Somessa törmää ajoittain kysymykseen, kannattaako tuotosseuranta. Lypsyrobotit pystyvät mittaamaan litrojen lisäksi myös pitoisuudet, joten ei ihme, että asia mietityttää. Tuotosseuranta maksaa, vaikkakin kustannus lienee nykyään suhteessa alempi kuin koskaan.
Meillä on lypsyrobotti, mutta tuotosseurannasta luopumista ei ole vakavasti harkittu. Tilamme on kuulunut tarkkailuun vuosikymmeniä. Jo isoisäni karja luovutetussa Karjalassa oli mukana tarkkailussa, ja nykyiselle paikalle siirtymisen jälkeen tarkkailuun liityttiin heti kun se oli mahdollista. Mutta historia on historiaa, eikä kovin vahva perustelu.
Suurin syy, miksi koen tuotosseurannan nyt itse asiassa arvokkaampana kuin aiemmin, on tiedon nopeasti korostunut asema karjataloudessa. Hienosti sanottuna digitalisaatio on muuttanut ja tulee muuttamaan monia asioita. Ilman rekisteröityä, käyttökelpoista, toimivaan tietokantaan varastoitua aineistoa ei olisi jalostusarvoja, genomitestejä, KPI-mittareita eikä myöskään tulossa olevia rehunkäytön geneettistä tasoa ennustavia arvoja eläimille. Eikä montaa muutakaan entistä ja nykyistä palvelua.
Tieto on nyt todennäköisesti arvokkaampaa kuin koskaan. Tuotostieto lehmistä on vain osa laajempaa tietomassaa, mutta hyvin keskeinen osa melkeinpä mitä tahansa tunnuslukua laskettaessa. Ainakin jos se liittyy talouteen tai vaikkapa rehun hyväksikäyttöön. Jos tietokannassa ei olisi meidänkin tilan lehmien tuotosdataa, monen muun tiedon arvo laskisi, vaikka se olisi kerätty ja tallennettu pätevästikin.
Toinen syy kuulua tuotosseurantaan sivuaa sekin tietokantoja. Moni laite kerää tietoja, harvan kanssa voi olla varma, että ne säilyvät. Minun Maatilani -ohjelmalla voi hakea karjan lehmiä vuosikausia taaksepäin, ajalle jolloin käytössä olivat nykyisestä täysin poikkeavat ohjelmat ja tallennustavat. Epäilen vahvasti, että jos tallennus olisi meillä tehty omana työnä, olisi jälkikäteen tarkastelu mahdotonta. Joku pedantimpi luonne ehkä siinä saattaisi onnistua, meillä sellainen lahjakkuus ei kuitenkaan peilistä aamuisin katsele.
Kolmas ja tärkeä peruste on mahdollisuus vertailla muihin. Ammoisina aikoina karkea vertailu oli suhteellisen helppoa: jos lehmä ei lypsänyt, oli omistajalla nälkä, ja jos naapurilla ei ollut niin hänellä meni todennäköisesti paremmin. Nykyään ei karjanomistajan vyötärönympäryksestä enää pysty mittaamaan onnistumista. Valitettavasti, saumaa parhaaseen neljännekseen olisi.
Kaikki kolme perustetta voi toki kiistää. Vertailla voi robottivalmistajan systeemeissä, sonniarvosteluja voi katsella ulkomailta, genomitestin voi lähettää jenkkeihin ja joku voi ihan oikeasti hanskata tiedon taltioinninkin minua paremmin. On nuo vaihtoehdot tullut pähkäiltyä itsekin. Päädyin siihen, että Suomessa kerätty tieto on arvokas, kun tuotantokin tapahtuu Suomen oloissa. Esimerkiksi jenkkien genomitesti holsteinille jää aina hieman vajaaksi ja saatu tulos on luotettavuudeltaan pysyvästi lehmävasikan, koska tuotostieto ei tule mukaan laskentaan.
Muita ohjelmia ja vertailupohjiakin löytyy, mutta jokainen tietoa keräävä taho yleensä haluaa niistä myös rahaa, tavalla tai toisella. Mielestäni on plussaa, jos suomalainen tieto on nimenomaan viljelijäomisteisessa varastossa.
Kun paljon tietoa kerätään samaan kantaan, se on arvokkaampaa ja helpommin hyödynnettävissä kuin yhden tilan irrallinen tieto. Suomessa jo kerätty ja toivottavasti myös tulevaisuudessa karttuva tietokanta on arvokas, ihan rahallisestikin. Toki panostukselle pitää saada myös hyötyä, joten on tärkeää että tiedosta luodaan jatkuvasti edistyneempiä palveluja. Siinä on haasteensa, mutta se on varmaa, ettei mitään tapahdu jos tietoa ei ole olemassakaan.
Jari Loponen
Kirjoittaja kasvattaa perheensä kanssa holsteinkarjaa Lopolan tilalla Pirkanmaalla. Mottona on: ”Ei rakennetta. Ei indeksejä. Me haluamme molemmat.”
Juttu on julkaistu Nauta-lehdessä 5/2017.