Hyvä karjasilmä, intohimoinen suhtautuminen työhön, bisnesvainu. Siinä menestyvän maidontuottajan ominaisuuksia. ”Samalla kun tekee rutiinihommia, miettii jo tulevaa”, kiteyttää Ulrik Toftegaard Jensen Tanskasta.
Jensen toimii erityisasiantuntijana Tanskan maatalouden tutkimuskeskus SEGESissä. – Joka vuosi haastattelemme taloudellisesti parhaiten pärjäävät tanskalaiset maitotilat. Pyrimme kartoittamaan, mitä he oikeasti tilalla tekevät, ja mistä tekijöistä menestys koostuu.
Kaupat aina perjantaisin
Rahaa tehdään yksinkertaisesti niin, että tulojen ja menojen erotus on positiivinen, kertaa Jensen talouden perusasioita.
– Tiloilla on kahta erilaista strategiaa: selvitä pienillä kustannuksilla, jolloin tulotkin ovat matalammat, tai pyrkiä maksimoimaan tuotos, jolloin myös menot ovat isommat. Molemmat tavat tuottavat rahaa, mutta niitä ei voi sekoittaa.
Alhaisten kustannusten strategian valinneet viljelijät ovat konservatiivisia ja varovaisia. He odottavat, että muut testaavat innovaatiot ensin, ennen kuin itse ottavat ne käyttöön.
– He ovat myös kovia tinkimään. Eräskin isäntä kertoi aina soittavansa rehumyyjälle perjantaina. Hän saa parhaan hinnan, koska myyjä haluaa lopettaa työviikkonsa kauppoihin, Jensen kertoo.
Kiinnostus karjaan näkyy tuloksessa
Eräs yhteinen tekijä on haastateltujen viljelijöiden kiinnostus eläimiin. Jensen kuvailee heitä sanalla ”cow-person”, lehmäihmiset.
– Heillä on useimmiten hyvä karjasilmä, ja he tarkkailevat eläimiä jatkuvasti, Jensen kertoo. – He osaavat toimia hyvin lehmien kanssa. Jotkut kertoivat, että lypsävät esimerkiksi uuden eläimen itse ainakin kerran, jotta tuntevat sen, vaikka normaalisti lypsyn hoitaisivatkin työntekijät.
Haastatellut ovat intohimoisia työnsä, eli maidontuotannon suhteen. – He tekevät paljon töitä, mutta omasta tahdostaan, useimmat 60 – 70 tuntia viikossa. He tietävät miten haluavat johtaa tilaansa, ja ote johtajuuteen on positiivinen. He ovat hyviä motivoimaan työntekijöitään, Jensen kertoo.
– Viljelijät tuntevat hyvin omat heikkoutensa ja vahvuutensa. Useimmat kertoivat tarvittaessa kysyvänsä neuvoja ja mielipiteitä luottoihmisiltä, esimerkiksi ystäviltä tai puolisolta.
Sanna Lohenoja, Faba
Lue lisää menestyvien tilojen käytännöistä Nauta-lehdestä 4/2015. Entä miten suomalainen maitotila motivoi työntekijöitään? Siihenkin löydät vastauksen Nauta-lehdestä!