Ovatko nykyaikainen karjatalous, ja maatalous yleensäkin, täysin tuntematon käsite keskivertokuluttajalle ja muiden ammattiryhmien edustajille?
Olen joutunut tätä pohtimaan aika negatiivisissa merkeissä, kun suunnittelemme navetan laajennusta. Kaupunkilaiset haluavat kyllä muuttaa maalle asumaan, mutta sinne kuuluvaa perinteistä maataloustuotantoa ei saisikaan olla näköpiirissä.
Mikä sitten on perinteistä maataloutta? Ainakaan nykyiset satojen lehmien navetat eivät maallemuuttajien mielestä ole sopivia naapureita. Ne mielletään häiritseviksi tuotantolaitoksiksi. Suhtautuminen on hiukan suopeampaa, jos on kysymys kymmenestä lampaasta tai kyyttölehmästä, mutta eiväthän ne nykyaikana riitä elinkeinoksi.
Pitäisikö meidän karjanomistajien pitää enemmän ovia avoinna kaupunkilaisille kuluttajille, jotta käsitykset karjan hoidosta ja olosuhteista oikenisivat? Esimerkiksi Valion laitumelle lasku -päivät ovat olleet positiivisia tapahtumia ja keränneet yleisöä katsomaan nykykarjatilojen elämää.
Oman alamme lehdistössä on kyllä juttuja lehmiin liittyvistä positiivisista tapahtumista, kuten 100-tonnareista ja uusien pihattojen avajaisista. Mutta yleisesti tiedotusvälineissä nousee esiin enemmänkin synkkiä aiheita, esimerkiksi hoitamatta ja ruokkimatta jääneitä eläimiä jotka joudutaan lopettamaan.
Miltei aina syynä on henkilökohtainen ongelma, kuten alkoholi tai väsähtäminen liian suuren työmäärän vuoksi. Yleinen mielipide kuitenkin muokkautuu siihen suuntaan, että nykyisissä suurissa yksiköissä ei välitetä eläinten hyvinvoinnista. Toisaalta, harva meistä todennäköisesti haluaa ehdoin tahdoin laajentaa ja haalia hoidettavakseen satoja lehmiä, jos pienemmälläkin määrällä tulisi toimeen.
Meidän olisi siis pyrittävä tiedottamaan karjanpidon positiivisesta puolesta. Tiloilla osataan rakentaa koko ajan parempia olosuhteita lehmien viihtyvyyden ja kestävyyden kannalta. Vaikkakin paljon kauhistusta on herättänyt lehmien keskimäärin alhainen poikimakertojen määrä, kun se on tullut puheeksi niiden kanssa joilla ei ole yhteyttä maatalouteen.
Yhteenvetona jokseenkin kaikki karjatalouden ei-toivotut asiat liitetään suuriin yksiköihin. Eläimiä kuljetellaan paljon, niitä tulee yhdestä ovesta ja lähtee toisesta. Liikenne oletetaan olevan jatkuvaa suuren navettayksikön vuoksi, ja toiminta muutenkin hajua ja meteliä ympäristölle aiheuttavaa.
Mutta jos yritämme tiedottaa tai avata navettojen ovia useammin kuluttajille, onko lopputulos että juuri ne, jotka näkevät asiat kaikkein huonoimmassa valossa, eivät kuitenkaan saavu paikalle tai ota vastaan asiapitoista informaatiota?
Täytyy miettiä myös, onko Suomen lainsäädäntö tämän asian suhteen jonkin verran vinksallaan, kun oman elinkeinomme suhteen on naapureilla ja ulkopuolisilla ihmisillä näin suuri vaikutusmahdollisuus siihen, millaista tuotantoa saamme omalla maallamme harjoittaa.
Turhan usein nykyään kuulee tapauksista, joissa moititaan jos säilörehua tehdään viikonloppuisin. Tai vielä järkyttävämpää, juhannuksena! Samoin on lannanajon kanssa. Sellainen väki saisi pysyä kaupungeissa, joka ei siedä normaaleja karjatalouteen liittyviä ääniä tai hajuja.
Me teemme työtämme ja tuotamme elintarvikkeita ketjun alkupäässä. Luultavasti se ei enää ole selvää kaikille, niin vieraantuneita ihmiset ovat maataloudesta.
Väistämättä muutos on nopeampaa ja nopeampaa kohti suurempia yksiköitä, niin maidontuotannossa kuin muillakin tuotantoaloilla. Sen joutuvat hyväksymään sekä tuottajat itse, että kuluttajat, jos kotimainen elintarviketuotanto halutaan säilyttää.
Meidän maassamme tästä seuraa melko lailla ristiin rastiin asumista ja liikennettä tuottajaväen ja muiden maaseudulla asuvien kesken. Peltolohkot eivät useinkaan ole kaikki tilan ympärillä, jotta voitaisiin elää ikään kuin omassa reservaatissa, kuten esimerkiksi USA:ssa ja vaikkapa Virossa.
Joulurauhaa ja onnistunutta talouden hallintaa ensi vuonnakin kaikille maidontuottajille!
t. Terhi Lahtinen-Kuortti