Julkisuudessa on ollut paljon keskustelua ja kohuakin tuotantoeläinten kohtelusta. On käyty vaivoja säästämättä ihan yötä myöten hankkimassa ensikäden tietoa asioiden tilasta. Ihan aina ei edes eläinten ja rakennusten omistajalle ole muistettu kertoa, että ollaan tulossa vierailulle. Voi olla, että eläintautien leviämisen estämisestä huolehtiminenkin on jäänyt hataraksi.
Sen verran aihe on ollut esillä, että tällainen vanhan liiton tuotantoeläinten omistajakin on havahtunut pohtimaan. Joten tämä kolumni käsittelee eläinten oikeuksia.
Ajattelin laajentaa näkökulmaa navetan ulkopuolelle. Sain alkusysäyksen jo parikymmentä vuotta sitten, kun aamuhämärässä ja kovassa pakkasessa pudottelin silloisen navetan ylisiltä heinäpaaleja eläimille. Paalikasa sortui, pääni yli hyppäsi kettu ja juoksi pakoon. Hämärässäkin näki, että kapi oli vienyt ketun turkin melkein olemattomiin, joten se oli tullut lämmittelemään.
Nykyinen eläinten oikeuskeskustelu lähtee siitä, että tuotantoeläin on väistämättä onneton tai vähintään ainakin sairas. Sen vastakohtana luonnossa elävän eläimen asioiden ajatellaan olevan hyvin. On tilaa ja vapaus tulla ja mennä. Onpa vankeudessa eläviä turkiseläimiä vapautettukin nauttimaan luonnollisesta elämästä.
Jos pitää arvata, tuo talviaamuna tapaamani kettu tuskin oli kovin onnellinen. Se oli vapaa, mutta samalla kuolemassa nälkään ja tautiin, johon sen parempaa sosiaaliturvaa nauttiva tuotantoeläin-serkku olisi saanut lääkityksen. Asiassa kiteytyy nykyisen keskustelun ongelma, jota itse sanoisin eläimen luonnossa elämisen romantisoinniksi.
Salaa otetuissa tuotantoeläinten oloista kertovissa kuvissa näytetään mielellään sairaita eläimiä. Tavoite on osoittaa, että tuotantoeläimet sairastavat. Se ei varmaan (etenkään näin flunssa-aikana) ole kenellekään asiaa ajattelevalle suuri yllätys? Usein unohtuu, että myös vapaudessa elävä eläin voi sairastua tai loukata itsensä. Luonnossa ei tarvitse odotella eläinlääkäriä paikalle kipulääkkeen tai antibiootin kanssa. Lopputulos on usein hidas kuolema: jollei tauti tapa, niin nälkä tai peto ennen pitkää.
Myös ihmisen tuotantoeläimelle aiheuttamaa raskauskierrettä paheksutaan, nähdään ihmisen pakottavan lehmän lisääntymään. Luonnossa uros ei juuri kysele, passaako naaraalle että hommataan jälkikasvua, tai ollaanko sitä täysi- ikäisiä. Tuotantoeläinten kohdalla harvoin käy niin, että eläimet innostuvat lisääntymään holtittomasti ja ruoka loppuu. Luonnossa tämä on varsin normaalia ja kanta tasaantuu, kun liikakansoitus kuolee nälkään tai petojen suihin. Tämä tietysti sillä ehdolla, ettei ihminen metsästämällä puutu asiaan.
Myös syntyminen luonnossa on huomattavan riskialtista. Hoitaja ei tule hätiin, jos ongelmia ilmenee. Talvella saattaa myös olla kylmä, tai reippaastikin lunta, joka haittaa ravinnon löytämistä. Vähintään kaksi kertaa päivässä eteen ilmestyvä, vitamiineilla ja kivennäisillä tasapainotettu ateria on vain haave.
Edellä mainittujen epäkohtien lisäksi luonnossa pitää olla alituiseen varuillaan. Peto ei juurikaan neuvottele siitä, haluaako jänis alkaa paistiksi vai ei. Peto tuskin on myöskään kuullut siitä, että ennen teurastusta pitää tainnuttaa, joten luonnossa kuolema harvemmin on erityisen kivuton. Varsinkin isompien eläinten kohdalla tilanne on myös se, että sateen sattuessa ollaan sateessa. Sateensuoja ja kuiva makuupaikka ei ole millään lailla itsestään selvä asia, toisin kuin monelle tuotantoeläimelle.
Kaiken kaikkiaan luonnossa elävän eläimen terveydenhuolto, sosiaaliturva ja muutkin oikeudet ovat sen verran heikolla tolalla, että tulee mieleen, että jos eläin omaisi ihmisen logiikan, olisiko ihan varma että se kaikissa tapauksissa uskaltaisi valita luonnossa asumisen? Onko sian tai lehmän nykyinen symbioosi ihmisen kanssa tragedia vai menestystarina? Eläinlajien perustavoite on käsittääkseni pysyä hengissä ja lisääntyä, ja sekin toteutuu itse asiassa varsin tehokkaasti ryhtymällä tuotantoeläimeksi.
Edellä kirjoitettu on hieman kärjistetty näkökulma, enkä kiellä etteikö tuotantoeläinten hyvinvointi ole kiistatta tärkeä asia. Kotieläintuotannon pitää säilyä yleisen mielipiteen hyväksymänä elinkeinona. Viljelijänkään näkökulmasta sairas, huonosti voiva tai likainen eläin ei ole tuottava. Sairaiden eläinten kanssa työskentely ei ole myöskään motivoivaa, saatikka vähätöistä.
Normaali tuotantoeläin kuitenkin elää mielestäni varsin kilpailukykyistä elämää luonnossa olevaan toveriinsa verrattuna, luonnossa kun ei eletä kuten Disneyn piirretyssä. Eikä normaalissa tuotantorakennuksessa niinkuin yöllä salaa kuvatussa ja sopivasti valikoidussa aineistoissa pyritään esittämään.
Jari Loponen