Faban perinteisesti järjestämä Suomenkarjan kasvattajien tapaaminen pidettiin elokuun lopulla Hämeenlinnan Lammilla. Tapahtuma keräsi ilahduttavan suuren yleisön, paikan päällä Myllyn Kuppi ja Kakku -lounasravintolassa oli noin 40 henkeä. Aluksi kuultiin mielenkiintoiset esitykset suomenkarjan ajankohtaisista asioista, ja lounaan jälkeen ohjelmassa oli tutustuminen Ulla ja Seppo Riihimäen Seppälän karjaan.

APR-tuki puhutti
Hallinnon näkemyksiä alkuperäisrotujen tuesta olivat kertomassa Eeva Loikkanen Maa- ja metsätalousministeriöstä sekä Sanna Lindqvist Ruokavirastosta. Tämän vuoden tavoite CAP-suunnitelmassa on, että tukikelpoisia suomenkarjan eläimiä on 2900 yksilöä. Tavoite ei aivan täyty: eläimiä on 2824, joista ISK-rotua 1668, LSK:ta 603 ja PSK:ta 553.
APR-sopimus tehdään tällä hetkellä vuodeksi kerrallaan ja vuosi 2027 mennään vielä samoilla säännöillä. Seuraavan kauden neuvottelut ovat alkamassa, mutta tuen tarkemmista ehdoista ei siis vielä ole tietoa.
Tukiasiat kirvoittivat vilkasta keskustelua yleisön joukossa. Keskusteltiin muun muassa suomenkarjan rotujen suhteista APR-tuessa; tällä hetkellä ylivoimaisesti eniten tukieläimiä on ISK-rodusta, kun taas LSK:n määrän kehityksestä ollaan karjanomistajien piirissä oltu huolissaan jo vuosia. Tuotiin esiin kysymys, pitäisikö LSK:lle olla oma tuki?
Ehdotettiin myös, että maitoa meijeriin tuottavat eläimet tai vaihtoehtoisesti maidontuotannon tuotosseurantaan kuuluvat eläimet saisivat suurempaa tukea kuin muussa tuotannossa olevat eläimet. Tämä suosisi LSK:ta ja alentaisi toisaalta ISK-eläinten tukia, koska tällä hetkellä alle 10 % tukikelpoisista ISK-eläimistä tuottaa maitoa.
Näille kuitenkin löytyi myös useita vasta-argumentteja. Hallinnon edustajat totesivatkin, että rodun käyttötapa ei voi olla tukiperuste, koska tuen tarkoituksena on säilyttää genetiikkaa ja tällöin eläinten käyttötapa ei tuen maksajalle eli ministeriölle ole merkittävä asia.

Kolme uutta sonnia
VikingGeneticsin ajankohtaisista asioista kertoi Katariina Hägg. VG on tavoitellut tälle vuodelle kolmen suomenkarjasonnin ostoa, ja tavoite täyttyikin jo viime vuoden lopulla. Lisäksi Ruotsista ostetaan kaksi tunturirodun sonnia. Suomenkarjan sonnin ostomaksua korotettiin sadalla eurolla ja se on nyt 1000 euroa. Lisäksi LSK-sonnista saa siementuotantomaksua 300 euron verran sonnin aloittaessa tuotannon.
– Siementuotantoon on ostettu viime vuoden lopulla yksi PSK- ja kaksi LSK-sonnia, jotka ovat jo Tanskassa sonniasemalla, Hägg kertoi.
Sonnit ovat PSK Saaren Annu sekä LSK:t Mäki-Sipilän Aplodi ja Savelan Aarne.
– Tänä vuonna on myös ensimmäistä kertaa historiassa tuotettu sukupuolilajiteltuja ISK-annoksia. Lisäksi on tarkoitus tuottaa X-Vik-annoksia PSK-sonnista, Hägg kertoi.
Keinosiemennyssonnien ohella pieni määrä siemenannoksia tuotetaan teurastettujen sonnien lisäkiveksistä poimituista siittiöistä. Annoksia tuotetaan yhteistyössä Luken kanssa. Näitä ns. LiKi-annoksia saadaan vaihtelevasti ja yleensä pieni määrä, mutta koska niitä on ainakin teoriassa mahdollista tuottaa laajasta joukosta sonneja, ne tuovat kaivattua vaihtelua geenipooliin. LiKi-annokset ovat Faban verkkokaupassa myynnissä kuten muutkin annokset.

Genomitestaus kannattaa
Faban Terhi Vahlsten kertoi suomen karjan genomitestauksesta ja teurastuloksista, joita on äskettäin kartoitettu Fabassa.
Suomenkarjan genotyypitys jatkuu edelleen Suomenkarjan Jalostussäätiön tuella. Genomitestin tuettu hinta on 11 euroa per eläin. Vahlsten kehottikin karjanomistajia testaamaan ahkerasti eläimiä ja muistutti, että Faba testaa vain tuotosseurantaan kuuluvien karjojen naaraita.
– Genomitestatuille suomenkarjan eläimille lasketaan genomiset jalostusarvot useissa eri ominaisuuksissa. Indeksit julkaistaan palveluohjelmissa, kuten Minun Maatilassani, mikäli eläimelle pystytään laskemaan NTM, Vahlsten kertoi.
Valtaroduilla genomitesti on tärkeä jalostusvalinnan työkalu, mutta suomenkarjalla tilanne on ehkä hiukan eri.
– Yleensä karjoissa ei juurikaan voida tehdä valintaa genomitestien perusteella, koska eläinmäärät ovat pieniä. Mutta toki testi antaa tärkeää lisätietoa parituksiin sekä perinnöllisten geenivirheiden osalta, Vahlsten muistutti.
LSK:n RP1-geenin tilanne käytiin läpi. RP1 on perinnöllinen sairaus, joka saattaa lopulta johtaa eläimen sokeutumiseen. Sairaus periytyy resessiivisesti, eli sairastuakseen eläimen täytyy saada tautigeeni sekä isältä että emältä. Sairaus on hyvin hitaasti etenevä ja on hyvin todennäköistä, että RP1-geenin suhteen homotsygootti eläin ehtii kuolla muuhun syyhyn ennen näön heikentymistä.
– Tällä hetkellä tilanne on ennallaan, eli kantajien osuus rodussa on noin 25 prosenttia testatuista, Vahlsten kertoi. – Tärkeintä on genomitestata hiehot, jotta löydetään kantajat.
Tautigeenin suhteen homotsygootit eläimet tulee siementää aina RP1-vapaalla sonnilla. FabaJASU-ohjelma huomioi kantajuudet ja suosittelee näille vapaata sonnia, ja myös jos RP1-statuksesta ei ole tietoa, suositellaan vapaata sonnia.

Lopuksi Vahlsten kertoi vielä suomenkarjan kasvu- ja teurasominaisuuksista.
– Olemme törmänneet eri yhteyksissä siihen, että suomenkarjan kasvuominaisuuksista on virheellistä tietoa. Niitä verrataan liharotuihin, Vahlsten kertoi.
Fabassa on nyt tutkittu aihetta roduittain aineistosta, jossa ovat mukana teurastetut suomenkarjan eläimet, joiden isä ja emä ovat samaa rotua ja jotka on teurastettu 200-900 pv ikäisinä. Eläimet ovat syntyneet vuosina 2007-2025.
Tulokset koottuna:
| | Eläinten määrä | Teurasikä, pv | Teuraspaino, kg | Päiväkasvu, kg/pv | Ruhon laatuluokka | Ruhon rasvaluokka |
| LSK-sonnit | 8203 | 608 | 270 | 0,446 | 4,19 | 2,28 |
| LSK-lehmät | 2906 | 660 | 195 | 0,303 | 3,30 | 2,99 |
| ISK-sonnit | 3707 | 592 | 183 | 0,313 | 3,74 | 1,92 |
| ISK-lehmät | 1185 | 597 | 143 | 0,246 | 3,14 | 2,45 |
| PSK-sonnit | 3819 | 596 | 233 | 0,395 | 4,07 | 2,20 |
| PSK-lehmät | 1432 | 633 | 172 | 0,278 | 3,15 | 3,00 |
Suomenkarja sopii robottinavettaan
Ulla Riihimäki valotti karjansa historiaa ja etenkin suomenkarjan osuutta. Ulla ja Seppo Riihimäen omistamalla Seppälän tilalla on vuonna 2019 valmistunut yhden robotin pihatto, jossa lypsää ayrshirevaltainen karja. Lisäksi tilan vanha navetta on remontoitu nuorkarjalle. Kaikki eläimet pieniä vasikoita lukuun ottamatta laiduntavat.
Karjassa on 62 ayrshiren lisäksi 10 LSK-lehmää. Koko karjan viimeisten 12 kk keskituotos on 11 880 kg EKM, josta suomenkarjan lehmien osuus on 10 182 kg EKM. Suomenkarjan lehmien rasva-% on 4,46 ja valkuais-% 3,59.
– Halusimme suomenkarjaa navettaan jo heti kun aikanaan Sepon kanssa aloitimme tilanpidon, Ulla Riihimäki kertoi.
Vuonna 1996 tilalle ostettiin hiehot Illakko ja Irmeli Vanhakylän karjasta Kurusta. Keinosiemennyssonni Seppälän Pirta polveutuu Illakosta, jonka isä on Niittymäen Jere.
– Karjassa on nyt tätä sukua Ulpukka, jonka isä on Koivikon Rokki, lisäksi samaa sukuhaaraa oleva viime vuonna syntynyt hieho on ostettu Ahlmanille, Ulla kertoi.

Vuonna 2001 Ulla ja Seppo ostivat kaksi alkiota, joista syntyi lehmävasikka Roosa sekä sonnivasikka. Roosasta, jonka isä myös on N. Jere, tuli sitten myöhemmin 100-tonnari, Ulla kertoi. Myös Roosan tytär Kultakutri (i. K. Arviidi) on saavuttanut satatonnarin arvon.
Pirtan lisäksi tilalta on myyty kaksi muuta sonnia keinosiemennykselle: vuonna 2020 syntynyt Seppälän Sipe (i. P. Oppipoika) sekä viime vuonna syntynyt Seppälän Alku (i. A. Ruudolf).
Ulla Riihimäki esitti myös mielenkiintoisen oman laskelmansa, mitä LSK-lehmät heidän karjassaan tuottavat. APR-tuki mukaan laskettuna kunkin lehmän maitotuotto on noin 5000 euroa. Huomattavaa on, että tuen tuomaan tulon osuuteen ei tarvita rehua.
Ulla totesi, että LSK sopii hyvin robottilypsyyn, kunhan jalostustavoitteet ovat oikeat.
– Eli hyvä tuotos, robottiin sopiva utarerakenne etenkin maavaran, vedinten sijainnin ja asennon osalta sekä riittävä koko, jotta utareen sijainti robotissa on oikea ja lypsy onnistuu. Myös lypsynopeus on huomioitava, virtaus vähintään 300 g/min/vedin ja lypsyaika maksimissaan 12 minuuttia, Ulla luetteli.
Lounaan jälkeen väki siirtyi tilalle katsomaan eläimiä. Kaikki LSK-lehmät oli yleisöystävällisesti koottu omaan aitaukseensa laitumella, ja Ulla esitteli niitä asiantuntevasti. Lisäksi nuorkarjaa pääsi katsomaan muutaman sadan metrin päässä sijaitsevaan vanhaan navettaan, josta oli remontoitu esimerkillisen siistit ja hyvät tilat omaava nuorkarjanavetta.

Teksti: Sanna Lohenoja
Kuvat: Anna Riihimäki ja Sanna Lohenoja

