Huomaan olevani lievästi sanoen ärtyinen tämän kaikkien kesien irvikuvan ollessa lopuillaan. Kahden huonon jälkeen en tosin juuri mitään odottanutkaan, mutta silti on pettynyt olo. Se on kuitenkin pientä monien muiden ärtymystä aiheuttaneiden asioiden rinnalla.
Aivan liian monta kertaa olen törmännyt maatilayritysten ns. sidosryhmien edustajiin, joilla on outo tarve väheksyä meitä yrittäjiä. Mitä pitäisi ajatella siitä, että meitä lähimpänä olevat tahot, joiden olettaisi olevan alan tuntemuksessa turvan mitan edellä normikansalaista, osoittautuvat kaikkein asenteellisimmiksi ajatuksiltaan.
Kun taannoin lomittajalle sattui sinänsä aivan inhimillinen rikkoutumisvahinko, alkoi surkuhupaisa korvausprosessi. Hiukan ryssiksi mennyt loma jäi pienemmäksi kiukun aiheeksi. Minä lomitettavana yrittäjänä en saanut loman loputtua korjata eläinten hyvinvoinnin vaarantumisen vuoksi kiireellistä korjausta vaativaa paikkaa, vaikka olisin pitkän kokemuksen vuoksi osannut sen tehdä. Työ on teetettävä ulkopuolisella, joka laskuttaa työn.
Heinäkuun lopulla saat taatusti nopeasti ammattitaitoisen kirvesmiehen töihin, vuokraamosta haetun nosturin kera. Ei kai tilan kalustoakaan voi työssä käyttää. Tilan toinen yrittäjä, jolla ei ole lomaoikeutta, kuitenkin kelpasi työn tekijäksi, koska hänellä sattuu olemaan myös oma y-tunnus. Hän sitten laskutti minua ja maksettu lasku kelpasi korvaushakemukseen. Kätevää, eikö totta?
Pienenä sivuhuomautuksena todettakoon, että korvausanomuslomakkeessa on myös sarake yrittäjän oman työn korvaamiseksi. Ilmeisesti työssämme on joitain erityisiä asioita, joita joku ulkopuolinen ei osaisi paremmin. Tästä työstä korvataankin ruhtinaalliset 10 e/h. Totta, varmasti en saa ketään tekemään yhtään mitään tuolla hinnalla, se on pakko tehdä itse. Tämä ohjeistus on siis peräisin Melasta, ei kunnasta.
Kyseinen tapaus sai yleensä niin maltillisen sappeni kiehumaan, mutta valitettavasti tämä ei ole mikään poikkeuksellinen yksittäistapaus. Jatkuvasti sattuu omalle kohdalle sekä kollegoille tapauksia, joissa meitä pidetään lähinnä heinähangon varteen kumisaappaat jalassa liimautuneina ja vähän yksinkertaisina, tai työtämme aliarvostetaan yhteistyötahojen toimesta. Yleisesti vakuutuskorvauksissakin on viljelijän oman työn korvaushinta 12 e/h. Tämän on määrittänyt eräs huippuasiantuntijaksi työntekijöitään tituleeraava taho, joka itse on kunnostautunut kohtuuttomien laskujen laatimisessa.
Missä vika? No siinä, että hyväksymme tämän ja itse lakkaamatta hoemme, miten huonosti yrittäminen kannattaa. Johtopäätös lienee ollut se, että kun pöljät muutenkin noin halvalla tekevät niin ei kai niille tästäkään tarvitse juuri mitään maksaa. Muutettaisiinko kurssia? Entä jos tästä eteenpäin meistä jokainen onkin oman alansa huippuasiantuntija ja käyttäydytään sen mukaan. Aletaan puolustautua raivokkaasti väheksyntää vastaan. Otetaan tavoitteeksi, että loppuvuonna en suostu enää yhteenkään huonoon diiliin!
Loppuun on sanottava etteivät ihan viattomia ole itse yrittäjätkään. Viimeisen vuoden aikana olen törmännyt aika moneen ”alan mieheen”, joilla on tarve kohottaa huonoa itsetuntoaan mollaamalla meitä muita julkisesti. Jotkut raukkamaisimmat jopa kirjoittavat siitä lehteen ja vielä surkeammat vaikertavat somessa nimimerkin suojissa. Asioista ei viitsitä ottaa selvää, paljon mehevämmän jutun saa kun puhuu perättömiä. Tähän säälin tunteita aiheuttavaan ilmiöön ei maksa vaivaa reagoida mitenkään muuten kuin hoitamalla oma työnsä niin hyvin kuin pystyy. Koirat haukkuu, mutta karavaani kulkee. Nahkamme olkoon paksu ja liukas jatkossakin.
Vivili Ylönen
Juttu on julkaistu Nauta-lehdessä 4/2017.