Pohjoismaissa on pitkään kerätty terveystietoja ja laskettu niiden pohjalta jalostusarvoja lehmien terveysominaisuuksille. Viime aikoina terveyden jalostamiseen on herätty monissa muissakin maissa. Toisaalta nykymuotoista, hoitotietoihin perustuvaa terveysjalostusta joskus kritisoidaan turhana. Miten asiantuntija kommentoi tällaisia väitteitä?
1.Terveysjalostus on turhaa, koska perimää paljon enemmän eläimen terveyteen vaikuttavat ruokinta, hoito ja olosuhteet (esimerkiksi tautisuojaus), ja ihan silkka sattumakin.
On totta, että lehmän terveyteen vaikuttavat merkittävästi ympäristötekijät, ja totta on myös se, että perimän vaikutus on vähäinen. Periytymisaste kertoo, kuinka suuri osuus eläinten tuloksissa havaituista eroista johtuu perimästä. Terveysominaisuuksien periytymisasteet ovat hyvin alhaisia, ominaisuudesta, rodusta ja tutkimuksesta riippuen 1-5 prosenttia. Suurin osa eläinten eroista siis johtuu muista kuin perintötekijöistä.
Alhainen periytymisaste ei kuitenkaan tarkoita, että ominaisuutta ei voisi jalostaa. Eläinten perinnölliset erot on mahdollista saada esiin, tarvitaan vain oikeat menetelmät ja paljon havaintoja. Terveystarkkailun kautta saadaan kerättyä paljon tietoa hoidoista, ja näin saadaan esiin perinnölliset erot sonnien välillä terveysominaisuuksissa.
Genomivalinta on tehostanut terveysjalostusta merkittävästi, koska lehmillekin saadaan luotettavat terveysominaisuuksien genomiset indeksit ja niitäkin voidaan valita tehokkaasti terveysominaisuuksien suhteen. Genomiset indeksit eivät kuitenkaan poista terveystarkkailun tärkeyttä. Genomiarvostelu tavallaan elää ja hengittää perinteisestä jälkeläisarvostelusta, jonka perusta ovat eläimistä tehdyt mittaukset kuten hoitotiedot.
2. Terveyden sijaan kannattaa jalostaa mieluummin vain rakennetta: hyvän utare- ja jalkarakenteen omaavat lehmät pysyvät kyllä terveinä.
Lypsylehmä on monista ominaisuuksista koostuva kokonaisuus, ja tärkeimpiä ominaisuuksia tulisi kehittää samaan aikaan, ei keskittyä vain muutamaan ja unohtaa loput. Täytyy myös tuntea ominaisuuksien yhteydet toisiinsa. Mitä tapahtuu toiselle ominaisuudelle, jos toinen paranee tai huononee?
Jos yhteys eli ominaisuuksien välinen geneettinen korrelaatio on positiivinen, ominaisuudet muuttuvat samaan suuntaan. Jos taas yhteys on negatiivinen, toisen parantuessa toinen heikkenee. Jos korrelaatio on hyvin lähellä nollaa, toisessa ominaisuudessa ei tapahdu juuri mitään toisen parantuessa tai huonontuessa.
Terveysominaisuuksista utareterveydellä on etumerkiltään negatiivinen yhteys utarerakenteeseen, erityisesti etukiinnitykseen ja muotoon. Tässä tapauksessa negatiivinen yhteys ei ole kuitenkaan huono asia. Tämä johtuu ominaisuuksien mitta-asteikoista: utareterveys paranee sen saadessa pienemmän arvon ja vastaavasti muoto ja etukiinnitys paranevat niiden saadessa suuremman arvon.
Muodon ja etukiinnityksen korrelaatio utareterveyteen vaihtelee -56 ja -13 prosentin välillä. Yhteys on siis korkeintaan kohtalainen, eli hyvä utarerakenne ei ole sama asia kuin hyvä utareterveys, yhteydestä huolimatta. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että pelkästään utarerakennetta jalostamalla utareterveys paranee vain hitusen. Jalostus on tehotonta, koska se ei kohdistu suoraan utareterveyteen.
Entä sitten jalkarakenteen yhteys sorkkaterveyteen? Näidenkin välillä on lievä yhteys, mutta pelkästään jalkarakennetta jalostamalla sorkkaterveys ei parane. Terveyttä voi jalostaa tehokkaasti vain mittaamalla terveysominaisuuksia hoitomerkintöjen avulla, koska terveysominaisuuksien yhteydet rakenneominaisuuksiin ovat niin heikot.
3. Pohjoismainen terveysjalostus on epävarmalla pohjalla, koska niin harva karja ilmoittaa terveystarkkailutietoja tietokantaan.
Terveystarkkailulla on pitkät perinteet Pohjoismaissa. Suomessa ja Ruotsissa se alkoi 80-luvun alussa ja Tanskassa vuonna 1990. Tietoja on siis kerätty pitkään ja aineistoa on kertynyt.
Tarkkailun aktiivisuutta mitataan niiden tuotosseurantakarjojen osuudella, joista saadaan vuoden aikana vähintään yksi hoitomerkintä tietokantaan. Vuonna 2023 luku oli 95,5 %, eli yhteensä noin 3000 karjaa ilmoitti hoitomerkintänsä. Aloitushoitoja kertyi yli 158 000 kappaletta. Hoitoja kertyy pelkästään yhden vuoden aikana suuri määrä, joten yli 30 tarkkailuvuoden aikana on ehditty kerätä valtava tietopankki. Terveysjalostus on siis erittäin varmalla pohjalla tiedon keruun suhteen, vaikka aina onkin varaa parantaa.
Hoitomerkintöjen saaminen tietokantaan on oleellista, pelkästään siemennys- ja terveyskortilla tai robotilla oleva hoitotieto ei auta terveysjalostusta eikä karjakohtaista terveysraportointia. Nykyisin hoitotiedot voi merkitä tietokantaan useilla eri tavoilla, ja myös eläinlääkärit voivat ilmoittaa hoitoja sähköisesti. Tämä nopeuttaa ja helpottaa tietojen keruuta.
4. En tee mitään terveellä lehmällä, jos se ei lypsä paljon. Ei muissakaan maissa mitään terveyttä jalosteta, vaan tuotosta ja rakennetta.
Jokaisella on oma näkemys hyvästä lehmästä, ja todennäköisesti hyvällä lehmällä on useampia hyviä ominaisuuksia. Hyvä tuotos on peruslähtökohta, mutta se ei yksin riitä. Hyvästä tuotoksesta ei ole hirveästi iloa, jos maidossa on paljon soluja tai lehmällä usein hoitoja eikä maitoa saada tankkiin.
Tämä on huomattu myös ulkomailla: terveyden jalostamiseen on herätty merkittävissä lypsykarjan jalostusmaissa. Meistä tämä voi tuntua kummalliselta, koska meillä terveysjalostukseen herättiin jo yli 40 vuotta sitten. Kanadassa aloitettiin utaretulehdushoitojen keruu 2007, Iso-Britanniassa ja Ranskassa vuotta myöhemmin, USA:ssa 2010-luvun taitteessa, Saksassa 2014 ja Hollannissa 2016.
Muissakin maissa siis jalostetaan terveyttä, vaikkakin aiheeseen onkin herätty paljon myöhemmin kuin meillä. Jotta terveysominaisuuksissa saadaan perinnöllistä edistymistä, valintaa pitää tehdä useita sukupolvia, kuten Pohjoismaissa.
5. Hoitoihin perustuvan terveysjalostuksen sijasta kannattaisi jalostaa eläimille parempaa vastustuskykyä ja vähäsoluisempaa maitoa, koska vasta-aineita ja soluja on helppo mitata.
Maidon solupitoisuus on hyvä esimerkki helposti mitattavasta ja terveydestä kertovasta ominaisuudesta. Solut mitataan useita kertoja lypsykauden aikana, joten yksittäiseltä lehmältä saa useita havaintoja. Lisäksi solupitoisuuden periytymisaste on vähintään kohtalainen ja solupitoisuus on utareterveyden mittari.
Jalostustavoite on kuitenkin solujen sijasta utaretulehdus, eli halutaan jalostaa lehmiä, joilla on vähemmän utaretulehduksia. Tähän ei pääse vain maidon solupitoisuuden avulla, koska sen ja utaretulehduksen välinen korrelaatio on vain 45-70 %. Alhainen solupitoisuus ei siis ole sama asia kuin hyvä utareterveys. Ominaisuuksilla on kyllä yhteys toisiinsa, mutta ei niin voimakas, että vain toista mittaamalla ja jalostamalla toinenkin paranee.
USA:ssa ja Kanadassa on tutkittu ja mitattu lehmien vastustuskykyä erityisellä testillä. Vastustuskyvyn periytymisaste on vähintään kohtalainen, noin 30 %, huomattavasti korkeampi siis kuin hoitotietojen perusteella lasketut terveysominaisuuksien periytymisasteet. Vastustuskyvyn ongelma vain on, että sen yhteys itse terveysominaisuuteen ei ole korkea. Vastustuskyvyn ja maidon solupitoisuuden yhteys on arvioitu olevan 50-70 %, eli hyvä vastustuskyky ei ole sama asia kuin alhainen solupitoisuus.
Aikaisemmin jo todettiin, että solupitoisuuden ja utaretulehduksen yhteys on kohtalainen. Vastustuskyvyn ja varsinaisen terveysominaisuuden yhteys on siis hyvinkin alhainen, koska yhteys ei ole suora. Vaikka ominaisuuden periytymisaste onkin korkea, siitä saatava hyöty menetetään, koska vastustuskyvyn yhteys itse terveysominaisuuteen on niin alhainen.
Teksti: Terhi Vahlsten, Faba
Kuvat: Sanna Lohenoja
Juttu on alun perin julkaistu Nauta-lehdessä 2/2018, tähän versioon tietoja on päivitetty ajan tasalle.