syntyy.
Vivili Ylönen